Saarion Hannu on poissa
Reservin komentajakapteeni, Kaunissaaren laivuri Hannu Saario menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen 23.10.2020 Helsingissä 78-vuotiaana.
Merisotakoulun reserviupseerikurssin 47 vuonna 1963 käynyt Hannu oli varusmiespalveluksen jälkeen kesäaliluutnanttina Nuoli-luokan moottoritykkiveneillä ja kävi niillä myös monissa kertausharjoituksissa. Hannu oli kuuden vuosikymmenen aikana Helsingin Reservimeriupseereiden aktiivijäsen toimien yhdistyksen hallituksessa yhteensä 18 vuoden ajan ja sen puheenjohtajana vuonna 1996.
Hannun kiinnostus kohdistui erityisesti merikilpailutoimintaan. Hän oli ensimmäisen kerran mukana Suomen joukkueessa jo vuonna 1963 Hästö-Busössä järjestetyissä Pohjoismaisissa reserviupseereiden merikilpailuissa ja heti sen jälkeen vuonna 1965 Ruotsissa Pohjoismaisen mestaruuden voittaneessa Suomen joukkueessa. Kaikkiaan viiteen pohjoismaiseen kilpailuun mahtuu toinenkin mestaruus joukkueen päällikkönä vuonna 1987 Raumalla järjestetyissä kilpailuissa. Kansallisia kilpailuja Hannulle kertyi toistakymmentä ja niistä neljä Suomen mestaruutta.
Aktiivikilpailu-uran jälkeen Hannu jatkoi sekä kilpailujen järjestelytehtävissä että Suomen joukkueen johtajana pohjoismaisissa merikilpailuissa. Meriosaston veneiden Saukon ja Vesikon kunnostustöissä Hannun tekninen asiantuntemus oli ratkaisevana apuna. Ansioistaan hänelle myönnettiin vuonna 1994 RUL:n kultainen ansiomitali.
Siviilityötään varten ensin vesibussin kipparina ja sitten vesibussiyhtiön vetäjänä Hannu kehitti itsestään ammattimerenkulkijan. Hän oli pätevä merimies, jonka aluksenkäsittelytaitoa saimme monesti ihailla. Hannu joutui kuitenkin huomaamaan, ettei hyväkään merimiestaito aina auttanut navigoimaan kaupungin liikuntaviraston byrokratian karikkoisilla vesillä eikä ymmärtämään tämän toimintaa.
Hannu oli partiolainen, mikä noteerattiin jo Merisotakoulun kurssijulkaisussa. Hän oli aina valmis tarjoamaan apuaan kun huomasi sitä tarvittavan ja luotettava ystävä tilanteessa kuin tilanteessa. Sosiaalisena luonteena Hannu piti tiivistä yhteyttä ystäviin, jotka saivat myös usein nauttia Hannun ja Marjan vieraanvaraisuudesta heidän Vuosaaren kodissaan. Hannun merkkipäiviä vietettiin tietenkin merellä sankan ystäväjoukon täyttäessä Helsingin lähivesiä kiertelevän tilaisuutta varten varatun vesibussin.
Hannua jäi kaipaamaan puolison, lasten ja Hannulle erityisen rakkaiden lastenlasten lisäksi suuri joukko ystäviä.
Markku Hirvonen
Pertti Pastinen
Kirjoittajat ovat Hannun pitkäaikaisia ystäviä