Aktiivisuutta

Teksti: Risto Piekka, majuri, Töölön res.upseerit

Kolme viikkoa sitten myrsky myllersi eteläistä Suomea. Onneksi tuhot eivät nousseet hälyttäviksi. Parivuotta sitten ne nousivat. Sähköt katkesivat ja vesi. Myös puhelinlinjat– ja myös paljon mainostetut nettiyhteydet. Monet reserviläiset tekivät tuolloin kriisiajan tehtäviään. Entä jos tapahtuu vielä pahempi luonnonkatastrofi? Sähköt, vesi, kulkuyhteydet, tiedonvälitys? Mitä sitten? Vastauksen pitäisi olla sama, kuin aikanaan mieleeni jäänyt mainoksen iskulause: auttaa, neuvoo ja palvelee! Näin pitäisi nyt ajatella. Suomen valtion turvallisuuspoliittisissa selonteoissa uhkakuva on onneksi kansalaisille edelleenkin positiivinen. Kaikesta huolimatta. Valtiovaltamme on jo vuosia korostanut sitoutumista ja toimintaa vapaaehtoisessa varautumisessa. Edelleenkin niin sanotut siviilikriisit ovat uhkakuvista keskeisimmät. Jokapäiväinen elämänmeno on edelleenkin suurin varautumsen aihe. Suomen puolustusvoimia modernisoidaan. Aivan oikein, kun halutaan kyvyn puolustaa Suomea kasvavan. Mutta! Samanaikaisesti lisääntyy niin sanotun siviilipuolustuksen merkitys. Tämä näkyy selkeästi tänään mm. Ukrainassa, Syyriassa ja Somalissa. Meiltä aktiivisilta maanpuolustuksen kannattajilta on keväällä kysytty halukkuudesta kertausharjoituksiin tai oletko valmis esim. varautumiseen liittyviin tehtäviin. Myönteisen vastauksen antaneille etsitään tehtäviä. Työ on parhaillaan menossa. Olkaa siis aktiivisia, jos ette jo sitä olleet. Vielä ehtii mukaan ainakin varautumiseen. Muistakaa presidentti Risto Rytin kuolemattomat sanat: monessa tehtävässä voi Isänmaata palvella. Näin on varautumisessa!