2024-05

Puolustushallinto esittää Naton maavoimien johtoportaan perustamista Mikkeliin
Puolustushallinto esittää Naton maavoimien johtoportaan (Multi Corps Land Component Command, MCLCC) perustamista Mikkeliin, jossa Suomen maavoimien esikunta sijaitsee. Puolustusministeri Antti Häkkänen linjasi asian 27.9.2024. Nato on käynnistänyt tarkemman sotilastason suunnittelutyön johtoportaan osalta, ja Suomi osallistuu siihen tiiviisti.
– Uuden esikunnan perustaminen Suomeen on tärkeä osa koko Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistamista. Maavoimien esikunta Mikkelissä on selkeä valinta Naton johtoportaan sijainniksi. Sijaintipaikat yhdistämällä saamme parhaan mahdollisen synergian kansallisen maapuolustuksen johtamisen ja NATOn maapuolustuksen johtamisen välille. Esityksen taustalla on sotilaallinen näkemys, jonka pohjalta puolustushallinto on muodostanut oman kokonaisarvion, puolustusministeri Antti Häkkänen kertoo.
Naton maavoimien johtoportaan tehtävänä on suunnitella ja valmistella sekä johtaa Naton maavoimien toimintaa Pohjois-Euroopassa, Norfolkin yhteisoperaatiojohtoportaan alaisuudessa. Normaalioloissa johtoporras vastaa muun muassa Naton harjoitustoiminnasta ja muista rauhan ajan toiminnoista omalla alueellaan. Kriisiaikana esikunta johtaisi Naton maavoimaoperaatioita omalla alueellaan. Johtoportaan rakenteissa tulee työskentelemään sekä liittolaisten että Suomen puolustusvoimien henkilökuntaa. Johtoportaan suunnittelu ja toimeenpano etenevät vaiheittain. Aikataulu tarkentuu vuoden 2025 aikana.
– Suomella on erittäin vankka osaaminen pohjoisen alueen olosuhteista ja vaatimuksista. Naton maavoimien johtoportaan perustaminen Suomeen kertoo siitä, että Natossa tunnistetaan Suomen osaaminen ja siihen luotetaan, puolustusministeri Häkkänen toteaa.
Naton puolustusministerit antoivat viime kesäkuussa poliittisen tukensa Suomeen perustettavalle maavoimajohtoportaalle sekä eteentyönnetylle maavoimajoukkojen läsnäololle (Forward Land Forces, FLF) Suomessa. Kokonaisuus vahvistettiin Naton Washingtonin huippukokouksessa heinäkuussa. Natossa poliittisia päätöksiä maavoimien johtoportaan ja eteentyönnetyn maavoimajoukon läsnäolon yksityiskohdista tehdään ensi vuoden aikana, kun sotilaallinen suunnittelutyö on edennyt riittävän pitkälle.
Naton Pohjoisen alueen maavoimien johtoporras edistää liittokunnan puolustuksen suunnittelua
Suomeen perustettava liittokunnan monikansallinen Pohjoisen alueen maavoimajohtoporras (Multi-Corps Land Component Command, MCLCC) toimisi Norfolkin Yhteisoperaatiojohtoportaan (Joint Force Command Norfolk, JFCNF) alaisuudessa.
Suomi ilmaisi halukkuutensa Pohjoisen alueen maavoimien johtoportaan sijaintipaikaksi tämän vuoden alkupuolella, ja sai taakseen liittolaisten tuen. Puolustusvoimain komentaja, kenraali Janne Jaakkolan mukaan Puolustusvoimien valmius jatkaa kokonaisuuden suunnittelua ja ryhtyä tarvittavaan toimeenpanoon on hyvä:
– Suomeen sijoitettava uusi Naton maavoimien johtoporras luo yhdessä Suomen kansallisten suorituskykyjen kanssa vahvan maapuolustuksen johtamiskyvyn kaikissa turvallisuustilanteissa. Johtoporras mahdollistaa liittokunnan joukkojen toiminnan suunnittelu- ja johtamiskyvyn pohjoisilla alueilla kaikissa turvallisuustilanteissa. Uuden johtoportaan sijoittuminen Maavoimien esikunnan läheisyyteen edistää kansallisten ja liittokunnan joukkojen yhteistoimintaa luoden tarvittavia synergiaetuja toiminnalle, kenraali Jaakkola sanoo.
Ensimmäisenä perustettaisiin johtoportaan runkoelementti (Core Staff Element, CSE), joka koostuisi Naton maajoukkojen esikunnan henkilöstöstä. Suomi on valmistautunut osoittamaan henkilöstöä tähän monikansalliseen runkoelementtiin. Suomen maavoimat ja Maavoimien esikunta jatkaisivat työtään kansallisen puolustuksen tehtävissä, ja osa tästä työstä integroituisi uuden johtoportaan työskentelyyn.
– Naton maajoukkojen johtaminen ja Pohjolan kansallisten maavoimajoukkojen toiminnan yhteensovittaminen tehostuisi Pohjoisen alueen maavoimien johtoportaan perustamisen myötä. Perusvalmiudessa uusi maavoimien johtoporras vastaisi muun muassa liittouman yhteisen harjoitustoiminnan suunnittelusta, valmistelusta ja johtamisesta. Poikkeusoloissa tämä johtoporras suunnittelee ja johtaa pohjoisen alueen maaoperaatioita ja puolustustoimia. Suomella on tärkeä rooli tässä toiminnassa. Myös suomalaisilla reserviläisillä on merkittävä rooli tässä organisaatiossa, Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Pasi Välimäki sanoo.
Tekstit: Puolustusministeriö ja Puolustusvoimat
Kuvituskuva: Puolustusvoimat
Jaa uutinen: