2025-02

Tarkka-ampujakillan maastoharjoitus Heinolassa

Tarkka-ampukillan tuliasematoimintaan keskittynyt maastoharjoitus järjestettiin 26.4.2025 Heinolan ampumaradan viereisillä metsäalueilla.

Lupa maastoalueiden käyttöön oli hankittu etukäteen Heinolan kaupungilta, lisäksi paikallista poliisia oli tiedotettu tapahtumasta etukäteen, jotta mahdollisiin ilmoituksiin ”erikoisesta toiminnasta retkeilyalueella” osattaisiin suhtautua siellä oikealla tavalla.

Kaupungin ja poliisin suhtautuminen tapahtumaan oli hyvin myönteinen ja niinpä tällä kertaa harjoitusta päästiinkin tekemään uudessa, osallistujille täysin tuntemattomassa maastossa.

Harjoitusta valmisteltiin hyvissä ajoin etukäteen tutustumalla maastoon ja laatimalla harjoituspäivää varten tehtäviä tukeva taktinen kartta. Killan drone-toiminnan ammattilaisen avulla perinteiseen tuliasematoimintaan pystyttiin yhdistämään myös ajankohtainen ilmatähystykseltä suojautumisen elementti. Harjoituksen idea oli yksinkertainen, mutta paljon tärkeitä perusasioita sisältävä; partioiden tuli siirtyä, valita ja valmistella tähystyspiste/tuliasema kartalla karkeasti ennalta määrättyyn paikaan. Tuliasemasta partion tuli pystyä tähystämään ja tarvittaessa vaikuttamaan haluttuun sektoriin. Ja tietenkin paljastumatta. Etukäteen tiedossa oli, että alueella on havaittu perinteisten jalkapartioiden lisäksi myös droneilla suoritettavaa tähystystä, joten tuliaseman valinnassa piti ottaa huomioon myös sen näkyvyys taivaalta.

Lisäksi koko harjoituksen ajan partiot harjoittelivat reaaliaikaista viestintää radiopuhelimien välityksellä. Havainnot tähystyssektorilta ja muut tiedot ilmoitettiin radioteitse muille partiolle sekä harjoituksen vetäjille. Radioita käytettiin myös reaaliaikaisen palautteen antamiseen partiolle, esimerkiksi kun vastaosasto tai ilmatiedustelu sai havainnon partiosta. Reaaliaikaisen vastatähystyksen palautteen anto radiolla osoittautuikin koulutuksellisesti hyvin toimivaksi tavaksi toteuttaa harjoitus.

Yleisimpinä partion paljastaneina havaintoina voidaan mainita sivuttaisliike, nopeat liikahdukset, camo-värillä tai maskilla peittämätön päänalue, kiikarin linssin heijastus, kiiltävä varustus sekä muodolla rikkomaton pää-hartia seutu.

Ilmatähystys oli uusi ja mielenkiintoinen elementti yhdistettynä niin sanottuun perinteiseen kaksipuoleiseen tähystysharjoitukseen.

Tarkka-ampujan kannalta oli huojentavaa huomata, että etenkin perinteinen suomalainen kuusimetsä tarjoaa oikein käytettynä hyvän suojan ilmatähystykseltä. Oli se sitten perinteisellä tai lämpökameralla suoritettua. Toinen huomio oli, että reilusti yli 100 km/h kiitävään ja liikekykyiseen FPV droneen saattaisi ainakin kirjoittajan TRAP-ammuntakokemuksella olla kovin vaikea osua.

Muina harjoituksen huomioina voidaan mainita tuliaseman valinnan vaikeus, kun maasto on ennalta tuntematon. Partion tulisi löytää sopiva, riittävän ja oikean tähystyssektorin mahdollistava tuliasema, joka kuitenkin tarjoaa suojan tähystyssuuntaan sekä myös taivaalle.

Myös vetäytyminen asemasta tulisi pystyä tekemään tarvittaessa paljastumatta.

Harjoitusten tekeminen uusissa ja tuntemattomissa maastoissa tuo harjoitteluun aina uutta ja kehittää erilaisissa ympäristöissä toimimista. Tarkka-ampujakilta on kiinnostunut yksityisistä maa-alueista, tai teollisuusrakennuksista, joita mahdollisesti voisi hyödyntää erilaisten harjoitusten toteuttamiseen. Jos sinulla on joku harjoitteluun sopiva alue tarjota, voit halutessasi vinkata Killalle osoitteeseen sihteeri @ takilta.fi

Teksti: Heikki Kultanen
Kuva: Tarkka-ampujakilta

Jaa uutinen: