Santahaminan salaisuudet kiinnostavat itää ja länttä
Santahaminan suljettu sotilassaari Helsingin edustalla alkaa 2000-luvun ensi vuosina yhtäkkiä kiinnostaa niin Venäjän sotilasvakoilua GRU:ta kuin CIA:ta, jonka tiedusteluasema toimii USA:n Kaivopuistossa sijaitsevan lähetystön yhteydessä. Suomen pääesikunnan tutkintaosasto, käytännössä vastavakoilu, joutuu seuraamaan ja selvittämään vyyhtiä, jossa oikeat ja virheelliset tiedot sekoittuneina vääriin tulkintoihin aiheuttavat yhä oudommaksi kehkeytyvän tapahtumasarjan.
Jukka Parkkarin (s. 1945) Suomen sotilasvastavakoilua kuvaavan romaanisarjan seitsemäs osa käynnistyy Suomenlahdella, kun Isosaaren linnakkeen vartiomiehet löytävät rannalta hylätyn veneen. Jäljet luvattomasta maihinnoususta näyttävät selviltä, mutta paikalle saapunut pääesikunnan tutkintaosaston väki vaikuttaa asiasta vain huvittuneelta. Selitystä kaipaavan tilanteen takaumat johtavat 20 vuoden taakse Hyrylän ilmatorjuntarykmenttiin, jossa lehdistölle esiteltiin uutta ohjuskalustoa.
Hyrylään kutsun saanut lehtimies on jo aiemminkin perehtynyt puolustusvoimiin ja sen hankintoihin, mutta itänaapurin ”uutistoimistoa” edustava utelias kollega on toimittajalle aivan uudenlainen tuttavuus. Itsepintaiseksi, joskin varsin vieraanvaraiseksi osoittautuva neuvostoagentti on halukas tapaamaan asiantuntevaa journalistia yhä uudelleen hyvien aterioiden merkeissä. Toimittaja lähtee leikkiin mukaan, tosin ymmärtäen varmistaa taustansa, ja oppii nopeasti yhtä ja toista vakoilumaailman vakiintuneista käytännöistä.
Yhtä neuvokkaasti ei osaa toimia uraputkeen päässyt ulkoministeriön nuori virkamies, joka Tehtaankadun lähetystövierailunsa jälkeen on ylpeä saamastaan ikiomasta ”kotiryssästä”. Lähellä presidentti Kekkosta vaikuttaneen ministerin kultalusikka suussa syntynyt poika ei ymmärrä ajoissa juuttuvansa yhä tiukemmin venäläisvakoojien koukkuun. Nigerialaishuijauksessa omaisuutensa menettänyt pappakaan ei voi enää auttaa – mutta Santahaminassa upseerina toimiva velipoika ehkä voi.
Omaa, osin kahdenkeskiseksi yltyvää, operatiivista peliään pelaavat myös Suomen sotilasvastavakoilua johtava eversti ja muistojensa Helsingissä piipahtava GRU:n kenraali, joka pääsee yllättävälle saunavierailulle, Santahaminaan hänkin.
Jukka Parkkari tarjoilee lukijoilleen lähihistoriaan sijoittuvan, osittain tositapahtumiin ankkuroituvan vakoilukertomuksen, ja sen lisäksi pienen esittelykierroksen Santahaminan suljetulle sotilassaarelle, joka vuosituhannen vaihteessa alkaa yhtäkkiä kiinnostaa sekä GRU:ta että CIA:ta. Tarinan langat punoutuvat yhteen kesäisessä Santahaminassa juuri samaan aikaan, kun puolustusvoimien vasta virkaan astunut komentaja amiraali Juhani Kaskeala isännöi lippujuhlapäivän vastaanottoa saaressa sijaitsevalla kadettikoululla.
Jukka Parkkari
Santahaminan salaisuudet
ISBN 978-952-270-238-8
339 s. Arktinen Banaani 2015.