Omat haukkuivat politrukeiksi – Jatkosodan valistusupseerit

Viihdytyskiertueita, kirvesvarsia ja kiihkeitä puheita – Helena Pilkkeeltä kirja jatkosodan valistusupseereista

FT Helena Pilkkeen kirja Omat haukkuivat politrukeiksi – Jatkosodan valistusupseerit julkistettiin alkusyksystä.

Jatkosodan aikana Suomen armeijan johto huolehti monin tavoin rintamamiesten viihtyvyydestä, mutta levitti samalla joukkoihin vahvaa sotapropagandaa. Pilkkeen tutkimus kertoo, kuinka valistusupseerit terästivät miesten taistelutahtoa – jopa niin kiihkeästi, että toiminta kääntyi itseään vastaan.

Sotapropagandaa – jota kutsuttiin sievistellen valistustoiminnaksi – johti päämajan tiedotusosasto. Rintamilla toimi valistusupseereina jatkosodan alussa noin 200, joulukuussa 1942 jo 700 ja kaiken kaikkiaan yli 1300 miestä. He olivat pääosin opiskelijoita, opettajia ja pappeja, ja tehtäväkenttä oli laaja. Siihen kuului kutakuinkin kaikki varsinaisen sodankäynnin, majoituksen, muonituksen ja lääkintähuollon ulkopuolinen toiminta.

Mielialan kohottamiseksi rintamilla oli elokuva-, teatteri- ja musiikkiesityksiä; suosituimmat suomalaisviihdyttäjät kiersivät joukoissa jatkuvasti. Miehillä oli mahdollisuus opiskella, urheilla ja tehdä puhdetöitä. Niiden markkinoinnista huolehtivat valistusupseerit. Samaan aikaan he levittivät päämajan käskystä propagandaa, jonka onttouden sotilaat oivalsivat nopeasti. Paitsi miesten mielialoista huolehtiminen myös mielialojen mittaus kuului valistusupseereille – päämajaan ehtiessään kirpeätkin raportit olivat laimentuneet hyväksyväksi hyminäksi.

– Rintamajoukot haukkuivat valistusupseereita politrukeiksi, mikä oli tietysti hirveä loukkaus. Osa komentajista piti valistajia tyhjäntoimittajina, eikä sodanjohto oivaltanut, että tilanne Karjalan korvessa oli täysin erilainen kuin miltä se päämajasta näytti, kertoo valistusupseerien toimintaa tutkinut kulttuurihistorioitsija, FT Helena Pilke.

– Rintamilla keitettiin ja juotiin viinaa, kirottiin loputtomiin jatkuvaa sotaa, lusmuiltiin tavalla, jos toisellakin. Ei ihme, että ne valistusupseerit, jotka tuossa pakkoraossa pärjäsivät, kohosivat myöhemmin merkittäviin yhteiskunnallisiin asemiin: heistä tuli professoreita, poliitikkoja ja yritysjohtajia.

Omat haukkuivat politrukeiksi – jatkosodan valistusupseerit seuraa näitä epäkiitollisiin tehtäviin pakotettuja miehiä vuoden 1941 riemusodasta aina kesän 1944 kaaokseen asti, ylikin. Aselevon ja välirauhan jälkeen valistusupseerit joutuivat valmistelemaan miehet kotiuttamiseen ja siviilielämään raskaiden sotavuosien jälkeen, vaikka omakin tulevaisuus oli enemmän kuin epävarma.

Mielenkiintoisella, mukaansatempaavalla tavalla kirjoitettu kirja perustuu arkistotutkimuksiin ja aikalaiskertomuksiin. Se valaisee jatkosodan arkea ja joskus juhlaakin näkökulmasta, josta ei ole aiemmin paljoakaan kirjoitettu.

FT Helena Pilke on propagandan ja sensuurin tutkimukseen erikoistunut historiantutkija. Hän on aiemmin kirjoittanut tietokirjoja mm. armeijan rintamakirjeenvaihtajista ja muusta sodan ajan tiedotustoiminnasta.

Helena Pilke: Omat haukkuivat politrukeiksi – Jatkosodan valistusupseerit (Docendo 2018), sidottu, 235 sivua.