Johtajia isänmaalle – reserviupseerikoulutuksen 100-vuotinen kunnian tie
Reserviupseerikoulutus maalla, merellä ja ilmassa 100; 1920–2020, toim. Jaakko Puuperä, useita kirjoittajia, Reserviupseerikoulun Oppilaskunnan Kannatusyhdistys ry, Bookwell Oy, Porvoo 2020, 555 sivua, ISBN: 978-952-94-2852-6
Reserviupseerikoulu on instituution aseman saavuttanut sotilasopetuslaitos, joka on aikojen saatossa pitänyt huolen historiansa taltioinnista ja sen julkituonnista. Tämän todistaa se, että RUK:n juhlakirjoja on toimitettu 10 vuoden välein vuodesta 1960 lähtien. Satavuotisen taipaleensa kunniaksi ja järjestykseltään seitsemännessä juhlakirjassa tarkastellaan koulutusta
Reserviupseerikoulussa, Maasotakoulun alaisissa aselajikouluissa, Merisotakoulussa ja Ilmasotakoulussa. Esipuheen mukaisesti juhlakirja on ansaitusti omistettu Suomen nuorisolle.
Reservinupseereiden keskuudessa on vahva institutionaalinen yhteenkuuluvuus ja sitoutuminen reserviupseerikuntaan ja sen perintöön, sellaisessa muodossa, joka voisi nostattaa moraalisia velvoitteita. Yksi tällainen institutionaalisen yhteenkuuluvuuden lähde on joukkohenki, Esprit de Corps, joka on joukko innolla jaettuja joukon jäsenyyden tunteita, uskomuksia ja arvoja, ja joka voi ilmetä vahvana haluna saavuttaa yhteinen päämäärä jopa kriisin kohdatessa. Suomalaisen reserviupseerikoulutuksen voimanlähteenä ja vahvuutena ovat aina olleet ihmiset. Erilaisista lähtökohdista, kodeista, ammateista ja paikkakunnilta reserviupseerikoulutukseen hakeutuneet ihmiset, jotka ovat kohdanneet opinnoissaan jotakin yhteistä. Yhteinen nimittäjä on varmasti vahva maanpuolustustahto, mutta ainakin Haminassa sen jalointa muotoa kutsutaan ”Rukin hengeksi”; RUK kouluttaa, RUK kasvattaa.
Juhlateos avaa ymmärrettävästi koko suomalaisen reserviupseerikoulutuksen monipolvisen tarinan. Reserviupseerikoulutusta on annettu sadan vuoden aikana noin 30 joukko-osastossa
ainakin 18 eri paikkakunnalla. Sadassa vuodessa eri upseeri- ja reserviupseerikursseilta on kirjan mukaan valmistunut noin 210 000 miestä ja naista. On todettava, että kirja ei ole aivan tavanomainen joukko-osastohistoriikki, sillä kerrontatapa poikkeaa teemoittelutavaltaan melkoisesti aiemmista vastaavista juhlakirjoista – ja puhtaasti edukseen. Lukija johdatetaan oivallisesti Suomen itsenäisyyden alkuvuosista ja Vimpelin sotakouluajoista nopeasti kohti nykyaikaa, sortumatta sotahistorian lukuisiin, jo esitettyihin ja tunnettuihin yksityiskohtiin. Sen sijaan kerronnan keskiössä ovat suomalaisen reserviupseerikoulutuksen erityispiirteet kaikissa puolustushaaroissa, ihmisten opiskelukokemukset ja vähemmän tunnetut asiat, kuten erilaiset koulutuspaikat ja -tavat.
Yhtäältä Hamina nousee RUK:n vuoksi ansaitusti esille, mutta toisaalta yksi erikoisimmista koulutuspaikoista on varmuudella ollut purjekoululaiva Suomen Joutsen pitkillä purjehduksillaan. Niinisalo puolestaan oli merkittävä koulutuskeskus sotien aikana. Juhlakirjaan on saatu koottua poikkeuksellisen laaja historiallinen kokonaisuus reservin upseerikoulutuksesta. Lisäksi teoksessa kerrotaan myös opiskeluja tukevasta ja oleellisen tärkeästä oppilaskuntatoiminnasta. Edellä mainittujen lisäksi kirjan informatiivista arvoa lisäävät lopussa olevat liitteet kursseista, koulutuspaikoista sekä erityisesti eri kouluista laaditut erinomaiset tietokortit.
Kirja on helppolukuinen ja kiinnostaa takuuvarmasti koko Suomen kansaa, mutta erityisesti reservin upseereita, jotka kirjaa lukiessaan palaavat oman reserviupseerikurssinsa muistoihin ja kokemuksiin haikein mielin. Näin ainakin kävi minulle, kun ahmin kirjan antia. Muistoihin palautuivat opettavat yhteistoimintaharjoitukset Haminan lähimaastoissa, hikinen Kirkkojärven marssi, ikimuistoinen kurssijuhla ja monet muut unohtumattomat kokemukset omasta oppilasajasta.
Juhlateoksen ulkoasussa korostuvat upea visuaalinen ilme, taiton viimeistely ja ennen kaikkea todella korkeatasoinen sekä monipuolinen kuvatoimitus. Laadukkaasta ulkoasusta ansio lankeaa yhdelle Suomen ammattitaitoisimmista kirjantaittajista, graafikko Matti Vartialalle. Toimituskunta ja kirjoittavat ovat tehneet mittavalla työllään varsinaisen kulttuuriteon, joka ansaitsee tulla luetuksi suomalaisissa kodeissa tietosanakirjan tai Wikipedian tavoin.
Marko Palokangas
