06/2019 pääkirjoitus

Liittojen yhteisen mielipidekyselyn tulokset julki

Ajankohtaisia turvallisuuspoliittisia mielipiteitä kartoittava kysely lähetettiin loka-marraskuun vaihteessa sähköpostilla Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton sekä Maanpuolustusnaisten liiton jäsenille. Kyselyyn vastasi yhteensä 8 257 henkilöä.

Kyselyn tulokset julkaistiin Turussa Radisson Blu Marina hotellissa liittokokousviikonlopun alla perjantaina 15.11.2019 iltapäivällä.

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenistä neljäsosa kannattaa sekä miehiä että naisia koskevaa yleistä asevelvollisuutta. Myönteisimmin sukupuolineutraaliin yleiseen asevelvollisuuteen suhtautuvat alle 36-vuotiaat, joista sitä kannattaa 40 %. Yli 61-vuotiaista sitä kannattaa vain 19 %.

Nykyisen kaltaista miehiä koskevaa yleistä asevelvollisuutta ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta kannattaa 70 % kaikista kyselyyn vastanneista.

Nato-jäsenyys jakaa mielipiteitä. 41 % haluaisi Suomen liittyvän Natoon joko nopeasti tai lähivuosina. Yhtä moni vastaaja ei liittyisi nyt, mutta säilyttäisi mahdollisuuden liittymiseen myöhemmin. 15 % ei liittyisi ollenkaan Natoon. Jos Ruotsi päättäisi liittyä Natoon, toivoisi 61 % Suomen seuraavan perässä.

Lue mielipidekyselyn tuloksista tarkemmin Reserviläisen verkkosivuilta.

Jaa uutinen: