Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla 6.12.2021

Helsingin veteraani- ja maanpuolustusjärjestöt järjestivät perinteisen yhteisen maanpuolustusjuhlan Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa itsenäisyyspäivänä 6.12.2021. Tapahtuman järjestelyvastuussa oli tänä vuonna Helsingin Reserviupseeripiiri. Tapahtuma järjestettiin koronarajoitusten varjossa ja koronapassin turvin sekä turvavälein; yleisöä paikalle saapui n. 140 henkilöä.

Tapahtuman avaussanat lausui Helsingin Reserviupseeripiirin puheenjohtaja majuri (res) Matti Riikonen, juhlapuheen piti Uudenmaan aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Vesa Sundqvist ja nuoren reserviupseerin puheen Helsingin Reserviupseeripiirin hallituksen jäsen luutnantti (res) Lasse Mäki. Tilaisuuden musiikkina kuultiin Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan esittämät Jean Sibeliuksen Jääkärien marssi ja Finlandia sekä a cappella -yhtye InTonesin lauluesitys.

Ohjelmaan kuului myös Puolustusvoimien Taistelukenttä 2020 -elokuva, jonka voit katsoa täältä: https://www.youtube.com/watch?v=bTmWCbcYwb8

Nuoren reserviupseerin puhe (Lasse Mäki)

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,
arvoisa juhlaväki,
ärade veteraner av våra krig,
bästa festpublik!

Itsenäisyyspäivällä on jokaiselle vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentällä toimivalle erityinen merkitys. Joulukuun kuudes ei tarkoita ainoastaan päivää, jolloin voimme onnitella ylennettyjä ja huomionosoituksen saaneita tai seurata Tuntematonta sotilasta televisiosta. Ennen kaikkea itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä kaikesta siitä, minkä puolesta teemme työtä: vapaasta maasta, jossa jokaisen on hyvä asua ja elää, sekä menneiden sukupolvien työstä hyvinvointimme eteen.

Vaikka tänä päivänä Suomi voi ylpeänä seistä itsenäisenä ja menestyvänä eurooppalaisena valtiona muiden kansakuntien joukossa, maamme itsenäisyys ei ole ollut aina itsestäänselvyys. Sataneljä vuotta jatkunut itsenäisyyden taival on vaatinut kultakin sukupolvelta työtä yhteisten päämäärien eteen. Siniristilippumme ei liehuisi tänään ilman koko kansan ponnisteluja.

Puhuttaessa tänä päivänä kansalaisvelvollisuuksista tai oman maan eteen tehtävästä työstä on helppo ajatella äänestämistä vaaleissa, oppivelvollisuuden suorittamista tai verojen maksamista. Kuten äsken näkemämme Puolustusvoimien tuottama elokuva Taistelukenttä osoittaa, tehtävä ja velvollisuus voivat tarkoittaa myös maan koskemattomuuden puolustamista aseellisin keinoin. Elämme aikaa, jossa uhka ei ole läsnä ainoastaan maalla, merellä tai ilmassa – yhteiskunnan haavoittuvuuksiin hyökätään myös esimerkiksi tietoverkoissa tai informaatiokanavissa. Hybridiuhkien sävyttämässä maailmassa sodan ja kriisin välinen erokaan ei ole aina selvä.

Hyvät kuulijat,

Taistelukenttä-elokuva päättyy tärkeään muistutukseen jokaiselle reserviläiselle mutta myös laajemmin kaikille kansalaisille: ”Suomen puolustus perustuu teihin ja meihin kaikkiin asevelvollisiin. Te kouluttaudutte haastaviin tehtäviin. Onnistuminen edellyttää hyvää reservin osaamista ja koko kansan tahtoa puolustaa maata.”

Idag på självständighetsdagen känns dessa ord särskilt meningsfulla. Alla av oss behövs i försvaret, inte bara en liten grupp av aktiva specialister, men den hela befolkningens vilja och ett gemensamt mål. Bokstavligen behövs det försvarsvilja – vilja att värna sitt land i alla tillfällen, även om resultatet förefaller osäkert.

När jag stannar upp och tänker efter denna uppmaning som ges i filmen, är jag väl medveten om att den låter krävande, till och med oroväckande och främmande. Min generation har nämligen fått privilegiet att födas i ett av världens mest trygga och stabila länder, där välfärdssamhället erbjuder utbildning på toppnivå, omfattande sociala tjänster och mångsidiga möjligheter för kultur och fritidsintressen. I motsats till den åldersklass som växte upp under krigsåren på 1930- och 1940-talet, känns min och mina jämnåringars kontakt med kriget väldigt avlägsen. Det är svårt att begripa fullt någonting som man inte känner och inte har upplevat under sin livstid.

Suomi tekee tällä hetkellä merkittäviä investointeja sotilaalliseen suorituskykyynsä, ja hankinnoista on myös uutisoitu julkisuudessa kattavasti. Edistyksellisinkään teknologia ei kuitenkaan riitä, jos kansalaisilla ei ole tahtoa puolustaa maataan – tämä edellytys koskee jokaista ikäluokkaa. Sotilas ei ole toimintakykyinen pelkästään fyysisen kuntonsa ansiosta: tarvitaan myös henkistä kuntoa, jossa maanpuolustuksen eettinen ulottuvuus merkitsee hyvin henkilökohtaisista ratkaisua.

Jokaiselle asevelvollisuuttaan suorittavalle Suomen kansalaiselle tämä pohdinta kilpistyy perustuslaissamme todettua maanpuolustusvelvollisuuttakin voimakkaammin sotilasvalan kysymykseen siitä, onko valmis kunniansa ja omantuntonsa mukaan asettamaan itsensä alttiiksi vaaralle ja täyttämään saamansa tehtävän yhdessä toisten kanssa loppuun asti. Kysymys on viime kädessä siitä, olisinko minä tai toverini valmis käymään taisteluun, jos Suomen itsenäisyys olisi uhattuna? Olisiko meistä samaan, kuin niistä suomalaisista, jotka taistelivat puolestamme talvi-, jatko- ja Lapin sodassa ja turvasivat itsenäisyytemme myös myöhempinä vuosikymmeninä?

Kun ajattelen Taistelukenttä-elokuvassa esiintyneitä eri-ikäisiä ja eri tehtävissä toimivia miehiä ja naisia, näyttäytyy maanpuolustustahto pohjimmiltaan tahtona puolustaa jotain itselleen ja meille kaikille arvokasta ja puolustamisen arvoista – sotilas kun ei tee mitään vain itsensä tähden, vaan rakkaudesta toisia kohtaan. Tämän tahdon rakentamiseen ja ylläpitämiseen vaaditaan tietoa ja koulutusta. Samalla mahdollisimman monelle tulisi tarjota mahdollisuuksia osallistua yhteiseen maanpuolustustyöhön ja hyödyntää siinä omaa erityisosaamistaan.

Viime viikolla julkaistun Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan raportin perusteella enemmistö suomalaisista jakaa tämän halun puolustaa maataan: maanpuolustustahto on noussut edellisvuodesta muutaman prosenttiyksikön. Raportin mukaan 68 prosenttia väestöstä kannattaa aseellista puolustautumista kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Oman ikäluokkani, 25–34-vuotiaiden nuorten keskuudessa vastaava osuus on kuitenkin vain 54 prosenttia. Maanpuolustuksen oikeutus ei siis ole itsestäänselvyys; sen eteen on tehtävä jatkuvasti työtä ja pidettävä yllä tietoisuutta maanpuolustuksen merkityksestä ja välttämättömyydestä. Suomi on pieni maa, mutta tahtomme puolustaa sitä on oltava suurta.

Hyvät veteraanit ja veteraanijärjestöjen edustajat,

maanpuolustustahdon kohottamisessa teillä on yhteiskunnassamme erityinen rooli. Siinä missä Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton kaltaiset organisaatiot tarjoavat mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää sotilaallisia tietoja ja taitoja, veteraanien merkitys korostuu maanpuolustuksen erityisen, sukupolvia yhteen liittävän perinnön välittämisessä: yksilön velvollisuutta omalle maalle kun eivät voi paremmin tuntea kuin ne kunniakansalaiset, jotka osallistuivat maamme puolustamiseen toisen maailmansodan vuosina ja säilyttivät nuoren kansankunnan itsenäisyyden mittavilla ponnistuksillaan. Veteraaniperinnön säilyttäminen ja välittäminen on keskeinen osa sitä arvokasta työtä, jonka yhtenä muotona tämäkin juhlatilaisuus tänään järjestetään.

Bästa festpublik,

som en ung reservofficerare får jag idag leva i ett samhälle, där försvar är högt värderat och där både den privata och offentliga sektorn samt det hela medborgarsamhället samarbetar varje dag för trygghet och beredskap. När man tittar på historian, förstår man att läget inte alltid har varit så positivt – i flera samtal med mina äldre reservistkolleger har jag fått höra, hur inställningarna mot det frivilliga försvaret var länge tämligen avvisande och hur det till och med fanns ett helt tigande om många förgångna perioder.

I själva verket har de yngre generationerna inga förutsättningar att begripa försvarets betydelse och viktighet, om de inte berättas om historia, traditioner och arbetet som har krävts för samhället att utveckla. Bara med tillräcklig vetskap och utbildning kan var och en begrunda uppriktigt, vad det betyder att leva i ett självständigt land med alla sina frihet och plikter.

Meille itsenäisyyspäivää viettäville tämä jokavuotinen joulukuun juhla ja maanpuolustustahdosta puhuminen tuovat esiin tuntoja, jotka kiteytyvät monen mielessä isänmaallisuudeksi. Kun pohdin puheeni alussa itsenäisyyspäivän merkitystä ja kansalaisen velvollisuuksia, ehkä juuri isänmaallisuus kuvaa osuvimmin niitä ajatuksia, joita monet meistä tänään kokevat. Isänmaallisuus on paitsi tervettä ja nöyrää ylpeyttä omasta kodista ja kotimaasta, myös valoisaan tulevaisuuteen uskovaa toivoa ja luottamusta.

Vaikka isänmaallisuus mielletään hyvin perinteikkääksi arvoksi, on jokaisen sukupolven tehtävä silti elää sitä todeksi omalla tavallaan, mitä se kussakin ajassa ja arvomaailmassa merkitseekään. Tässä työssä myös omalla ikäluokallani on kasvava vastuunsa. Korkea koulutus ja vastuullisuuden korostuminen edellyttävät maanpuolustukselta avoimuutta, yhdenvertaisuutta ja myös eettisen toimintakyvyn huomioimista.

Bästa åhörare,

på självständighetsdagen är det inte tillfälle bara att tänka på gångna tider – vi måste lika mycket tro på en ljus och framgångsrik framtid. Denna tanke beskrivs träffande i en av Paavo Cajanders mest kända dikter Isänmaalle – Till fosterland. Med de följande orden vill jag önska er alla en högtidlig självständighetsdag samt fortsatt hälsa och befinnande. Låt oss inte glömma, att först och främst påminner denna dag oss om att uppskatta och ta hand om vårt gemensamma land.

Hyvät kuulijat,

itsenäisyyspäivänä emme ainoastaan muistele menneitä vaiheita – yhtä tärkeää on uskoa valoisaan ja menestyksekkääseen tulevaisuuteen. Tätä ajatusta kuvaa osuvasti myös Paavo Cajander runossaan Isänmaalle. Toivotan teille sen säkeiden myötä juhlavaa itsenäisyyspäivää ja terveyttä tulevaan. Muistuttakoon Cajanderin kehotus meitä kaikkia arvostuksesta, uskollisuudesta ja huolenpidosta maatamme kohtaan:

”Niin aina olkohon Suomenmaass’,
ain’ uljuutt’, uskollisuutta!
Kun vaara uhkaa, ne luokohot taas
vapautta ja valoa uutta!
Tää maa ei koskaan sortua saa,
eläköön tämä muistojen, toivojen maa,
eläköön, kauvan eläköön Suomi!”