01/2020 puheenvuoro

Reserviupseeripiirin puheenjohtajalta

 

RUK 100 vuotta – lähde mukaan 6.6!

 

Ensin pitkä aasinsilta. Osallistuin muutama vuosi sitten kuukauden esikuntakurssille Kanadassa, ja osallistujia oli useasta NATO-maasta, pääosin Kanadasta ja USA:sta. Kurssilaisten kesken vertailtiin tietysti kotimaan armeijan kokoa, kalustoa ja armeijajärjestelmää ylipäätään. Minulle tuli yllätyksenä, että Kanadan kokoisella maalla on vain n. 30.000 taistelijan reservi, ja silti he ovat osallistuneet useisiin kansainvälisiin operaatioihin. Aiheutti kohtuullista hämmästystä, kun kerroin pienen Suomen sodan ajan joukkojen koostuvan 280.000 sotilaasta. Hämmästys kasvoi kun kerroin reserviläiskirjeestä, jonka sai n. 900.000 taistelijan koulutuksen saanutta suomalaista reserviläistä. Hämmästys muuttui jo kunnioitukseksi kun mainitsin Suomella olevan tykkejä enemmän kuin monella Euroopan suurella valtiolla yhteensä.

Kanadan osalta pienen armeijan ymmärtää. Isoveli USA ja laajemmin NATO tarjoavat uskottavan turvan mahdollisen kriisin uhatessa, ja maarajaa vihamielisten valtioiden kanssa ei ole. Suomella vastaavaa isoveljeä ei ole. Ja pitkän maarajan takana on iso, aggressiivinen ja arvaamaton valtio, joka viime vuosinakin on hyökännyt itsenäisten naapureidensa alueelle sotilaallista voimaa käyttäen. On siis syytäkin olla hyvin varustautunut.

Varustautuminen on kuitenkin vain osa suorituskykyä. Tärkeintä on sotilaiden, ennen kaikkea reservin johtajien, ammattitaito ja motivaatio. Kun Kanadassa lisäsin vettä myllyyn kertomalla, että iso joukko reserviläisistä pitää omaa osaamistaan yllä harjoittelemalla vapaaehtoisesti ilman korvausta, ja jopa maksamalla siitä MPK:n kurssimaksujen muodossa, tyrmistys oli täydellinen. Moni piti meitä suomalaisia ihan hulluina, koska Kanadassa reserviläiset saavat sentään harjoittelustaan palkkaa. Totesivatpa kuitenkin, että Suomeen hyökkäämistä ei kannattaisi harkita kevyin perustein.

Suomen sa-joukkoja johtavat pääosin reservin upseerit ja aliupseerit, koska Puolustusvoimien 12.000 hengen henkilöstö riittää vain tärkeimpiin tehtäviin. Reserviupseerikoulu täyttää tänä vuonna 100 vuotta, joten se on olemassaolonsa aikana ollut ratkaisevan tärkeä koulutusputki valtavalle joukolle reservin upseereita, joiden osaamisen varaan joukkojemme käytännön suorituskyky perustuu. RUK:n tuomasta osaamisesta ja sen muodostamasta yhteishengestä on syytä olla ylpeä.

Juhlavuoden kunniaksi RUK järjestää 6.6.2020 isot juhlallisuudet, jotka ovat avoinna kaikille reservin upseereille ilman ilmoittautumista. Vaikka ei muuten isoista juhlista piittaisikaan, Haminaan kannattaa tulla kerran sadassa vuodessa tapaamaan vanhoja kurssikavereita ja katsomaan vanhoja paikkoja. HRUP järjestää paikalle bussikuljetukset, ja vaikka pari bussillista on ilmoittautunut, mukaan mahtuu kyllä. Omalla autolla ei kannata tulla, sillä Haminan pienet ympyrät ovat varmasti tukossa jo tilausbusseista.

Lapsisotilaitako meillä ja muualla?

Suomessa on tunnetusti maailman vähiten korruptoitunut virkamieskunta, joka noudattaa lakeja kaikessa toiminnassa. Se on hieno asia, ja rakentaa pohjan järjestyneelle yhteiskunnalle. Joskus kuitenkin tuntuu, että mennään maalaisjärjellä varustetun ihmisen käsityskyvyn tuolle puolen poliittisesti motivoitujen tutkintapyyntöjen tutkinnassa. Tällainen esimerkki on MPK:hon kohdistunut tutkinta mahdollisesta sotilaskoulutuksen antamisesta joillekin alle 18-vuotiaille, kun nuoret ovat osallistuneet jotoksille, marsseille tai Intti tutuksi -kursseille. On vaikea kuvitella, miten tutustumistoiminta voitaisiin rinnastaa sotilaskoulutukseen vain siksi että asuna on maastopuku ja käytetään PV:n aseita. Jos metsästysyhdistys järjestäisi vastaavanlaisen tutustumistilaisuuden, ilmeisesti ongelmaa ei olisi vaikka maastopuku ja asetyyppi olisi sama. Samaan aikaan media raportoi, kuinka Venäjän kouluissa oppilaat harjoittelevat Kalasnikovin purkamista ja kokoamista oppitunneilla. Tutkintapyynnön tekijöiden tarkoituksena lieneekin ollut lähinnä hybridivaikuttaminen maanpuolustustahdon murentamiseksi.

Liikunta-aiheinen infoilta tulossa

Oletko joskus miettinyt vaikka marssitapahtumaan tai kaukopartiohiihtoon lähtöä, mutta jättänyt osallistumatta kun et ihan tiedä mitä on odotettavissa, mitä pitäisi ottaa huomioon tai miten pitäisi harjoitella? Tai kun kyyti tai sopiva kaveri on puuttunut? Jos olet, tämä tapahtuma on tarkoitettu juuri sinulle. Kenttäkelpoisuustyöryhmä järjestää Töölössä 11.3 sotilasliikunta-aiheisen infoillan, jossa esitellään eri kestävyysliikuntatapahtumia kuten reserviläismarsseja ja sotilastaitokilpailuja osallistujien silmin. Illan tavoitteena on madaltaa kynnystä lähteä mukaan uuteen tapahtumaan joko yksin tai osana partiota.

Tilaisuudessa esitellään paljon tapahtumia, mm. kaukopartiohiihto ja kaukopartiomarssi, virolaiset sotilastaitokilpailut Utria Dessant ja Admiral Pitka, RESUL:n jotokset, erilaiset marssitapahtumat kuten Brandenstein-marssi Loviisassa, Kesäyön marssi, Kevätyön marssi, ja suunnistajien päätapahtuma Jukolan viesti. Lisäksi esitellään MPK:n tarjoamat kuntotestit, military cross training -harjoitukset ja muut liikuntatapahtumat. Esittelijät ovat itse kokeneita tapahtumien osallistujia, jotka perusesittelyjen lisäksi osaavat antaa hyviä vinkkejä harjoitteluun, varusteisiin ja onnistuneeseen suoritukseen.

Osallistumalla tilaisuuteen saat perustietojen lisäksi mahdollisuuden verkostoitua ja päästä mukaan ryhmään, joka on ehkä jo lähdössä tapahtumaan mutta kaipaa täydennystä. Kannattaa siis tulla paikalle! Tilaisuuden esitykset ja tapahtumakuvaukset on tarkoitus kerätä piirien verkkosivuille, jotta ne ovat saatavilla kaikille myös myöhemmin.

Matti Riikonen

Helsingin Reserviupseeripiirin puheenjohtaja, maj res

Jaa uutinen: