Päämajan henkilösuhteista

Filosofian tohtori, dosentti Lasse Laaksosen teos on tähän mennessä edelleen ainoa Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteita ja johtamista kattavasti käsittelevä tutkimus. Täydennetyssä juhlapainoksessa on hyödynnetty tekijän jatkotutkimuksia aiheesta ja uusia aineistoja. Edellinen painos kirjasta on vuodelta 2005.

Teos tarjoaa uusia selityksiä muun muassa Mannerheimin johtamiseen ja kenraalien ristiriitoihin suurtaisteluissa kesällä 1944. Tutkimus perustuu mittavaan arkistotyöhön, ja siinä on hyödynnetty paljon aikaisemmin käyttämättömiä tai vähälle huomiolle jätettyjä lähteitä.

Kirjassa tarkastellaan Mannerheimia ja hänen kenraaleitaan, heidän johtamistaan ja henkilösuhteitaan. Teoksessa on pureuduttu kanssakäymiseen ylijohdossa – ja luotu samalla tarkempia henkilökuvia muutamista tärkeimmistä sotilaspersoonista talvi- ja jatkosodassa. Tällä tavalla on löydetty uusia piirteitä ja syy-seuraus -suhteita yhteen Suomen historian tärkeimmistä ja kiistellyistä vaiheista.

Mannerheimilla oli vahva, yksilöllinen tapa johtaa ilman ehdotonta sitoutumista johtosuhteisiin ja arvojärjestykseen. Marsalkka johti yhtä omapäisesti ja henkilökeskeisesti tärkeimpiä rintamakomentajiaan kuin alaisiaan päämajassa. Hän ei sitoutunut perustavanlaatuisiksi miellettäviin käytäntöihin linja- ja esikuntajohtamisessa.

Mannerheimilla oli oma henkilökohtainen kenraalijärjestyksensä: ”Ykkösketju” komensi vastuullisissa komentajantehtävissä kriittisissä rintamakehityksissä ja oli hiljaisempana aikana keräämässä energiaa hallinnollisissa tehtävissä. ”Kakkosketju” oli rintamalla hiljaisena aikana ja sysättiin nopeasti sivuun venäläisten aktivoituessa.

Marsalkan omavaltaisuudet johtamisessa aiheuttivat hämmennystä, kilpailua ja hankauksia kenraalien keskuudessa. Tarpeelliseksi katsoessaan Mannerheim ohitti alaisiaan johtoportaita ja käski suoraan alempia komentajia. Erityisesti hän improvisoi kriittiseksi kasautuneiden kehitysten yhteydessä torjuttaessa suurhyökkäyksiä talvi- ja jatkosodan lopussa. Henkilökeskeisellä ja kontrolloivalla johtamisellaan Mannerheim pyrki palauttamaan tilannetta hallintaansa niin suhteessa itseensä kuin alaisiinsa.

Sotilasylijohdon toimintakyky oli kriittisillä hetkillä vakavasti uhattuna, kun Mannerheim piti kiinni henkilökohtaisista johtamistavoistaan. Tämä tapahtui armeijan perinteisen järjestelmän kustannuksella. Alaisten kilpailu päämajassa kiristyi ja henkilökohtaiset pyyteet ajoivat tosiasioiden edelle. Marsalkka ei pystynyt käskemällä kontrolloimaan itselleen sopineiden alaistensa keskinäisiä välejä.

Suurhyökkäys yllätti johtamisongelmissa painineen päämajan. Mannerheim reagoi viiveellä huomattuaan kontrollinsa pettäneen. Rintaman nopea painuminen Kannaksella edellytti vastuun jakamista ja uuden johtoportaan perustamista strategiselle rintamalle. Kenraalien keskinäinen sota johti epätarkoituksenmukaisiin komentajajärjestelyihin jotka uhkasivat puolustuksen kestämistä.

Dosentti Laaksosen päivitetty teos tarjoaa yleisemmin sovellettavaa tietoa henkilöiden käyttäytymisestä ja johtamisesta eri tilanteissa ja olosuhteissa Tuloksia voidaan soveltaa yritysjohtamisesta poliittiseen vallankäyttöön ja sotilasorganisaatioihin.