05/2020 uutiset

Suomalaiset pitävät väestönsuojia tarpeellisina

Lähde: SPEK:n uutinen 12.10.2020 www.spek.fi

Suomalaiset haluavat, että väestönsuojat pidetään kunnossa. Tätä mieltä on 89 % kansalaisista. Tuoreen tutkimuksen mukaan kansalaiset suhtautuvat muutenkin väestönsuojiin ja väestönsuojeluun erittäin myönteisesti. Tämä käy ilmi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön julkaisemasta tutkimuksesta Kansalaisten käsityksiä väestönsuojelusta. Tutkimuksen ovat tehneet tutkijat Heikki Laurikainen ja Markku Haranne.

Kansalaisista 80 % on sitä mieltä, että väestönsuojat ovat tarpeellisia ja 68 % katsoo, että ne lisäävät suomalaisten turvallisuutta. Lisäksi 61 % vastaajista ei hyväksy ajatusta väestönsuojarakentamisen lopettamisesta.

– Väestönsuojien rakentamisen ja ylläpidon osalta on pitkään käyty julkista keskustelua, jossa on pohdittu väestönsuojien tarpeellisuutta uhkakuvien muuttuessa ja suojien rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia. Etenkin kustannusnäkökulma on ollut esillä jo useammassa hallitusohjelmassa. Kysymys väestönsuojien kustannuksista näyttäisi olleen keskeinen muutosvoima, joka on ohjannut väestönsuojien rakentamista koskevan lainsäädännön uudistamista. Yleinen mielipide ei näyttäisi tukevan tätä säästökohdetta, sanoo SPEKin tutkija Heikki Laurikainen.

– Historiallinen tarkastelu osoittaa, että kansalaiset toistuvasti pitävät väestönsuojia tärkeinä, mutta ymmärrettävästi ne eivät normaalioloissa saa samanlaista huomiota kuin arjen turvallisuuden asiat. Kiintoisaa on, että väestönsuojat koetaan tarpeelliseksi sekä omalle että kansalliselle turvallisuudelle. Erityisen voimakkaan tuen saa nykyisten väestönsuojien pitäminen kunnossa, toteaa tutkija Markku Haranne.

Ihmiset haluavat lisää tietoa väestönsuojelusta ja koulutuskin kiinnostaa

 

Samalla kun teemaa pidetään tärkeänä, moni myöntää, ettei tiedä siitä tarpeeksi. Lähes neljä viidestä katsoo, ettei väestönsuojelusta puhuta riittävästi mediassa ja kaksi kolmasosaa vastaajista kokee, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa väestönsuojista.

Vastaajista vain prosentti oli osallistunut väestönsuojelukoulutukseen, mutta yli kolmasosa (37 %) ilmoitti, että haluaisi osallistua.

– Väestönsuojelu voi olla muutakin kuin pelkästään varautumista aseellisiin selkkauksiin. Sen ei tulisi eriytyä liikaa muusta varautumisesta, ja siinä pitäisi huomioida muitakin yhteiskunnan häiriötilanteita, sanoo Laurikainen

– Näkisinkin, että väestönsuojelu olisi tärkeää sisällyttää vahvemmin muihin varautumiskoulutuksiin. Mahdollisuuksia tähän on, koska väestönsuojeluun suhtaudutaan myönteisesti. Tämä myönteisyys tarjoaa oivan mahdollisuuden pelastustoimelle kehittää väestönsuojeluosaamista osallistamalla kansalaisia nykyistä enemmän varautumiskoulutuksiin. On kuitenkin pohdittava tarkkaan, mitä tehtäviä moderniin väestönsuojeluun kuuluisi väestönsuojan ylläpidon lisäksi, Laurikainen jatkaa.

Väestönsuojelutaitoihin kuuluu mm. yleisen vaaramerkin tunteminen, sisälle suojautumisen periaatteet, väestönsuojan käytön ja kotitalouksien varautumisen perusteet kuten kotivara ja 72 tuntia -varautumissuositus.

Kansalaisten käsityksiä väestönsuojelusta -tutkimus perustuu 1020 hengen paneeliaineistoon, joka edustaa tilastollisesti sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan 15–79-vuotiaita suomalaisia lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa. Virhemarginaali on +/- 3 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen aineiston keräsi Taloustutkimus Oy vuoden 2019 heinä-elokuun vaihteessa.

Mitä väestönsuojat ovat?

Väestönsuojalla tarkoitetaan tilaa, joka on tarkoitettu antamaan ihmisille suojaa asevaikutuksilta, rakennussortumilta, ionisoivalta säteilyltä ja myrkyllisiltä aineilta.

Väestönsuojista valtaosa sijaitsee asuin- ja liikekiinteistöjen yhteydessä. Suojat voivat olla useamman kiinteistön käyttöön tarkoitettuja ja alueen kiinteistönomistajat ovat hankkineet niihin käyttöoikeuden. Lisäksi on olemassa yleisiä väestönsuojia.

Väestönsuojat tulee saada käyttökuntoon 72 tunnin kuluessa. Normaaliloissa väestönsuojia käytetään kellarivarastoina sekä esimerkiksi paikoitushalleina, metroasemina ja liikunta- ja muina harrastetiloina.

Väestönsuojat on merkitty väestönsuojelun kansainvälisellä tunnuksella, joka on sininen kolmio oranssilla pohjalla.

Kalliosuojakoulutus-peruskurssille pääset täältä:  https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/102453

Tervetuloa puolustamaan helsinkiläisiä ja Helsinkiä.

Jaa uutinen: