2024-06
Reserviupseeripiirin varapuheenjohtajalta
USA presidentinvaalit ovat ratkenneet ja Donald Trump palaa valkoiseen taloon. Vaalien tulokset kertovat omalta osaltaan USA:n jakautuneisuudesta. Äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi ja äänensä antaneiden demografia kertoo oman tarinansa vaaleista. Se miten USA:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka tulee muuttumaan, on vielä arvailujen varassa. Muutoksia on tulossa, se on varma, mutta mihin suuntaan ja millä aikajänteellä, jää nähtäväksi.
Ukrainan sota on tätä kirjoittaessani kestänyt jo 986 päivää, eikä nopeaa ratkaisua tähän konfliktiin ole näköpiirissä. Toisin kuin sodan alussa, venäjä on tämän vuoden aikana tuhonnut systemaattisesti Ukrainan energia infrastruktuuria. Talvi on saapumassa ja kaikki ymmärrämme mitä se tarkoittaa ukrainalaisten kannalta. Syyriassa väkivaltaisuudet jatkuvat eri puolilla maata eikä konfliktin uhka ole poissuljettua missään. Israelin sotatoimet Gazassa ja Libanonissa jatkuvat edelleen, vaikka Israel on antanut lausuntoja hyökkäyssodan päättymisestä lähiaikoina.
Edellisen yhteenvedon perustella voidaan todeta: nykyinen turvallisuusympäristö edellyttää meiltä kaikilta kykyä yhteistoimintaan muiden liittolaismaiden joukkojen kanssa. Reserviläisten on tärkeää pitää yllä ja rakentaa omaa osaamistaan myös tältä osin. NATO-jäsenyyden myötä kansainvälinen yhteistyö tulee näkymään eri harjoituksissa. Liittouman tasolla toimintamallit ovat olemassa, mutta näistä löytyy myös kansallisia erityispiirteitä. Mikkeliin tuleva NATO-esikunta vahvistaa tätä kansainvälistä yhteistoimintaa entisestään. Siitä, avautuuko Mikkelin esikuntaan mahdollisesti tehtäviä myös reserviläisille, ei vielä ole tietoa. Kansainvälisiä harjoituksia tullaan jatkossa pitämään entistä enemmän. Kieliosaaminen ja erilaisten, esimerkkinä suunnittelu prosessien tuntemus, nostaa arvoaan. Taktisten merkkien ja sotilastermistön hallinta, varsinkin englannin kielellä, tulee jatkossa olemaan minimivaatimus, eikä tämä koske pelkästään eri esikuntatasojen toimintaa.
Istun tätä kirjoittaessani junassa kohti pohjoista, suuntana eräs kansainvälinen harjoitus. Omaa osaamista pääsee jälleen kerran testaamaan ja syventämään. Kyky mukautua erilaisiin toimita ympäristöihin ja järjestelmiin on sanomattakin selviä asioita, jotka jokaiselta reserviupseerilta pitäisi löytyä. Mukaudu, sopeudu ja tarpeen vaatiessa improvisoi, on ollut oma henkilökohtainen teema näissä harjoituksissa. Kaikki nämä asiat syntyvät oman toimialan vahvasta substanssiosaamisesta, kielitaidosta sekä hyvästä toimintakyvystä.
Talvi tekee tuloaan, otetaan siitä kaikki irti.
Terveisin,
kapt res Janne Hänninen
2. varapuheenjohtaja
Helsingin Reserviupseeripiiri ry
janne.hanninen @ hrup.fi
Jaa uutinen: