Tapiolan Reserviupseerit Lopella
Tapiolan Reserviupseerit aloittivat syksyn ulkokauden Lopen ampumaradalla toimintamontuilla elokuun alussa. Toimintaa on varjostanut jo 1,5 vuoden ajan koronarajoitukset, joiden myötä sisäharjoittelu ja myös toiminta ulkoradalla on ollut välillä tauolla. Nyt kuitenkin oli järjestetty ampumapäivä, joka korjaisi tätä puutetta. Aamupäivä oli varattu nuoremmille jäsenille ja iltapäivällä oli meidän vanhempien vuoro.
Etukäteen katsottuna sää vaikutti haastavalta, mutta viikon edetessä keliennusteetkin paranivat. Lopulta aamulla satoi vain pari vartin jaksoa, mutta muuten kelit suosivat ulkoilua ja harrastusta. Iltapäivällä meillä oli optimaalinen puolipilvinen ja lämmin keli. Paikalle saapui kymmenkunta kokenutta harrastajaa ja aamulla oli ollut suunnilleen samankokoinen ryhmä. Tämä oli myös kyseiselle montulle aika lailla maksimi yhden erän kooksi. Valmiina oli odottamassa SRA:han soveltuva asevalikoima, jossa oli tarjolla pistooleja, pistoolikarbiini sekä haulikoita. Useilla oli myös omia aseita mukana, joten pääsimme hyvin harjoittelemaan.
Pistooleilla ja pistoolikarbiineilla harjoittelu onnistuu sisälläkin, joten haulikkoammuntamahdollisuus toiminnallisessa mielessä tuntui erittäin motivoivalta. Päivän pääasiallisena teemana olikin haulikkoammunta ja siinä harjoiteltiin erityisesti toiminnallista lataamista maalien välillä. Kouluttajana ampumapäivässä toimi Tuomas Huokuna, SRA – kisakokemusta ja tuomarikortin omistava jäsen.
Ensimmäiseksi rastiksi oli rakennettu kuudesta pellistä koostunut kenttä. Turvallisuusohjeiden ja aseturvallisuuden perussääntöjen kertaamisen jälkeen harjoiteltiin lataamista, jotta ampuma-asennosta päästiin nopeaan ja turvalliseen suoritukseen. Tämän jälkeen ammuttiin pari harjoittelukierrosta, jossa ladattiin haulikko aina uudelleen kahden ammutun pellin jälkeen. Kun oli saavutettu kohtuullinen varmuus, rakennettiin näiden maalien ympärille ampumarasti, jossa oli kolme ampumapaikkaa ja vähintään yksi pakollinen lataus. Rastin aluksi Tuomas kertoi aamupäivällä saavuttamansa ajan, joka tuntui kovalta. Mitä pitemmälle ammuttaessa pääsimme, sen vaikeammalta sen saavuttaminen tuntui.
Aloitin oman suoritukseni omalla haulikollani. Vaikka perintö-Benellillä on ikää jo nelisenkymmentä vuotta, se toimi mallikkaasti, ja täyssuppeasta piipustakin oli etua verrattuna muiden haulikoiden avarampiin sylinterisupistuksiin. Heti ensimmäisellä kerralla – alkuyrityksen rentoudella – sain päivän parhaan aikani. Muiden suorituksia seurattaessa näki, miten armoton pelti voi haulikkomaalina olla. Vaikka kuuluikin pling-ääniä, maali ei aina ensimmäisestä osumasta kaatunut. Erityisesti yhden tolpan nokassa olleen pellin kohdalla maali vaikutti kiinnipultatulta. Samaa tosin epäiltiin myös montun takavallin hiekkaan tuetusta maalista, kun se sinnikkäästi vastusti kaatumista useamman osuman. Jälkimmäisillä kierroksilla kokeilin myös pumppuhaulikkoa ja tuoreempaa Benellin M4 itselataavaa haulikkoa. Benellien toiminnassa ei ollut suurempia eroja, vaikka välissä oli useampi vuosikymmen. Näiden aseiden kanssa suorituksen suurin ero ei syntynyt toiminnasta, piipun pituudesta tai supistuksesta, vaan itselle tutun aseen tuntumasta ja lataamisen nopeudesta.
Iltapäivän lopuksi rakensimme vielä erillisen rastin SRA-tauluista. Rastilla oli kaksi kahden taulun ryhmää ja niiden välissä kaksi erillistä taulua. Oikeanpuolimmaisessa tauluparissa oli vielä lisänä ei ammuttava E/A valkoinen taulu. Tämä rasti oli pistooleille, pistoolikarbiineille ja kivääreille. Etäisyyden puolesta liikuttiin n. 10–15 metrin tienoilla, joten rasti oli helposti suoritettavissa pistooleillakin. Ampumatehtävä oli aika perusmuotoinen muuten, mutta sisälsi myös ammuntaa korkeussuunnassa rajoittavan esteen ali. Tämä jää usein sisäharjoittelussa väliin. Kyykystä tai polvelta ampuminen on kuitenkin hyvä harjoite, ja samalla saadaan mukaan myös asennonvaihto ja luontevaa harjoittelua aseen turvalliselle käytölle ja piipun hallinnalle. Suoritin tämän sekä pistoolilla että kiväärillä. Osumatkin ovat kohtalaisia ja E/A-taulu säilyi reiättömänä, mutta ensimmäisessä laukauksessani näkyi kaksitoimisen laukauksen vaikutus. Ei tosin mitään sellaista, mitä lisää treenaaminen ei ratkaisisi.
Rasti itsessään ei tuottanut vaikeuksia kenelläkään paikallaolijoista, riippumatta siitä käytettiinkö pistoolia tai pistoolikarbiinia. Nopeudessa on parantamisen varaa, ja vauhdin lisäämisen myötä varmuuskin heikkenee. Harjoittelulla kuitenkin parannetaan toimintavarmuutta ja samalla pitemmän päälle myös suorituksen nopeus paranee. Sisäradalla suoritettavaan perusammuntaharjoitteluun on mielekästä lisätä tällaisia ampumakertoja, jotta saadaan monipuolista harjoittelua ja osaaminen kasvaa. Samalla myös suoritusvarmuus ja valmius osallistua kilpailuihin nousevat.
Päivästä jäi positiivinen fiilis. Oli kiva olla ulkona harjoittelemassa seurakavereiden kanssa, päästä kokeilemaan vähän itselle uusia aseitakin ja myös ampumaan omalla kalustolla. On myös hyvä saada toisilta vinkkejä ja kokemuksia, ja nähdä myös toisten suorituksia. Samalla tuomarikoulutetut muut osallistujat ja kouluttaja huolehtivat siitä, että toiminta oli turvallista ja sovelletun reserviläisammunnan sääntöjen mukaista. Samalla sai myös hyvää palautetta omasta suorituksesta, joita ei välttämättä itse olisi muuten huomannut. Rasteja suorittaessa tuli taas muistutus siitä, että hyvä suoritus ei ole pelkästään ampumataidosta kiinni, vaan liikkumisella, oman aseen hallinnalla ja oikea-aikaisella ja nopealla lataamisella on suuri merkitys onnistumiselle. Lopen ampumarata tarjoaa tällaiseen iltapäivään hyvän mahdollisuuden, ja sen järkevä hintataso ja sijainti suhteellisen lähellä pääkaupunkiseutua helpottaa ampumakerran järjestämistä pienellekin porukalle.
Syyskuussa on vielä ohjelmassa TaRu:n jäsenistölle suunnattu toiminnallisen ammunnan päivä Heinolan ampumaradalla. Heinolassa käytössä on enemmän erillisiä monttuja, joten rinnakkaisilla pisteillä on tarjolla pistooli-, kivääri- ja haulikkorasteja. Tuolloinkin on varmasti odotettavissa hyvin osallistujia ja hyviä toimintarasteja.
Teksti ja kuvat: Jari Myllylä