HRUP:n puheenjohtajalta

Ammunta on kenttäkelpoisuuden ydintä

Piirihallitus kokoontui Spjutsundin majalle lumisateisena maaliskuun lauantaina pohtimaan ampumatoiminnan kehittämistä, piirin tiedotuksen parantamista ja kerhojen yhteistoimintaa. Päivä poiki suuren määrän pieniä ja suurempia ideoita, ja tarkoituksena on jalkauttaa niitä yksi kerrallaan kevään ja syksyn aikana. Osa vaatii jatkojalostusta ja laajemman hyväksynnän hakemista piirin omissa tai Helsingin piirien yhteisissä toimikunnissa, mutta monta ideaa voidaan alkaa panna toimeen saman tien.

Piirin painopistealueena tälle vuodelle on kenttäkelpoisuus, ja sen tukirankana on ammunta. Ammunta-asiat ovat piirissä perustaltaan hyvällä tolalla – omat ja MPK:n ampumavuorot ovat lähes täynnä ja uusille jäsenille voidaan järjestää tutustumisammuntoja piirin omalla kalustolla. Parannettavaa on silti, ja huomista pitää rakentaa jo tänään. Piirihallitus on etupäässä pohtinut vastausta neljään kysymykseen: 1) miten nykyistä vuorokapasiteettia – joka on lähes täyskäytössä – voitaisiin käyttää tehokkaammin; 2) miten voitaisiin lisätä aivan uutta kapasiteettia uusia ampujia varten esim. lähiradoilla; 3) miten saadaan uusia ammuntavuorojen vetäjiä kouluttautumaan ja toteuttamaan vuoroja; ja 4) miten voitaisiin tiedotuksella ja kerhojen yhteisillä tapahtumilla alentaa ammuntaa harrastamattomien kynnystä tulla lajin piiriin ja aktivoida vähemmän aktiivisia harrastajia.

Piiritoimiston selvitys kertoo eroista ampumavuorojen käytössä

Piiritoimisto teki hiljattain kattavan selvityksen piirin omien ratavuorojen käytöstä vuonna 2018. Tässä kohtaa iso kiitos järjestöupseeri Ossille, joka käytti kuusi työpäivää tilaston kokoamiseen ratakirjoista. Hyvä havainto oli, että aktiivisuus on keskimäärin korkealla tasolla. Mielenkiintoisemman näkökulman antoi havainto, että vuoden aikana radalla kävi n. 8.5% piirien henkilöjäsenistä. Luku kertoo harrastuksen vaikuttavuudesta, eli kuinka suuren joukon eri henkilöitä yhdistykset saavat liikkeelle vuoden aikana.

Vaikuttavuus on tärkeää, etenkin yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin perustuvassa järjestelmässämme. Kokonaisuuden kannalta on parempi, että suuri joukko reserviläisiä on kohtuullisen rutinoituneita ampujia, kuin että hyvin pieni joukko on ammattimaisen tarkka-ampujan tasolla. Tämä ei tietenkään tarkoita, että aktiivisimpien ampujien harjoittelu- ja kilpailumahdollisuuksia pitäisi heikentää. Päinvastoin, hehän näyttävät esimerkkiä muille, toimivat kouluttajina ja pystyvät kriisiaikana toimimaan vaativimmissa tehtävissä. Mutta laajan reservin osaamista ei pidä unohtaa, koska siihen perustuu koko armeijan suorituskyky.

Vuorojen käyttö- ja täyttöasteissa oli paljon eroja yhdistysten välillä. Käyttöasteella tarkoitetaan, onko yhdistykselle myönnetty vuoro käytetty, tai peruttu niin ajoissa että muut voivat sitä käyttää. Keskimääräinen käyttöaste oli 67%, mitä voidaan pitää varsin hyvänä kun otetaan huomioon vuorojen vetäjien äkilliset sairastumiset ja muut esteet ja loma-ajat. Täyttöaste puolestaan kertoo, montako ampujaa vuorolla on keskimäärin ollut. Koska vuorokapasiteetti on rajallinen, on kaikkien etu että vuoroja käytetään. On oikeudenmukaista, että vuorojen jaossa suositaan yhdistyksiä, jotka käyttävät myönnetyt vuorot ja täyttävät ne tehokkaasti. Kannustamme kerhoja yhteistoimintaan siten, että vajaita vuoroja yhdistelemällä käyttöaste paranisi.

Santahaminan vuorojen käytöstä ei valitettavasti ole saatavilla samanlaisia tilastoja. Ammunnan vetäjiltä tullut viesti kuitenkin on, että vuorot ovat lähes täynnä, ja ne varataan nopeasti täyteen uusien vuorojen ilmestyessä MPK:n varauskalenteriin. Täytyy siis olettaa, että merkittävää tyhjäkäyntiä ei ole.

Uusia yhteistyöratoja, uusia kouluttajia?

Karu totuus on, että Santahaminan vuorot eivät lisäänny nykyisestä, ja Kivikon ampumaurheilukeskus on vielä pitkässä puussa. Toistaiseksi on siis katsottava muualle, jos kapasiteettia aiotaan kasvattaa. Lähialueilla on ampumaratoja, ja monet yhdistykset käyttävätkin niitä aktiivisesti. Myös Padasjoen rata on käytössä, joskaan ei aivan piipahdusetäisyydellä. Kaikkia vaihtoehtoja kannattaa punnita uuden kapasiteetin lähteinä. Ensi vaiheessa voisi aloittaa sillä, että vuoden aikana järjestetään piirien koordinoimana kerhojen ampujille yhteisiä tutustumisretkiä muutamalle valitulle radalle. Omakohtainen tutustuminen ja havainnot ratojen sopivuudesta yhdistyksen käyttöön voisi madaltaa kynnystä järjestää tapahtumia myös Santahaminan ulkopuolella, tai ohjata yksittäisiä jäseniä omaehtoiseen radan käyttöön.

Ampumavuorojen vetäjät hoitavat raskasta urakkaa yhdistyksissä ja MPK:n vuoroilla viikosta ja kuukaudesta toiseen. Siitä heille kaikille kuuluu suuri kiitos ja kunnia. Ei voi olettaa, että nykyisten vuorojen lisäksi he voisivat johtaa vielä lisää vuoroja – tarvitaan uusia kasvoja, myös tulevaisuudessa. Tehtävään ei voi käskeä, koska se vaatii omaa motivaatiota ja ajankäyttöä. Mutta siihen voi houkutella tarjoamalla mahdollisuuksia kouluttautua ja pätevöityä vaikka PV:n palvelusammuntojen johtajaksi. Yksittäiselle yhdistykselle kouluttamisen organisointi voi olla iso haaste, joten piirien yhteisellä koordinoinnilla asiaa voisi helpottaa. Selvitetään asiaa, koska sen eteen kannattaa kääntää useitakin kiviä.

Tutustumisammunnat tuovat uusia jäseniä

Monelle reserviläisyhdistykselle paras tapa hankkia uusia jäseniä on järjestää matalan kynnyksen ampumatapahtumia. Myös piirin nuorten toimikunta tekee hyvää työtä järjestäessään kotiutuneille varusmiehille tutustumistilaisuuksia ammuntoineen, jonka innoittamana yhdistyksiin liittyy uusia jäseniä. Kannattaa muistaa, että reserviläisen ampumaharrastus saattaa alkaa myös vanhemmalla iällä, kun esim. tulojen vakiintuminen sallii oman kaluston hankkimisen, tai lasten kasvaminen vapauttaa vanhempien ajankäyttöä. Vasta jäseneksi liittyneitä tai liittymisen kynnyksellä olevia kannattaa kannustaa mukaan kannustavalla viestinnällä ja avoimilla tapahtumilla. Asia on tarkoitus pitää mielessä myös tämän lehden tulevissa numeroissa.

Matti Riikonen