3. Sipoon marssi 6.-7.2.2021

Yli kymmenen vuoden ajan, yhdessä yliluutnantti Axi Holmströmin kanssa ollaan vedetty lukiolaisten turvakurssia ruotsiksi Syndalenissa. Hyväksytyn kurssin jälkeen saa hakeutua vapaaehtoiseksi kouluttajaksi ja nämä vapaaehtoiset ovat lähtökohtaisesti erittäin motivoituneita ja särmiä kundeja ja mimmejä. Tästä samanhenkisestä porukasta on kasvanut tiivis kaveriporukka, jota näkee vuosittain kurssilla ja vapaa-ajalla.

Kahdeksan vuotta sitten haastoin itseni ensimmäisen kerran ajatuksella suorittaa Nijmegenin marssin sotilasluokassa (160–200 km/15kg selässä). Lukiolaisten turvakurssin johtajien kesken vain muutama meistä oli kuullut siitä. Johtoryhmän illanistujaisissa kaveri otti Nijmegenin esille. Kukaan esikuvistani ei ollut kuitenkaan kävellyt marssia ennen, joten päätin haastaa itseni. Samalla sotahistorian vapaatutkijana kaukopartioiden historia kiinnosti sen verran, että halusin päästä astetta lähemmäksi heidän ajatusmaailmaansa. Olin aiemmin yhdessä vääpeli Patrik Berghällin kanssa tutkinut sekä 2./Er.P.4:n että Osasto Hartikaisen (Ilmavoimien kaukopartiotoimintayksikkö) tiettyjä vaiheita ja partioita, joista oli ilmennyt äärimmäisen kiinnostavaa materiaalia.  Ihmisen pitäisi suuremmitta ongelmitta pystyä vaeltamaan noin 30-40 km päivässä mutta nykyihmisellä tämän tason ylläpitäminen on sattuneista syistä aika vaikeaa. Vuodesta 2013 lähtien olen kävellyt tai vaeltanut vastaavia matkoja eri paikoissa ympäri Eurooppaa. Marssiin ryhtyminen oli itsenäinen päätös, vaikka pyysinkin mukaan ylil. Pyry Koskisen kaveriksi ensimmäisenä NIjmegen- kesänä. Näin hänessä potentiaalia. Ensimmäisen Nijmegen marssin jälkeen on kuitenkin tasaiseen tahtiin tullut kyselyitä milloin mistäkin marsseihin ja marssimiseen liittyvästä. Varsinkin korona-aikana porukka on aktivoitunut. Itse näen tämäntyyppiset retket peruskunnon kohottajina, jossa jokainen voi vähän haastaa itseään.

Sipoon marssi on loistava harjoitus Nijmegeniä varten tai muuten vaan erittäin hyvä keino mitata missä kunnossa oma kroppa on. Tämä kolmas Sipoon marssi suoritettiin poikkeuksellisen hienossa säässä mutta samalla kylmyys asetti juuri niitä haasteita, joita lähdettiin marssiryhmämme kanssa etsimään. Viimeinen oma kokemus pitkästä ja kylmästä talvimarssista oli vuodelta 2008, joten sitäkin oli pakko lähteä päivittämään. Huomioita kertyi meille kaikille siitä, kuinka kehomme reagoi marssin aikana, heti marssin jälkeen mutta etenkin seuraavana päivänä.

LÄHTÖ oli lauantaina 6.2. klo 0630 Puotilan metroasemalta (-22C). ensimmäisten neljän tunnin aikana keskilämpötila kohosi noin kuudella asteella (-16C). Aurinko alkoi nousta, jolloin Vuosaaren pohjoispuolella valkeni uskomattoman hienot maisemat yli peltojen.

Alkuvaiheen haasteet (noin -17C) Alkuvaiheessa yhdellä ryhmän jäsenellä oli haasteita jalkineiden kanssa. Muovipohja oli alhaisen lämpötilan takia kutistunut aika jäykäksi, jolloin kävelemisestä tuli hyvin vaikeaa.

Tottuneena talvi- urheiljana lähdin matkaan aika huolettomana. Huomasin kuitenkin taukovaatetuksen merkityksen jo ensimmäisellä pysähdyksellä. Yleensä päiväretkellä pärjää hieman kevyellä vaatetuksella, sillä jatkuva liike ylläpitää lämpöä, mutta kun pysähdyksiä on useita ja matkaa taittuu kymmeniä kilometrejä kannattaa  ottaa mukaan paksu taukotakki, vaikka se viekin tilaa. Itse otin ylimielisenä tilanpuutteen takia vain villapaidan matkaan, ja kaduin sitä jo ensimmäisellä pysähdyksellä. Huomasin myös nopeasti että kannattaa varmistaa että tuuletusaukot lahkeissa ovat kiinni pakkaskelillä mietti Linda.

Kun näin että viikonloppuna tulee olemaan kuiva pakkaskeli tein päätöksen lähteä marssille sarkavaatteissa mikä osoittautui hyväksi valinnaksi marssin aikana. Kyllä jalka kulki eteenpäin lapikkaissa ja nahkasaappaissa samalla tavalla kuin maihareissakin. Suurin haaste syntyi loppujen lopuksi kantolaitteista (selkäreppu, leipälaukku ja suojanaamarinlaukku) joiden ergonomia on huomattavasti huonompi kuin rinkassa, toteaa Mika.

Söderkullan S-marketin kohdalla pidettiin yhdistetty rätti- ja ruokatauko, joka oli erittäin tervetullut. Sai taas muistutuksen siitä, että ruuan syöminen varhain aamuyöllä on vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisi. Aamupäivällä pidetty tauko oli tarpeen. Tauon aikana ryhmämme teki tarvittavat korjaukset varustukseen.

Koska ryhmä koostui käytännössä pullamössö- sukupolvesta, koimme myös sopivaksi syödä laskiaispullia (runebergintortut olivat valitettavasti loppuneet)  ja kipaista hakemassa sipsejä ja muita herkkuja matkaevääksi. Mikään ei kohota mielialaa pitkällä marssilla kuin retkiherkku, sanoo Linda. 

Suorinta ja ehkä samalla tylsintä pätkää matkasta on aina kuljettu, kun saavutaan Kulloo Golfin tienhaaraan ja käännetään suunta etelään saaristoon päin. Tämä suhteellisen lyhyt matka on ehkä henkisesti pitkästyttävin koska se on noin 6–7 km suoraa tietä mutta sen jälkeen aukenee Keski-Uusimaalle tyypillisiä ja hienoja laaksomaisemia. Tässä kohtaa pidettiin toinen lyhyempi ruoka- ja vessatauko Nesteen Kulloon kahvilassa.

Oikeilla varusteilla on suuri merkitys marssin onnistumisessa. Lähdin liikkeelle vanhoilla Salomonin kävelykengillä, jotka marssin loppuvaiheilla osoittautuivatkin aikamoisiksi kiusaksi kantapäille. Lainareppu ei myöskään ollut aivan täydellinen, mutta toimiva. Jatkoa ajatellen hankintalistalle päätyvät maiharit sekä reppu jonka lantiovyö on lonkkaluiden päällä eikä yläpuolella, naurahtaa Anna.

Vaatetuksella on merkitystä jaksamiseen ja hyvinvointiin, sanoo Nicole. Näissä pakkasissa ja noin alhasissa lämpötiloissa varusmiespalveluksesta tuttu taukotakkimenetelmä toimii parhaiten. Jos laittaa liikaa vaatteita päälle heti alkuun sitä vaan hikoilee liikaa, ja sitten kun pysähtyy palelee – ja näin toimintakykykin lakkaa. Toisaalta jos osaa pukeutua siten, että on hyvä olla kun on liikkeessä ja pysähtyessä heti heittää taukotakin päälleen, pysyy lämpimänä ja keho pysyy paremmin toiminnassa. Itse vedin ylleni minun luotettava merinovillakerrasto ihoa myötä, sitten hikeä keräävä kerros, sitten ulkovaatekerros. Vedin ennen marssia niin sanotun “field testin” – eli lyhyemmällä pätkällä kokeilin, toimiiko varustus. Ja toimikin! Esimerkiksi Lindalla oli yksi kerros jaloissa vähempi kuin minulla, häneltä puuttui kokonaan hikeä keräävä kerros, jolloin hän kylmettyi ja Söderkullan kohdalla huomasi ihonsa olevan punainen ja kylmä. Ei ole huonoa säätä, vain huonot vaatteet!

Kevyt lumisade muutti maisemat entistä kauniimmiksi ja antoi lisämotivaatiota marssimiseen. Tässä kohtaa allekirjoittaneella alkoi tuntea selvän vaikutuksen alustavasta nestehukasta koska melkein kaikkien pullojen suut olivat jäätyneet. Camelbackeista puhumattakaan, letku jäätyy melkein heti pakkasessa, eikä sitä voi talvella käyttää. Eli se, että muistaa juoda tasaisesti tämänkaltaisen matkan aikana on äärettömän tärkeää. Vaikka käskinkin ryhmän juoda 2-3 l vettä pari- kolme päivää ennen reissua, mikään ei korvaa tasaista veden lipittämistä, varsinkaan kylmässä kun kulutus on moninkertaista normaaliin verrattuna. Siksi on tärkeää valmistautua käyttämällä pienempiä juomapulloja jotka saa käden ulottuvuudelle, vaikka taskuun. Veden rinnalla mehu on voittajan valinta. Kannattaa myös muistaa että kofeiinipitoisia juomia ei sinänsä voi laskea nesteyttäviksi, ne yleensä tarttuvat mukaan kun lähtö on aamuvarhaisella.

Marssin jälkeinen väsymys oli samankaltainen kuin olisi ollut pitkään juhlimassa. Yhteinen tekijä tässä on varmaan nestehukka. Eli marssiessa tai juhliessa pitää muistaa juoda vettä niin seuraava päivä sujuu huomattavasti paremmin, toteaa Sara.

Saavuttiin Spjutsundiin 12h ja 20min Puotilasta lähdön jälkeen. Huomasimme, että liikkuminen talvella on hidasta, 40km matka on neljänneksen hitaampi kuin kesällä. Vaikka ulkona vietetyt juomatauot ovat suhteellisen lyhyitä, kumi ja liukas keli tuovat omat haastensa. Lähtönopeus oli 6,6 km/h. Matkan keskivaiheessa keskinopeus oli laskenut 5,4 km/h ja pari kilometriä ennen maaliin saapumista käveltiin 4,7km/h. Piirimajassa pidin ryhmälle lyhyen mutta tärkeän venyttelytauon. Ketään ei tarvinnut käskeä erikseen juomaan vettä, sillä joka ikinen ryhmän jäsenistä suuntasi vesihanalle päästyämme sisälle.
Huomasin, että vaikka kuinka join vettä marssin aikana ja sen jälkeen vesi tuli niin sanotusti läpi, mutta aamulla oli silti ”dagen efter” olo. Yön aikana juotu vesi vaati päästä ulos ainakin viisi kertaa, joten reitti punkasta vessaan tuli tutuksi. Näillä vessareissuilla huomasin myös, että jalkaterät olivat turvonneet. Vaikka marssin jälkeen piti jalkoja kohoasennossa, jotta nesteet eivät kertyisi niihin, silti niin pääsi tapahtumaan, sanoo Anna.

Sauna tuntui taivaan lahjalta, ja se olisi tuntunut vielä paremmalta, jos meillä ei olisi ollut yhtäkään taukoa lämpimässä matkan aikana. Saunassa kaikki näyttävät yhtä väsyneiltä. Kylmyyden takia allekirjoittaneella ei ollut ensimmäistäkään rakkoa, mutta rasitus ja suurimmat ongelmakohdat jaloissa olivat ihan eri paikoissa kuin kesämarsseihin verrattuna. Suurimmat rasitukset olivat kaikilla kohdistuneet penikoihin, polviin ja alaselkään, sillä ylä- ja alamäissä oli aitoa Bambi on ice- menoa. Kesällä jalkapohja ja -terät tekevät saumatonta yhteistyötä kävellessä eteenpäin pidempiä matkoja, mutta talvella jalan rasitukset alkavat tuntumaan hyvin nopeasti koska kävely on paljon epätasaisempaa. Tärkeää oli myös sopeuttaa taukovaatetusta. Suuri osa mukanaolijoista olivat suhteellisen kokeneita retkeilijöitä, vaikka mietinkin tätä Sipoon marssia experimental-tyylisenä.

Verratessani  tätä marssia esimerkiksi viime kesäiseen RESUL:in  järjestämään neljän päivän marssin ja miten keho reagoi silloin, etenkin kahtena ensimmäisenä päivänä, jolloin voin todeta että talviolosuhteet verottivat jonkin verran enemmän kehoa mutta tämän huomasi vasta määränpäässä eikä itse marssiessa tuntunut suurempia eroja kesään. Toki jos oltaisiin marssittu täydet 40km vielä sunnuntaina tai tavoiteltu vielä pidempää matkaa olisi nähnyt miten paljo eroa oikeasti syntyi olosuhteista johtuen.  Tämän marssin ensimmäisen päivän jälkeen tuntui pitkälti samalta kuin kesällä toisen päivän jälkeen jolloin kuitenkin oli taivallettu päälle 80 km, toteaa Mika.

Kroppani reagoi marssimiseen kylmässä säässä niin että kädet alkoivat turvota ja tulivat tosi kuiviksi. Myös polvien sekä nilkkojen turpoaminen yöllä marssin jälkeen oli uusi kokemus. Joel kuitenkin totesi että tämä on normaalia niin en jäänyt pidempään miettimään asiaa, toteaa Sara.

Saunan jälkeen minun oli käytävä pieni suunnittelukeskustelu itseni kanssa. Oli pistettävä suunnitelmat uusiksi. Olin hyvin vaikuttunut siitä kuinka paljon enemmän aikaa siirtymiseen meni talvella ja mietin itsekseni huomista. Alkuperäinen suunnitelma oli kävellä koko matka takaisin, mutta olisiko se ryhmälle parasta? Toisena päivänä lähtönopeus on laskenut helposti 2 km/h. Se vauhti suhteutettuna siihen, että seuraavana päivänä pitäisi olla valmiina arkimaanantaihin? Nope, joten päädyin siihen että jengi sai nukkua pidempään aamulla ja levätä kunnolla. Osalle marssi oli yllättävän kova ja toisille yllättävän helppo, mutta kaikilla se tuntui kehossa. On se aikamoinen keho, jos 40 km+ ei tuntuisi missään. Aamupäivällä huumori oli yhtä väsynyttä kuin porukka.

Talvimarssi voi kuulostaa hirvittävältä, mutta lopulta se osoittautui hauskaksi haasteeksi. Ei ole huonoa keliä, ainoastaan huonot vaatteet. Jalat kannattaa aina teipata, kesällä kuin talvella. Kaunis talvimaisema ja raikas ulkoilma tsemppasivat, mutta viimeisillä kilometreillä ainoa mikä piti pystyssä oli ajatus lämpimästä saunasta, pohtii Linda.

Nukkuminen teki kaikille hyvää. Heräsimme rauhassa, söimme aamupalaa, siivosimme ja lähdimme lätkimään klo 14 aikoihin. Marssimme alkuperäinen varajohtaja, vänrikki res. Saga Peltoniemi tuli noutamaan marssiryhmämme Kulloon Golfista iltapäivällä ja ajoi meidät Puotilaan lähtöpisteelle. Kokemus oli niin hauska ja antoisa, että seuraava koitos ( 4. sipoonmarssi) on suunniteltu noin kuukauden päähän ja tällä kertaa hieman eri reitein. Talvimarssikoemus oli kerrassaan mahtava.

Muuten marssiminen kylmässä kelissä ei haitannut. Hyvät sisäänkävelletyt maiharit ja tarpeeksi vaatekerroksia niin pärjäsin hyvin myös näillä pakkasilla. Olin valmistautunut marssiin käymällä muutaman kerran vaeltamassa Espoon Nuuksion kansallispuistossa ja Sipoonkorven kansallispuistossa. Myös 5-6 kertaa viikossa kuntosalilla käyminen on parantanut peruskuntoa ja lisännyt jalkojen kestävyyttä ja voimaa, kertoo Sara

Joel Sjögren, res.ltn. 

Os. Lauri Törni perinnekilta ry. 

Sihteeri