Näkökulmia sotilasperinteeseen
Tahtoa ja terästä
toim. Markus Anaja ja Tuomas Hyrsky
Sotilasperinteen Seuran kolmen ensimmäisen artikkelikokoelman herättämä kiinnostus kannusti seuraa julkaisemaan neljännenkin.
Uusin julkaisu ”Tahtoa ja terästä” sisältää 17 sotilasperinteeseen liittyvää kirjoitusta aihepiirien vaihdellessa sotilasheraldiikasta saksalasten valokuvaajien marsalkka Mannerheimista ottamiin valokuviin (kirjassa osin värikuvakuvitus). Jos edellisen kirjan osalta pyrittiin soveltuvin osin noudattamaan akateemista kirjoitustapaa, on tällä kerralla annettu kirjoittajille vapaat kädet. Näin kirjasta löytyy niin nootitettuja artikkeleita kuin myös esseetyyppisiä kirjoituksia ja henkilökohtaisia muistelmia. Joukossa on myös kaksi ruotsinkielistä kirjoitusta.
Puhdas sattuma on, että kirjoittajien joukossa on kaksi edesmennyttä henkilöä. Professori Jarl Gallenin sotilasperinteiden merkitystä pohdiskeleva ruotsinkielinen essee oli julkaistu jo vuonna 1951, mutta uudelleen luettuna sen sisältö tuntui monella tapaa edelleen ajankohtaiselta. Gallenin elegantti, hieman vanhahtava kieliasu lisäsi mielenkiintoa asiaan. Komentaja Kari Merilä toimi evp-aikanaan muun muassa taittajana ja teki kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa. Kirjassa on nyt mukana hänen varsin persoonalliseen tyyliinsä kirjoitetun muistelman merivoimiemme aluksista.
Seuran pitkäaikainen jäsen Ronny Rönnqvist on ahkera kirjoittaja, joka usein kirjoittaa äidinkielellään eli ruotsiksi. Häneltä kirjassa julkaistaan useita artikkeleita, joista yksi on alkuperäisessä kieliasussaan ruotsiksi. Kirjoittajien tekstejä ei ole mainittavasti muutettu, vaan ne on jätetty persoonallisiksi. Samoin lähdeviittauksia ja -luetteloita on vain lievästi yhdenmukaistettu. Kirjoittajat ovat myös itse vastanneet kuvien hankinnasta sekä niihin mahdollisesti liittyvistä tekijänoikeuksista.
Maanpuolustuksen kannatussäätiö on taloudellisesti tukenut kirjan julkaisemista.
Sotilasperinteen Seuran Näkökulmia sotilasperinteeseen sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä neljä osaa, joita kaikkia on vielä saatavilla. Kirjat maksavat 20 eur/osa. Pyydettäessä sähköpostitse saa myös kirjojen sisällysluettelot. Tiedustelut ja tilaukset info @ sotilasperinne.fi
Tahtoa ja terästä
Sotilasperinteen Seuran julkaisusarja nro 17
Toimittanut: Markus Anaja ja Tuomas Hyrsky
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Sotilasperinteen Seura ry
Sivumäärä: 282
ISBN 978-951-98561-6-2