2022-04

Autokerhon perinneaseratapäivä 5.6.2022


HRUP Autokerhon keväinen perinneaseratapäivä pidettiin sunnuntaina 5.6.2022, mukana kurssilla 16 kerholaista ja 4 heidän vieraitaan. Valitettavasti emme saaneet rataa varattua toukokuulle, joten ”Tulta toukokuussa” aika meni ohi.

Päivän teemana oli nykypäivän ja eilisen aseet, tarkastuksessa meillä oli mm. PK-26 Lahti-Saloranta, KP-31 Suomi, KP Thompson M1928A1 sekä Degtyarev DP-27 eli Emma.

Päivä kului mukavasti ja aseet toimivat ilman suurempia häiriöitä.

Tarkastellaan pikakiväärit: Degtyarev DP-27 eli Emma, lautanen oli helppo täyttää ja onnistui kaikilta. Kapasiteetti 47 patruunaa, vain sarjatuli, kaliperi 7.62x54R. Melko tarkka mutta ei tarkkuusammuntaan, itse tarkoitukseen hyvin soveltuva ase. Aseen perä on kovin lyhyt ja vasemman käden paikka pitää varmistaa. Lehtikuvien perusteella käytössä edelleen Ukrainassa. Lukko kopioitu Ruotsalaisesta kivääristä. Rakenteeltaan melko yksinkertainen. Vastaavasti PK-26 Lahti-Saloranta, lippaan kapasiteetti vain 20 patruunaa, kuitenkin lippaaseen kannattaa laittaa vain 17 patruunaa. Lippaan täyttäminen onnistuu vain siihen tehdyllä laitteella. Lahti-Saloranta PK-26 on Jyväskylän Valtion Kivääri Tehtaan ensimmäinen sarjatuotantoon otettu tuote, jota VKT koneisti Amerikasta ostetuilla työstökoneilla, tuolloin ko. koneet olivat ulkopuolisella höyrymoottorilla toimivia työstökoneita. Katonrajassa olevista akselitangoista nauhojen avulla saatiin sorveille tarvittava pyörimisliike. VKT muutti myöhemmin nimensä Valmetiksi. Kiväärissä on kerta- ja sarjatuli vaihtoehdot. Ehdottomasti sopii vain tarkkuusammuntaan radalla, häiriö herkkä ja vaikea rakenteinen ase.

Konepistoolit: KP-31 Suomi ja KP Thompson M1928A1, kummassakin on kerta- ja sarjatuli vaihtoehdot. Nykyisen kriteerin mukaan ovat painavia aseita. KP Suomi, toimi hyvin nyt vain rumpulippaalla ja Thomsonille oli lyhyt tankolipas. Kummassakin melkoisen hidas sarjatuli. Alkujaan Thompson KP nopeus oli jopa 800 lyöntiä/min (1921 malli) joka kuitenkin hidastettiin (1928 malli) 600 lyöntiin/min, sekä 1942 mallissa hidastettiin vielä siitäkin. Tähtäin on melko surkea ja toimii vain lähellä olevaan isoon maalitauluun. Suomi KP oli tähtäimen avulla paljon tarkempi kertalaukauksia ammuttaessa, mutta kuten käsikirjassa opetetaan, sarjatulella ammuttaessa piippu kohoaa. Suomi KP rumpulippaan täyttäminen ei onnistu ilman harjoittelua.

Lisäksi kokeilimme vanhaa tähtäinkiikarilla varustettua Sotilaskivääriä M91-malli, jonka perusversio on vuodelta 1891. Kiväärillä osuimme 100 m etäisyydellä olevan taulun keskikohdalle. Tarkka mutta painava ase, joten perinnekivääriammuntaan kannattaa kuitenkin panostaa, jos on mahdollista. Nykyaseisiin verrattuna, näitä ei kannata verrata, kummallakin on omat kannattajat. Turvallinen määräysten mukainen asekäsittely, sekä aseen toiminta kannattaa opetella vanhoista ja uusista aseista. Patruunoiden kulutus oli tällä kertaa yllättävän suuri, kun tarkastellaan toimivuutta ja verrataan aseita toisiinsa, mutta melkein kaikki harrastus maksaa.

Seuraavalla kurssilla koitamme verrata muita malleja.

Teksti: HRUP Autokerho Harri Heikkonen

Jaa uutinen: