Polttomerkkinä hakaristi

Suomen ja Saksan välinen yhteistoiminta alkoi laajentua Neuvosto- Venäjän aloittaman talvisodan jälkeen vuonna 1940. Suomi oli ahtaalla; itärajamme oli muuttunut entistä vaarallisemmaksi ja hankalammaksim puolustaa, Venäjä hallitsi myös Baltian maita, Saksa puolestaan Itämeren eteläpuolta sekä Tanskaa ja Norjaa.

Eräs saksalais-suomalaisen yhteistyön muoto oli vapaaehtoisten värvääminen Saksan asevoimiin, tarkemmin SS:n sotatoimiosaan, Waffen-SS.ään. Yhteensä näitä’ suomalaisia SS-vapaaehtoisia oli 1407 miestä.

Sodan jälkeen nämä isänmaalliset veteraanimme joutuivat jälkiviisaasti polttomerkityiksi natsitunnukseksi muuttuneella hakaristillä. Siitä huolimatta moni heistä eteni yhteiskunnassamme hyvinkin merkittäviin asemiin.

Aiemminkin rohkeita avauksia tehnyt Ville Kaarnakari on ottanut tämän teeman käsittelyynsä tuoreimmassa teoksessaan. Hyvä avaus, sillä asia tunnetaan huonosti varsinkin nuoremman väen kesken, ja osin valheellisesti vanhemmassa polvessa. Kaarnakarille tyypilliset aika- ja tapahtumapaikkasiirtymät ovat tyypillisiä tällekin teokselle. Välillä ollaan maailmansodan taisteluissa, välillä myöhemmän ajan kommunisti- ja neuvostopainosteisessa ympäristössä entisten suomalaisten SS-miesten kesken. Tapahtumakulku on helppo seurata.

Saksan kielen ja historian tuntijoille kirja tarjoaa extraelämyksiä. Suosittelen pukinkonttiinkin, myös nuorisolle luettavaksi.

Veikko Luomi