Syyskokous
Helsingin Seudun Reserviläispiirin syyskokous pidettiin tämän viikon maanantaina 16.11. Töölön auditoriossa.
Kokouksen kohokohta oli puheenjohtajan valinta vuosille 2022-2023; siis kahden kalenterivuoden toimikaudelle kerrallaan. Uutta oli se, että uudistettujen sääntöjen mukaisesti yhdistykset asettivat ehdokkaita, joista suoritettiin valtakirjoihin perustuva äänestys painotettuna kunkin yhdistyksen jäsenmäärään perustuvalla äänimäärällä. Palaan tuonnempana tähän äänestykseen ja sen tulokseen.
Syyskokouksen sääntömääräisen asialistan mukaan käsiteltiin piirin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. Samoin valittiin tilintarkastajat ja toiminnantarkastajat kokoukselle esitetyn mukaisesti.
Toimintasuunnitelmasta nousi kaksi asiaan laajempaan keskusteluun. Piirimme saunamökki on Vuosaaressa kaupungin maalla. Ja sen rakennuslupa on pitänyt uusia kaupungin rakennustoimen kautta muutaman vuoden pätkissä. Tämä tarkoittaen olemassa olevan rakennuksen tontin käyttöoikeutta. Nyt kaupunki on antanut meille luvan kymmeneksi vuodeksi; 2031 asti. Taustalla on kuitenkin suunnitelma tämän muuten rakentamattoman ja välittömästi Vuosaaren satamaan rajautuvan lahden muuttamisesta luonnonsuojelualueeksi. Tämä voi tarkoittaa mökin purkamista ja siirtämistä muualle vuonna 2031. Piirin tulee olla piakkoin tulevina vuosina aktiivinen asiassa ja kaavan kuulemisissa. Esim. Viikin alueella on yleishyödyllisten yhdistysten rakennuksia, joten aivan mahdottomalta ei tunnu, että luontoa minimaallisesti rasittava saunamme voisi jatkaa oloaan suojelualueella tai sen ulkopuolella puskurivyöhykkeenä satamalle.
Toinen keskustelua herättänyt aihe oli piirin yhdistyksille myöntämä projektituki ja sen yhdistäminen reserviläisliiton tukiin. Piirin tukea voi anoa yhdistyksen kertaluontoiseen projektiin tai hankintaan. Kuitenkin niin, että sillä voidaan kattaa myös vuosittaisten tapahtumien kalustohankintoja, joita tullaan käyttämään tapahtumassa useita vuosia. Piiri on valmis tukemaan yhdistystä puolella rahoitettavista kuluista 1000€ asti(kokonaiskulu on tällöin 2000€ tai sen yli).
Asehankinnoissa yhdistysten kannattaa käyttää myös liiton tukia. Tällöin 1500€ maksavan kiväärin osalta yhdistys saa liitolta tukea 400€ ja jäljelle jäävästä 1100€ rahoitusosuudesta piiriltä 550€ , eli yhteensä 950€. Näin hankinta saadaan katettua paremmin kuin jos tukea haetaan vain piiriltä. Hakemuksessa piiriltä tulee mainita niin liitolta anottu tuki, kuin muukin mahdollinen tuki. Tämä esimerkki pätee toki muihinkin yhdistysten tuettuihin hankintoihin, joissa kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja hakea ensin liiton päätös ja sitten sen mukainen lisärahoitus piiriltä.
Palataan nyt puheenjohtajanvaaliin, joka suoritettiin nyt ensimmäistä kertaa piirissämme. Ehdokkaita oli asetettuna neljä: Heikki Juhola – TA-kilta, Marko Nikkanen – Pohjois-Helsinki, Kati Pitkänen, Sissit ja Eerik Tuovinen, Helsingin Reserviläiset. Paikalla oli yhdistysten edustus yhteensä 3991äänellä. Ääntenlaskun suorittivat Jarkko Vihavainen ja Panu Tamminen. Jarkko teki tähän tarkoitukseen laskentataulukon – kiitokset molemmille! Ensimmäisen äänestyskierroksen voitti Heikki Juhola 49% äänimäärällä. Tästä seurasi toinen äänestyskierros, jolle pääsi myös toiseksi eniten ääniä saanut Marko Nikkanen. Toisella kierroksella Marko keräsi 2003 ääntä ja Heikki 1988. Näin ollen Marko Nikkanen tuli valituksi piirin puheenjohtajaksi.
Onnittelut Markolle ja myöskin toivotan voimia hoitaa tätä hallintotehtävää Helsingin Seudun Reserviläispiirissä!
Äänestyksestä ja sen kilpailuasetelmasta huolimatta on yhteistyön kannalta ilahduttavaa, että Heikki Juhola kutsuttiin vapautuneelle paikalle piirin hallitukseen, kuten myös uusina Espoon ja ruotsinkielisen yhdistyksemme edustajat. Näin kaikki ehdokkaat voivat jatkaa aktiivista työtään piirin eteen sen hallituksessa. Uudet hallituksen jäsenet esitellään viimeistään lehtemme ensivuoden alun numeroissa.
Tässä seuraavassa Marko Nikkasen terveiset jäsenille.
Toivotaan, että pääsemme tapaamaan suunnitellusti huomionosoitusten jakotilaisuudessa ja Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Bottalla!
Timo Soininen
Helsingin Seudun Reserviläispiirin puheenjohtaja
puheenjohtaja@helresp.fi