03/2021 uutiset

Muistolaatta suojeluskuntain yliesikunnalle ja Lotta Svärd keskusjohtokunnalle

Kuva: Tuomas Hyrsky

Rakennus, jossa Suojeluskuntajärjestön Yliesikunta ja Lotta Svärd -yhdistyksen Keskusjohtokunnan kanslia toimivat vuosina 1935–1944 on saanut muistolaatan. Rakennus sijaitsee Helsingin Eirassa osoitteessa Laivanvarustajankatu 6.

Koronapandemiasta johtuen laatan paljastus tapahtui ilman julkisia seremonioita.
Muistolaatan hankki Suojeluskuntajärjestön Perinteet ry – Skyddskårstraditioner rf,
vuonna 1981 perustettu valtakunnallinen perinnejärjestö, joka toimi aiemmin nimellä Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto ry.

***

Suojeluskuntajärjestö hankki kiinteistön omistukseensa jo 1920-luvulla, mutta eri rakennusvaiheiden jälkeen toiminta siellä käynnistyi vasta vuonna 1935. Sotien jälkeen kiinteistö siirtyi Suomen Punaisen Ristin omistukseen. Se tuli tututuksi monelle asevelvollisuusikäiselle helsinkiläismiehelle, koska asevelvollisuusasioita hoiti siellä vuoteen 1992 toiminut Helsingin Sotilaspiirin Esikunta ja sen jälkeen 2000-luvulle asti Helsingin Sotilasläänin Esikunta.

Lisätietoja
Hallituksen puheenjohtaja Markus Anaja, Suojeluskuntajärjestön Perinteet ry
s-posti: markus.anaja@perinne.fi
puh. +358 400 694 004

Jaa uutinen: