04/2020 uutiset

Huoltovarmuudesta

Kuva: Ossi Ikonen

Huoltovarmuus on ollut kevään 2020 mittaan kiitettävän opettavaisesti esillä koronaviruksen myötä. Jos tästä alkuvuoden vakavimmasta haasteesta jotain myönteistä haluaa todeta, niin se liittyy valmiuslainsäädäntömme toimivuuden ja viranomaistemme osaamisen ja yhteistoiminnan testaamiseen. Millään harjoitustilanteellahan ei vastaavaan kyetä.

Näläntorjuntaa vuosisatojen ajan

Vuosisatojen ajan Suomessa elettiin kädestä suuhun, tärkeimpänä asiana tyydyttää jokapäiväinen nälkä. Tärkein tulevaisuuden varmistus (huoltovarmuus) oli siemenvilja.

Ruotsin vallan aikana katoja tautivuosia oli tuhkatiheään 1500-luvulla. Nälkää ja sairautta pyrittiin estämään jopa taivaallisin keinoin: rukouspäivillä.

Pohjoismaiden synkimmät vuodet olivat suuren nälänhädän vuodet 1695-1697. Yleisiä makasiineja ei ollut, varastoja ei hankittu. Tuhansittain ihmisiä vaelteli etsimässä syötävää, ja osa heistä kuoli.

Jotain oli tehtävä elon turvaamiseksi. Lainajyvästö- eli pitäjänmakasiinijärjestelmä synnytettiin 1750-luvulta. Jokaiseen seurakuntaan oli perustettava viljamakasiini. Tämäkään ei auttanut suurien nälkävuosien 1866-68 aikana, jolloin kuoli kahdeksan prosenttia väestöstä.

Kruununmakasiinit olivat Venäjän vallan aikana Suomeen rakennettuja viljavarastoja, joihin kerättiin ns. kruununjyvät eli osuus viljelijöiden suorittamasta kruununverosta. Kruununjyvien kerääminen lopetettiin vuoden 1925 alussa. 1900-luvun alussa Suomessa oli yhteensä 20 kruununmakasiinia.

Suomessa oli vuonna 1929 yhteensä 446 lainajyvästöä. Vuonna 1934 säädettiin lainajyvästöistä laki, joka kumottiin vuonna 2018 (!).

Sodat huoltovarmuuden herättäjänä

Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia synkensi ruokapula, jopa nälänhätä. Syynä oli ensimmäinen maailmansota, joka aiheutti viljan kuljetusväylien sulkeutumisen. Huoltokriisi herätti päättäjät. Poliittiset erimielisyydet kuitenkin kaatoivat 1920-30-luvuilla tehdyt varautumissuunnitelmat.

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeenkin kärsittiin elintarvikepulasta. Suomi oli vedetty mukaan laajenevaan maailmansotaan. Maa oli saarroksissa. Tanskan salmien läpi ei päässyt, väyliä miinoitettiin. Elinkeinoelämä kitui. Suomen ulkomaankaupan arvo laski vuonna 1940 puoleen rauhanaikaisesta. Kuitenkin talouselämää ja teollisuutta kyettiin ohjaamaan ja säännöstelemään. Huoltovarmuuden osasiksi olivat elintarvikkeiden lisäksi tulleet raaka-aineet ja teollisuuden tuotteet.

Valmiussuunnittelu ja huoltovarmuus lakiperusteisiksi

Puolustustaloudellinen suunnittelukunta aloitti toimintansa 1950-luvulla, ja varautumisen säädöspohja rakennettiin 1960-luvulla. Energiakriisi vauhditti varautumista 1970-luvulla, ja luotiin valmiuspäällikköjärjestelmä. Huoltovarmuus ja valmiussuunnittelu kehittyivät 1980-luvulla. Huoltovarmuuskeskus perustettiin 1990-luvulla sekä valmius- ja puolustustilalait säädettiin. Näin käytössä olivat huoltovarmuuden ”perustyökalut”. 2000-luvun alku oli voimakasta kehittämisen aikaa. 2020- luku tuonee muutoksia huoltovarmuusjärjestelmään kevään 2020 kokemusten myötä.

Yhteiskunnan muutokset haastavat huoltovarmuuden

Kansainvälistyminen, verkostotalous ja teknologinen kehitys ovat muuttaneet yhteiskuntamme toiminnot yhä monimutkaisemmiksi. Kansantaloutemme on yhä tiiviimmin integroitunut kansainväliseen talouteen ja joutuu noudattamaan sitä koskevaa lainsäädäntöä ja sopimuksia. Suomella on kahdenkeskisiä ja monenkeskisiä huoltovarmuutta koskevia sopimuksia. Niiden varaan Suomi ei voi kuitenkaan huoltovarmuuttaan sälyttää. On lisäksi hyvä huomata, että EU:lla ei ole yhteistä huoltovarmuuspolitiikkaa, on vain kunkin maan omat keinot huoltovarmuutensa toteuttamiseen.

Huoltovarmuuden kannalta kriittisiä ovat yhteiskunnan tekniset perusrakenteet kuten energiaverkot, tietoliikenneverkot, keskeiset tietojärjestelmät, sähköinen ja painettu joukkoviestintä, rahoitustoiminta, maksuliike, rahahuolto, tietoteknologian huolto- ja ylläpitopalvelut, vesihuolto ja muut keskeiset kunnallistekniset peruspalvelut.

Kuljetusalalla tärkeintä on merikuljetusten sekä elintarvike- ja energiahuollon kuljetusten turvaaminen. Merikuljetuksissa vain vajaa kolmannes tapahtuu enää kotimaisella tonnistolla. Kuitenkin 90 prosenttia ulkomaan kaupastamme tapahtuu meritse. Maamme maantieteellinen asema ”saarena” ei tästä miksikään muutu.

Elintarvikehuollossa huoltovarmuuden perustana tulisi ylläpitää riittävää kotimaista peruselintarvikkeiden tuotantoa. Leipäviljaa pidetään varmuusvarastoissa yhden vuoden kulutusta vastaava määrä. Tuontivalkuaista pidetään varmuusvarastoituna määrä, jolla turvataan riittävä kotieläintuotanto. Viljan ja nurmikasvien siementä pidetään varastoissa yhden kylvön turvaava määrä. – Ovatko määrät riittäviä?

Energian saatavuuden turvaamiseksi ylläpidetään useisiin polttoaineisiin ja hankintalähteisiin perustuvaa energiantuotantoa. Kotimaisten uusiutuvien polttoaineiden osuus on vajaat 30 prosenttia, mikä on merkittävä asia huoltovarmuuden kannalta. Tuontipolttoaineita pidetään varmuusvarastoissa määrä, joka vastaa viiden kuukauden normaalikulutusta. Lämmön ja sähkön tuotanto-, siirto- ja jakelukapasiteetti varaudutaan ylläpitämään 12 kuukauden ajan perushuoltotasolla. Energiahuoltomme pahin ongelmakohta on liiallinen riippuvuus sähköntuonnista.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa varaudutaan ylläpitämään normaaliaikaista laajuutta vastaava väestön terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn kannalta keskeinen palvelutuotanto. Koronavirus Covid-19 -torjunnasta saatuja kokemuksia hyödynnetään tällä alueella.

Puolustusvalmiuden tueksi ylläpidetään kotimaisen teollisuuden valmiutta huoltaa ja korjata vaativia laitteita ja järjestelmiä. Perinteisen puolustusteknologian tärkeimpiä osia pyritään ylläpitämään, samoin kuin riittäviä varmuusvarastoja.

Vuoden 2020 alussa voimaan tullut laki edellyttää EU- ja ETAalueiden ulkopuolisilta kiinteistön ostajilta lupaa kauppoihin Suomessa. Tämä on tarpeen, jotta voidaan puuttua kansallista turvallisuutta vaarantavaan kiinteistöhankintaan. Tuottavuutta haetaan suuruuden ekonomian avulla keskittäen, teknistäen ja varoen pienintäkin varastointia. Tämä on johtanut paikallisen tason toimintojen rajuista muutoksista aina maailman laajuisten organisaatioiden muuttumiseen. Tätä kehitystä vauhdittavat yritysjärjestelyt, joissa valtio-omisteisetkin yritykset ovat olleet mukana. Tosin viime aikoina on herätty huoltovarmuudenkin nimissä palauttamaan näitä ”kansallisaarteita” suojaan vihamielisiltä valtauksilta. Omistuksella on siis merkitystä huoltovarmuusasioissa.

Ovatko johtaminen, vastuunjako, resurssointi ja valmiudet huoltovarmuuden osalta kunnossa?

Huoltovarmuusjärjestelmämme on ylätasoltaan organisoitu nykyaikaiseksi ja toimivaksi, mutta vastuunjakoa jouduttaneen selkeyttämään. Tositilanteen toimivuuden ja riittävyyden ”kentällä” ratkaisevat kuitenkin olemassa olevien toimijoiden, järjestelmien, kuljetusten ja johtamisjärjestelmien toimintakyky ja kapasiteetti.

Huoltovarmuutta toteutetaan yhteistyössä julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja järjestöjen kesken siten, että markkinaehtoisesti tapahtuva ja sääntelyyn perustuva varautuminen sovitetaan yhteen.

Huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain mukaan valtioneuvosto asettaa huoltovarmuudelle yleiset tavoitteet, joissa määritellään valmiuden taso ottaen huomioon väestön ja välttämättömän talouselämän sekä maanpuolustuksen vähimmäistarpeet. Ministeriöt vastaavat toimialojensa huoltovarmuudesta ja sen kehittämisestä vastuualueidensa mukaisesti.

Huoltovarmuuskeskus edistää sekä vapaaehtoiseen kumppanuuteen että toimialakohtaiseen lainsäädäntöön perustuvaa varautumista, mukaan lukien jatkuvuudenhallintaa, lakisääteisten tehtäviensä mukaisesti. Tätä työtä se toteuttaa huoltovarmuusorganisaation kautta ja avulla, ottaen huomioon tässä päätöksessä asetetut tavoitteet. Yrityksillä on vastuu omasta varautumisestaan ja jatkuvuudenhallinnastaan.

Valtion Huoltovarmuuskeskuksen omissa varastoissa säilytetään esimerkiksi leipäviljaa, siemeniä, lääkkeitä, polttoainetta ja kasvipohjaista valkuaista poikkeustilanteen varalle.

Teksti: Hannu Luotola prikaatikenraali evp

Teksti julkaistu aiemmin Keski-Suomen maanpuolustajassa. https://www.ksrespiirit.fi/wp-content/uploads/2020/06/KSMPL-2-2020.pdf

Jaa uutinen: