Padasjoen koulutuskeskus
Puolustusministeriö luovutti helmikuussa 1996 korvauksetta maanpuolustusjärjestöille koulutus- ja harjoitusalueen Padasjoelta. Padasjoki sijaitsee Päijät-Hämeessä noin 50 kilometriä Lahdesta pohjoiseen Lahti – Jämsä tien varrella.
Alueella on kunnostettu puolustusvoimien 150 m:n ampumarata ja siellä on myös Padasjoen Riistanhoitoyhdistyksen hirvirata sekä Padasjoen reserviyhdistysten pistoolirata ja sovelletun reserviläisammunnan rata.
Alueelle on pystytetty Tielaitoksen lahjoittamat kaksi majoitusparakkia, yksi varastoparakki ja kaksi saunaa. Parakeissa on yhteensä noin 40 hengen majoitustilat, luokka- ja ruokailutila sekä keittiö- ja kuivaustilat. Saunoihin sopii vain viisi – kuusi henkilöä lauteille kerrallaan, mutta alueella oleva puolustusvoimien joukkuesauna on tarvittaessa reserviläistenkin käytössä.
Maastotoimintaa varten on varastoparakissa sissitelttoja, ahkioita, louevaatteita, metsäsuksia, lämpöastioita jne. Alueella voidaan järjestää ampumatoimintaa, suunnistusta, maastotoimintaa ja erilaista koulutusta kuten esim. MPK:n kursseja.
Parakit ja ampumaradat varataan RUL:n toimistosta, puh. 09 4056 2054, sposti toimisto ät rul.fi. Avaimet saa RUL:n toimistosta tai Padasjoelta. Ajo-ohjeet löydät tämän sivun lopusta.
Varauksen tulee sisältää seuraavat tiedot: 1) varaava järjestö, 2) päivämäärät, 3) tilaisuuden aihe, 4) vastuuhenkilön yhteystiedot, 5) tarvitaanko ampumaratoja ja 6) tarvitaanko koko keskus käyttöön, vai mahtuuko toinenkin käyttäjäryhmä samaan aikaan paikalle.
Koulutuskeskuksen valvojana toimii Pekka Valtonen, 0400 318 54 pekka.valtonen ät mhy.fi. Koulutuskeskukseen saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa tehdään aina ilmoitus valvojalle.
Padasjoen ampumaratojen puhdistus ja kunnostus 2017
Puhdistus
Luotijätettä sisältävä maa-aines poistetaan ja käsitellään ympäristöluvan tai viranomaispäätöksen määräämällä tavalla, yhteistyössä puolustusvoimien kanssa.
Kunnostus
Kaikilla radoilla tehdään sivu- ja päätyvallien muokkaaminen Puolustusvoimien määräysten mukaisiksi. Lisäksi jokaisella radalla erotetaan luotien osuma-alue maaperästä.
Pistoolirata 25m
- Ampumakatoksen äänieristyksen parantaminen sulkemalla katosta ja jatkamalla katosta ampumasuuntaan.
- Siivouksen, hylsyjen keräämisen helpottaminen päällystämällä nyt hiekkapohjainen kopin lattia betonilla ja laittamalla maatumaton kangas, viira, ampumasuuntaan nykyisen nurmikon päälle.
- Maalialueen osumapenkka katetaan puurakenteisella ja peltikattoisella katoksella, ettei sadevesi pääse osumapenkan läpi. Katoksen yläpuolelle oja ohjaamaan rinteen vedet pois.
- Osumapenkan materiaali erotetaan maaperästä 0,5m syvyydeltä kuitukankaalla.
- Suojavallien korkeus tulee tarkastaa ja mahdollisesti korottaa sekä muotoilla ja päällystää pv määräysten mukaiseksi.
Sovellettujen ammuntojen rata 25 m
- Taustavallin korotus koko ampuma-alueelle 4m maalien yläreunasta ylös.
- Sivuvallit 2,5m ampumatasosta ylös.
- Maalialueen osumapenkka eristetään maaperästä 0,5m syvyydellä vettä läpäisemättömällä kalvolla.
- Maalialueelle tehdään salaojitus, joka ohjataan radalta kaivoon.
- Kulku ampuma-alueelle estetään 2,5m betoniseinällä, joka päällystetään ampumasuunnasta nähden puulla.
- Radan taakse tehdään suojakatos merikontista pistooli- ja toiminta-ampumaradan taululaitteille.
Hirvirata, liikemaalirata 100 m
- Ampumakatoksen uudelleen rakentaminen / kunnostus.
- Maalialueen osumapenkka katetaan kumimatolla, ettei sadevesi pääse penkkaan, yläpuolelle oja ohjaamaan rinteen vedet pois.
- Osumapenkka erotetaan maaperästä kuitukankaalla 0,5m syvyydeltä.
- Suojavallien korkeus tulee tarkastaa ja mahdollisesti korottaa, sekä muotoilla ja päällystää pv määräysten mukaiseksi.
Lisäksi Hauhon ja Kouvolan keittiötä kunnostetaan. Saunan kunnostus on tämän hankeen ulkopuolinen projekti, tässä yhteydessä vain mahdollinen lattian korjaaminen.
Yhdistysten talkooapua tullaan tarvitsemaan remontteihin kevään ja kesän 2017 aikana.