Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin koronaohjeistus on päivitetty
Voimassa 23.11. – 13.12.2020.
Ohessa avainkohtia ohjeistuksesta, joka lähetetään ennen kurssia jokaiselle kurssilaiselle, kurssinjohtajalle, harjoituksenjohtajalle ja perustamisorganisaatiolle.
Noudatamme tinkimättömästi ja tarkasti MPK:n, Puolustusvoimien ja terveysviranomaisten antamia koronaohjeita. Edes lieväoireisena, saati sairastuneena, ei tulla harjoitukseen. Kaikkia kontakteja varusmiehiin sekä kouluttavaan henkilöstöön on vältettävä.
Luokkakoulutus:
Sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä tulee rajoittaa 20 henkeen. Harjoituspuhuttelut (vast.) toteutetaan tarvittaessa ulkotiloissa. Sisätiloissa hetkellistä maksimimäärää tulee rajoittaa porrastamisella.
Ylläolevan lisäksi pyritään siihen, että sisätiloissa (ml. ajoneuvot, kontit jne.) tapahtuva harjoitustoiminta jaetaan pieniin, alle 10 hengen erillisiin osastoihin, joissa turvaväliä (1-2 m) ja kasvomaskia voi käyttää ja osastot eivät sekoitu keskenään.
Luokissa istumapaikat on oltava siten, että turvavälit säilyvät. Jokaisella henkilöllä tulee olla luokassa sama istumapaikka koko kurssin ajan.
Sisätiloissa luokkahuonekoulutuksessa (vast.) käytetään suojamaskeja. Mikäli käytetään yhteisiä harjoitusvälineitä, tulee niiden kosketuspinnat ( kaikki pinnat, joita henkilö koskettelee käsin) esimerkiksi näppäinpinnat, radiolaitteet jne. puhdistaa desinfiointiaineella ennen käyttöä sekä käytön jälkeen. Tällaisissa tilanteissa kaikkien välineihin koulutuksen aikana koskevan on pestävä kädet vedellä ja saippualla tai desinfioitava ennen kyseistä koulutusta ja sen jälkeen.
Rastikoulutus:
Pienryhmäkoulutuksessa, esimerkiksi rastikoulutus, pienryhmät pidetään samoina koko kurssin ajan. Lähikontaktia vaativissa harjoitteissa taistelijaparit tai partiot pidetään samoina eri henkilöiden lähikontaktien määrän vähentämiseksi. Lähikontaktit ovat sellaisia tilanteissa, joissa henkilöille tulee laaja-alainen vartalokontakti tai etäisyyttä alle yksi metri. Lähikontakteja syntyy ainakin lääkintä-, TRA- ja voimankäyttökoulutuksessa.
Lähikontaktitilanteissa käytetään suojamaskeja. Kädet pestään vedellä ja saippualla tai desinfioidaan lisäksi aina ennen ja jälkeen sellaisten koulutussuoritteiden, joissa ollaan lähikontaktissa muiden henkilöiden kanssa.
Mikäli koulutuksen järjestämisen kannalta on mahdollista, sama kouluttaja kouluttaa samaa pienryhmää koko kurssin ajan.
Ulkona järjestettävä koulutus:
Harjoitusjoukko jaetaan mahdollisimman pieniin, alle 50 hengen osastoihin, jotka kyetään pitämään majoituksen, ruokailun ja harjoitustoiminnan osalta erillään niin, etteivät osastot ole toistensa kanssa tekemisissä tai sekoitu. Osastointi pitää sisällään myös kouluttajat ja muun henkilökunnan.
MPK:n ohjeistus löytyy täällä https://mpk.fi/ajankohtaista/mpk/ohjeita-osallistujalle/