Tosiasioiden tunnustaminen

/in /by

Aluksi kaksi aiheeseen liittyvää lainausta, vanhaa, mutta aina niin ajankohtaista. Ensiksikin generalissimus J. Stalinin kommentti Vatikaanista: ”Montako divisioonaa paavilla on?”. Ja toiseksi entisen presidenttimme J.K. Paasikiven toteamus: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”. Tässä presidenttimme lainasi englantilaista filosofia lordi John Actonia.

Tosiasioiden tunnustamiseen liittyvät myös äskettäin julkaistut kaksi selvitystä. Ensiksikin parlamentaarisen selvitysryhmän raportti ”Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet” ja toiseksi Puolustusministeriön tulevaisuuskatsaus ”Suomen puolustus 2020-luvulla”.

Suomen turvallisuuden kannalta molemmissa on yhtenevät sävelet. Näistä keskeisimmät ovat puolustusvoimiemme taloudellisten resurssien turvaaminen. Tähän sisältyvät ennen kaikkea yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen sekä lisäresurssit tarvittavien joukkojen varustamiseksi. Kysymyshän on suoritetun puolustusvoimauudistuksen jatkosta ja uskottavasta puolustuskyvystä. Tällöin kyseessä on sekä henkinen maanpuolustustahto että materiaalinen suorituskyky.

Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä reservin määrä aleni olennaisesti. Mutta toivoakseni vain määrällisesti, ei varustuksen ja toimintaedellytysten kannalta. Tämä toiveeni perustuu siihen luottamukseen, jota tunnen vastuullisia poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan. Siksi seuraavassa poimin edellä olevista selvityksistä kokonaisturvallisuuteen liittyviä kannanottoja. Tämä tarkoittaa varautumista, siviilimaanpuolustusta tai yhteistoimintaa/ kumppanuutta puolustusvoimien kanssa. Nämä valinnat olen tehnyt erityisesti meille, joille ei ole enää sijoitusta reservissä.

Aloitan parlamentaarisesta selvitystyöryhmästä, jonka puheenjohtajana toimi RUK:n kurssin 130 kurssiveli Ilkka Kanerva. Raportissa todetaan mm: ”Toimivalla viranomaisyhteistyöllä ja toimintamallilla turvataan yhteiskuntamme kriisinsietokyky, joka on riippuvainen myös kansalaisten luottamuksesta valtionhallintoon ja puolustusvoimiin”.

Tuo jälkimmäinen katsaus jatkaa edellistä ajatuskulkua seuraavasti: ”Yhteiskunnan toimivuus edellyttää sen perustoimintojen, maa-, meri ja ilma-alueiden sekä kyberulottuvuuden turvaamista. Tähän tehtävään muokattu suomalainen kokonaisturvallisuuden konsepti on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Se nojaa viime kädessä kansakunnan keskinäiseen luottamukseen ja tahtoon tehdä asioita yhdessä yhteisen edun nimissä. Kokonaisturvallisuuden yksi keskeinen osatekijä on sotilaallinen maanpuolustus. Siinäkin on kyse luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä, koska se nojaa yleiseen asevelvollisuuteen ja kansan vahvaan tukeen”.

Sana turvallisuus samoin kuin sota on saamassa uuden sisällön. Tässä lainaan Puolustusministeriön katsausta. ”Kuten Ukrainassa on nähty, korostuvat voimankäytössä sen eri keinot ja niiden yhdistelmät. Niin sanotussa hybridisodankäynnissä perinteisten sotilaallisten keinojen ohella käytetään epäsymmetrisiä keinoja, painostuksen eri muotoja sekä informaatio- ja kyberoperaatioita tai niiden yhdistelmiä. Sotilaallista voimaa voidaan käyttää osana muita voimankäytön välineitä ja yhdistelmiä tai sillä voidaan uhata epäsuorasti. Usein tuottajaa ei aina pystytä tunnistamaan. Toiminnan ei aina tarvitse olla fyysistä, vaan haluttu vaikutus voidaan saada aikaan eri tavoin, kuten informaatio- operaatioilla. Lisäksi uhkat kohdistuvat tulevaisuudessa yhä enemmän yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin ja kansalaisiin”. Laittamattomasti sanottu!

Lainaukset vahvistavat selkeästi, että työ varautumisen ottamiseksi osaksi reserviläistoimintaa on ollut enemmän kuin oikeaan osunutta ja juuri tähän aikaan sopivaa. Tässä Helsingin (pääkaupunkiseudun) reserviupseeri- ja reserviläispiirien ja vastaavien Uudenmaan piirien työ on ollut uraauurtavaa. Varautumistyössä pää on avattu. Muutama toimintakokonaisuus toteutunee lähiaikoina ja eräitä valmistellaan. Näistä asioista kiinnostuneet: ota yhteyttä oman kerhosi varautumistoiminnasta vastaavaan. Se kannattaa.

Toivon, että luette käsittelemäni asiakirjat. Ne löytyvät mm puolustusministeriön nettisivuilta.

 

 

 

Teksti: Risto Piekka, res.majuri
Töölön Reserviupseerit ry

Komppanianvääpelikurssi Tallinnassa

/in /by

Helsingin Reserviupseeripiirin ja Helsingin Seudun Reserviläispiirin kouluttajista koottu ryhmä toteutti Virossa, Tallinnassa 24.-26.10. Komppanian vääpeli–kurssin osana MPK:n Helsingin piirin järjestämää Kansainvälinen yhteistoiminta 2 –kurssia.

Tavoite kirkkaana mielessä

Alun perin kansainvälinen yhteistoiminta kurssi 2 (Komppanian vääpeli) piti toteuttaa kahdessa osassa, joista ensimmäinen olisi ollut Suomessa ja toinen osa Tallinnassa. Kaitseliitin Pääesikunnan toiveesta ensimmäinen osa siirrettiin. Näin ollen Virossa nyt toteutettu osuus oli sisällöltään sama mikä suunniteltiin Suomeen. Kurssin sisältö ja opetustavoitteet tulivat pyyntönä Tallinnan malevasta. Opetustavoitteiden mukaisesti suunniteltiin kouluttajien kesken ensin sisällöllinen rakenne. Mistä asioista tulisi tulevia kurssilaisia kouluttaa ja miten tuo sisältö opetettaisiin. Koulutuksen pohjaksi otettiin kokemuksellinen tilanne, jossa koulutettavat heitettäisiin keskelle esimerkkitapauksia, joihin koulutettavien tulisi reagoida. Harjoitukseen rakennettiin virtuaaliorganisaatio, jossa oli kaksi komppanian vahvuista yksikköä, koostuen päälliköstä ja vääpelistä. Näiden lisäksi olisi kouluttajien muodostama pataljoonan esikunta ja komppanioiden joukkueet. Näiden osien välillä simuoitaisiin toimintaa ja tapahtuvaa viestiliikennettä.

Kouluttajat

Kurssilla oli kouluttamassa aktiivisesti toimivia reserviläisiä, joilla kaikilla oli käytännön kokemusta vääpelin toimista kotimaassa ja osalla jopa ulkomailta. Kouluttajien ja kurssin johtajana kapteeni Jukka Mattila, kurssin vääpelinä kersantti Mikko Korhonen ja pääkouluttajana ylikersantti Kaarlo Hyvärinen. Varsinaisina kouluttajina toimivat majuri Sakari Väliahde, ylikersantti Jari Oksman, ylikersantti Martti Vakkala, kersantti Seppo Siimeslehto ja ylikersantti Nikolai Ylirotu. Torstaina kohti Viroa Harjoituksen tulevat kouluttajat tapasivat torstai-iltana Länsisatamassa 23.10. matkustaakseen Tallinnaan. Laivamatkan aikana tulevaa koulutusta käytiin vilkkaasti lävitse, vaikka suunnittelua oli tehty hyvinkin tarkkaan etukäteen, kokemuksesta aina asiat muuttuvat. Tallinnassa vartiokomppanian päällikkö Alar Olup oli toivottamassa joukkomme tervetulleeksi ja organisoi siirtymisen varuskunta-alueelle, jossa harjoitus ja majoitus tulisivat olemaan. Saapumisen jälkeen siirryimme harjoituksen mukaisiin asuihin. Kouluttajille oli puolustusvoimien ohjeiden mukaisesti anottu lupaa käyttää ulkomailla sotilaspukua m/05. Puolustusvoimat hyväksyi anomuksen.

Jalkautumisvaihe perjantaina

Perjantai 24.10 käytettiin toimintaalueeseen tutustumiseen ja kurssisuunnitelman läpikäyntiin virolaisten isäntien kanssa, joita edustivat Kaitseliiton Tallinnan Malevan esikuntapäällikkö Andres Välli sekä vartiokomppanian päällikkö Alar Olup. Perjantai aamupäivä meni tutustuessa paikkoihin ja koulutuksen yksityiskohtia hioessa. Suunnitteluosuuden ja viimeisten yksityiskohtien jälkeen olimme valmiit aloittamaan. Kurssilaiset saapuivat iltapäivällä ja lyhyiden esittelyiden jälkeen koulutus saattoi alkaa. Koulutus aloitettiin kolmen tunnin teoriaosuudella, joissa käsiteltiin komppanian vääpelin tehtäviä, vaatimuksia vääpelin toiminnalle sekä komppanian kokoonpanoa. Käytössä oli virolaisten nato-yhteensopivat proseduurit.

Lauantai, kokemuksellista oppimista

Kurssi koulutti komppanian vääpeleitä. Lauantaina pidetty soveltava harjoitus oli suunniteltu sotapeliksi, jossa pääpainopiste oli huoltotilanneilmoituksen laatimisella pataljoonan esikuntaan, komppanian päällikön ja komppanian vääpelin välisessä yhteistyössä, sekä johtamistoiminnassa. Harjoitus rakennettiin sisätiloihin ja sisälsi kaksi komppaniaa, yhden simuloidun joukkueen, joka kuvasi kahden komppanian kaikkia joukkueita ja simuloidun pataljoonan esikunnan. Johtaminen ja viestiliikenne hoidettiin kenttäpuhelimella ja läheteillä. Kurssilaisia oli yhteensä 7. Kurssilaisten kokemus vääpelintehtävistä vaihteli. Tämä tuli nopeasti esille ryhmäkohtaisina eroina, toiset tarttuivat rivakasti ongelmiin ja ratkaisivat ne useimmiten hyvinkin kevyellä opastuksella. Toiset taas vaativat hiukan enemmän kannustamista ja ohjaamista. Päivän lopulla erot kuitenkin alkoivat tasoittua ja viimeisten tehtävien tullessa kohdalle kouluttajien tarvitsi vain enää nyökytellen hyväksyä tehdyt ratkaisut. Kurssin opetus perustui kokemukselliseen oppimiseen, jossa kolme henkilöä toimi komppanian komentopaikkana siten että kukin oli 2 tuntia kestävällä vuorollaan joko komppanian päällikkö, vääpeli tai viestimies/lähetti. Taustalla pyöri pataljoonankomentajana ja komppanianpäällikön perustehtävät käskytyksineen. Vääpelin tehtävänä oli kerätä huoltotilanneilmoituksen tiedot ja lähettää huoltotilanne- ja henkilöstövahvuusilmoituksia pataljoonan huoltopäällikölle. Toimintaa monipuolisti joukko ennakolta valmisteltuja tapahtumia, jotka pelattiin tilannekuvauksina. Vääpelin päätettäväksi tuli esimerkiksi järjestää lonkkamurtumapotilaan evakuointi, kenttäpostin jako, ammustarvikeporrastuksen vastaanotto ja jako. Jokaisen tilannekuvaksen ratkaisu jäi toimivalle organisaatiolle. Kouluttajat tukivat ja konsultoivat kunkin oppilaan omaa päätöksentekoprosessia. Itselleni jäi viikonlopusta erittäin hyvä maku, järjestelyt toimivat kiitettävästi järjestäneen seuran toimesta. Myös oppilaat olivat motivoituneita, vaikka päivä hiukan venyikin molempina päivinä. Oman kiitoksensa ansaitsevat kouluttajat. Henki oli hyvä alusta lähtien ja päivät jatkuivat hyvinkin vilkkaiden keskustelujen lomassa myöhään iltaan.

Toivon että tämänkaltaista kädenojennusta lahden yli voidaan jatkaa ja voimme tukea toisiamme koulutuksen merkeissä ja kokemusten vaihdossa.

Teksti: Nikolai Ylirotu
Kuvat: Sigrid Hartman

Yhteinen seppeleenlasku kansallisena Veteraanipäivänä

/in , /by

Kansallisena veteraanipäivänä 2015 tulee kuluneeksi 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Koska tämä merkitsi myös toiseen maailmansotaan liittyneiden sotatoimien päättymistä Suomen alueella, ovat Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Reserviläisliitto päättäneet järjestää tapahtuneen muistoksi yhteisen, koko valtakunnan kattavan seppeleenlaskun. Tavoitteena on laskea 27.4.2015 seppeleet mahdollisimman monelle Suomen yli 600 sankarihaudasta.

Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlaskulla pyritään myös siirtämään veteraaniperin-nettä ja -tietoisuutta nuoremmille suomalaisille. Paikallisista seppeleenlaskuista tiedote-taan kaikille tiedotusvälineille ja laskutapahtumiin ovat kaikki tervetulleita. Erityisesti paikalle pyritään saamaan koululaisia.

Yhteinen seppeleenlasku täydentää Kansallisen veteraanipäivän vakiintuneita käytäntöjä. Liitot ovat informoineet tapahtumasta kirkko- ja kirkollishallitusta, Opetushallitusta, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liittoa sekä Kansallisen veteraanipäivän päätoimikuntaa. Niiltä on pyydetty tukea paikallisten tapahtumien järjestämiseen.

Päävastuu Reserviläisliitolla

Seppeleenlaskuun osallistuvat järjestöt ovat yhdessä sopineet, että Reserviläisliitto kantaa päävastuun tapahtuman suunnittelusta ja toteuttamisesta. Parhaillaan liittotasolla työstetään yhteistä ohjeistusta, joka toimii apuna paikallisten seppeleenlaskujen järjestämisessä. Se jaetaan yhdistyksille marraskuussa.

Järjestöjen maakunnallisen tason organisaatiot koordinoivat, suunnittelevat ja ohjaavat yhdessä paikallisia laskutapahtumia. Vastuutahona ovat reserviläispiirit, joiden tulee toimittaa valmiit suunnitelmansa liitolle 24.1.2015 mennessä. Ne tulee tehdä yhdessä em. veteraanijärjestöjen maakunnallisten organisaatioiden kanssa.

Varsinaiset seppeleenlaskut hoidetaan järjestöjen paikallisten yhdistysten ja osastojen voimin. Laskuissa voidaan ottaa huomioon paikalliset perinteet ja toimintamallit. Varsinaisten laskijoiden tulee mikäli mahdollista olla sotiemme veteraaneja.

Seppeleenlasku osa juhlavuotta

Reserviläisliiton perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi kuusi vuosikymmentä ja vuotta vietetään erityisenä juhlavuotena. Pääjuhlallisuudet järjestetään 11.-12.4.2015 Baltic Queen -aluksella, jonka liitto on vuokrannut yksityiskäyttöön. Laiva tulee todennäköisesti täyteen, sillä noin 2/3 hyteistä on jo myyty.

Reserviläisliitto 60 vuotta – risteilyn myynnistä vastaa Matkapojat Oy. Käytössä on internet-varaamo osoitteessa www.matkapojat.fi/ res60 sekä puhelinvaraamo numerossa 010 2323 116. Matkapojilta varataan myös ruokailut, Tallinnan tutustumiskäynnit ja liityntäkuljetukset.

Lisäksi 60-vuotisjuhlavuoteen kuuluu syksyllä 2015 piireissä järjestettäviä tapahtumia sekä päätöstilaisuus, joka pidetään marraskuussa 2015 liiton syyskokouksen yhteydessä Porissa. Alun perin ohjelmassa oli myös oma seppeleenlasku mutta sen korvaa Kansallisen veteraanipäivän yhteinen laskutapahtuma.

Teksti: Olli Nyberg

Autojoukkojen Helsingin kilta juhli

/in , /by

Autojoukkojen Helsingin killan toiminnan 50- vuotisjuhlaa vietettiin kirpeässä syyssäässä. Päivä aloitettiin seppeleiden laskulla Hietaniemen hautausmaalla. Killan johtokunnasta muodostettu osasto laski seppeleen edesmenneen killan kunniapuheenjohtaja Leo R Laineen haudalle ja kunnioitimme samalla hänen puolisonsa, kiltasisar Eilan, viime talvena tapahtunutta poismenoa. Laskimme myös seppeleet kiltaveljien ja -sisarien kanssa Sankariristille, marsalkka Mannerheimin sekä presidentti, killan kunniajäsen Urho Kaleva Kekkosen haudalle. Mukana oli myös Autojoukkokiltojen Liiton sekä autojoukkojen muiden paikalliskiltojen edustajia.

Juhlallisten seppeleenlaskujen jälkeen siirryimme Santahaminaan Perinnetalolle. Siellä tutustuttiin kiltaveli Heikin opastuksella kivääri m-91 kehityshistoriaan sekä itse Perinnetaloon. Samaan aikaan AJKL:n hallitus kokoontui Perinnetalon Kaartin salissa.

Kuohuviinilasillisten ja killan puheenjohtajan tervehdyssanojen jälkeen jaettiin huomionosoitukset ansioituneille kiltalaisille. Killan uudeksi kunniajäseneksi kutsuttiin kiltaveli Seppo Sainio Kaartin Pataljoonan Kuljetuskomppanian päällikölle sekä Etelä-Suomen Huoltorykmentin kuljetusupseerille jaettiin killan standardi. Kilta onnitteli myös lokakuussa syntymäpäiviään viettäviä tai viettäneitä kiltalaisia.

Kaartin Pataljoonan komentaja piti mukaansa tempaavan esitelmän Kaartin Pataljoonan tehtävistä automiesten näkökulmasta katsottuna. Lopuksi siirryimme nauttimaan juhla-ateriaa alueen Sahara- ravintolaan. Tilaisuus päättyi yhdessä laulettuun Maamme-lauluun. Juhlan musiikista vastasi Kaartin Jääkärirykmentin varusmiessoittoryhmä. Tilaisuuden alussa he esittivät Bensiinihusaarien marssin, joka oli alkuajan Autopataljoonan kunniamarssi. Sanat kuvaavat hyvin sen ajan automiesten ammattiylpeyttä:

Ja kutsu kun kuuluu ja käsky käy, joka mies toki tehtävän täyttää. Eturintamaan silloin hän ennättäy, Esimerkkiä toisille näyttää.

Kuulimme myös yhden UKK:n lempikappaleista Kotkan Ruusun. Autoaiheisista kevyemmistä sävelmistä kuulimme mm: Bensaa suonissa ja Teuvo, maanteiden kuningas.

Reserviläiskeskustelun ja Suomen ulkopolitiikan rajat

/in , , /by

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg kirjoittaa liiton nettisivuilla 19.6.2014: otsikolla ”NATOkeskustelun pelisäännöistä”:

”Oman NATO-kannan ilmaisussa ei ole mitään pahaa. Olen itsekin avoimesti kertonut pitäväni Paasikiven-Kekkosen -linjaan pohjautuvaa, turvallisuuspoliittista ajattelua edelleen pitkälti validina. Myös liittomme puheenjohtaja on selkeästi tuonut esiin oman linjansa tässä asiassa.

Reserviläisliitto on aikanaan linjannut, ettei liitto ota kantaa NATO-asiaan. Tämä on hyvä linjaus myös yhdistyksillemme ja piireillemme. Jäseniltä toivomme faktapohjaista ja asiallista osallistumista parhaillaan käynnissä olevaan, turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.”

Liiton toiminnanjohtajan kirjoitukseen ei voi suhtautua kuin mihin tahansa nettikirjoitukseen, se pitää ottaa tosissaan. Siksi joudunkin vakavasti vastaamaan tekstiin, johon sisältyy Suomen lähihistorian ymmärtämiseen sekä demokraattiseen kansalaiskeskusteluun liittyviä merkittäviä ongelmia.

Sen väittäminen, että turvallisuuspoliittinen ajattelumme perustuisi Paasikiven-Kekkosen linjaan on ollut aikansa elänyt jo pitkään. Kanta kuulostaa tämän päivän Euroopassa oudolta, etten sanoisi koomiselta. Kekkosen kauden vuosikymmeninä se on kuitenkin juntattu niin syvälle kansalaisten mieliin, että ulkoasiainhallinnon ja poliittisen johdon elegantti mukautuminen muuttuneeseen ympäristöön on ilmeisesti jäänyt huomaamatta. Tämä ei toki tarkoita, ettei Kekkonen olisi toiminut valtakautensa olosuhteissa varsin tehokkaasti myös Suomen kansallisten etujen hyväksi.

Suomen itsenäisyyttä tiukasti puolustavan Paasikiven linja oli vallan toinen kuin Kekkosen Neuvostoliiton etuja huomattavasti pidemmälle ymmärtävä linja. Termi Paasikiven-Kekkosen linja otettiin käyttöön Maalaisliiton pää-äänenkannattajassa Maakansassa 1955 Neuvostoliiton aktiivisella myötävaikutuksella (ks. Max Jakobson: Väkivallan vuodet. 20. vuosisadan tilinpäätös II. Otava 2001). Tarkoituksena oli siirtää Paasikivelle kuulunutta karismaa Kekkoselle, jonka asema ei vielä mitenkään ollut vakiintunut.

Hyvin ahtaassa tilassa muodostuneesta Paasikiven-Kekkosen linjasta alettiin kuitenkin luopua heti kun se oli mahdollista. Suomesta tuli Euroopan vapaakauppajärjestön ( EFTA) täysjäsen 1986. Euroopan neuvoston jäseneksi liityimme toukokuussa 1989, tosin vain puoli vuotta ennen Berliinin muurin murtumista marraskuussa 1989. Mutta se oli kuitenkin taas yksi askel länteen. Kun Mihail Gorbatshov teki valtiovierailun Suomeen lokakuussa 1989 hän pyyhkäisi sivuun vanhat määritelmät ja tunnusti ilman varauksia Suomen puolueettomuuden.

Yhdistyneen Saksan täysivaltaisuuden hyväksyminen neljän miehitysvallan (Iso-Britannia, Neuvostoliitto, USA ja Ranska) toimesta syyskuussa 1990 johti samana kuuna Suomen hallituksen päätökseen. Siinä mitätöitiin Pariisin 1947 rauhansopimuksen osat, jotka koskivat maan täysivaltaisuutta eivätkä enää vastanneet Suomen asemaa YK:ssa sekä 1973 perustetussa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa (ETYK).

Hallitus rikkoi tuolloin Pariisin rauhansopimuksen ja 1948 solmitun yya-sopimuksen ympärille luodun koskemattomuuden sädekehän. Suomen idänsuhteet olivat sen jälkeen uudella pohjalla.

Kylmä sota päättyi Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoamiseen 1991. Suomen ulkopoliittinen johto oli jo ryhtynyt toimiin Suomen ulkopoliittisen paikan uudelleen määrittämiseksi pitämättä kuitenkaan julkisuudessa turhan korkeaa profiilia välttääkseen itänaapurin ärsyttämistä.

Yya-sopimuksen voimassaolon päättämisestä sovittiin yhdessä Venäjän kanssa tammikuussa 1992 sen jälkeen, kun oli allekirjoitettu uusi Suomen ja Venäjän välinen sopimus suhteiden perusteista. Yya –sopimuksesta eroon pääseminen oli merkittävä askel palauttaessamme paikkaamme läntisen yhteisön täysivaltaisena jäsenenä. Euroopan unioniin liityimme 1995, mikä koettiin tuolloin tärkeänä myös turvallisuutemme kannalta. Neuvostoliitto ei koskaan halunnut tunnustaa Suomen puolueettomuutta, eikä Suomea myöskään kylmän sodan aikaisessa länsileirissä sellaiseksi noteerattu kaikista ponnisteluistamme huolimatta.

Niin Juho Paasikivi kuin Urho Kekkonenkin joutuivat molemmat muuttamaan mieltään turvallisuuspolitiikasta moneen kertaan. Paasikivi ei ollut lainkaan Suomen täyden itsenäisyyden kannalla, kun kamppailu asiasta oli kuumimmillaan.

Kiivaana itsenäisyysmiehenä sisällissotaan/vapaussotaan osallistunut kunnianhimoinen urheilija Urho Kekkonen oli entinen Etsivän Keskuspoliisin kuulustelija ja edusti pitkään jyrkkää oikeistoa, kunnes viimein käänsi totaalisesti takkinsa aavistaessaan jatkosodan lopputuloksen. Kekkonen varjeli ministerinä ja presidenttinä idänsuhteita tavalla, joka jälkiviisaudella tarkastellen ei ehkä ollut välttämätöntä. Tätä tapaa on kutsuttu myös suomettumiseksi.

Paasikivi-Seuran historiasta löytää paljon opittavaa siitä, miten muuttuneisiin olosuhteisiin on sopeuduttu ja tultaneen jatkossakin sopeutumaan. On turha lyödä kiinni joitakin kiveen hakattuja opinkappaleita, elämä kuitenkin elää aikanaan näiden oppien ohi.

Paasikivi-seuran puheenjohtaja ja perustajajäsen Jan-Magnus Jansson kertoi Ilta-Sanomien toimittajalle jo marraskuussa 1983: ”En puhu enää Paasikiven-Kekkosen linjasta”. Hän puhui mieluummin Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Keskustelu siitä, tulisiko kahden presidentin lisäksi sijoittaa linjaluetteloon myös Mauno Koivisto loppui onneksi aikanaan. Kun maan ulkopoliittista linjaa ei enää tarvinnut sitoa henkilöihin, nimien pönäkkää listaamista ei enää tarvittu.

Suomi ei ole liittoutunut, mutta ei myöskään puolueeton tavalla, jota se pyrki olemaan Neuvostoliiton olemassa olon aikana. Suomi on ollut Naton aktiivinen rauhankumppani vuodesta 1994 alkaen. Suomi on kuluvana vuonna solminut isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Suomi on EU:n jäsenenä asettanut pakotteita naapurimaitaan valloittaneelle Venäjälle ja kärsii Venäjän asettamista vastapakotteista.

Suomen aktiivinen turvallisuuspolitiikka seuraa turvallisuusympäristön muutoksia ja sopeutuu siihen kansan ääntä kuulostellen. Ongelma on, jos kansalle ei luoda edellytyksiä käydä keskustelua ja jos kansalaisten mahdollisuuksia tutustua asiantuntijoiden turvallisuuspoliittisiin arvioihin rajoitetaan. Selvää on, että kansan enemmistön sekä varsinkin ylempien upseerien enemmistön näkemykset Natoon liittymisen eduista ja haitoista poikkeavat edelleen suuresti keskenään. Nykyisen hallituksen yksittäiset ministerit uskaltavat kuitenkin ilmaista virallisesta linjasta poikkeavia NATOkantojaan. Ammattiupseereille tätä oikeutta ei ehkä ole suotu.

Nyberg suosittaa myös piireille ja yhdistyksille Reserviläisliiton NATO-linjausta joka on se, että linjaa ei ole. Moniarvoisen keskustelun nimessä demokraattisessa yhteiskunnassa kannattaisi kuitenkin jättää yhdistysten neuvominen vähemmälle ja pysyttäytyä roolissa, joka liiton toiminnanjohtajalle kuuluu reserviläisten työn tukijana ja innoittajana, ei rajoittajana. Yhdistyksille tulee antaa oikeus ottaa kantaa turvallisuuspoliittisiin vaihtoehtoihin, yhdistysten suiden sulkeminen ei kuulu järjestöjen palkatuille virkamiehille, eikä muillekaan.

Liiton toiminnanjohtaja toivoo jäseniltä faktapohjaista osallistumista parhaillaan käynnissä olevaan turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Tähän holhoavaan neuvoon voi vain todeta, että samaa voidaan odottaa myös toiminnanjohtajalta itseltään.

Suomen Kuvalehti teki kansanedustajille kyselyn ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Siihen vastasi vain 82 kansanedustajaa. Päätoimittaja Ville Pernaa toteaa (SK 26.9.2014), että pelottavan monella kansanedustajalla ei ole näkemystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tai jos käsitys on, sitä ei uskalleta kertoa edes nimettömästi. Kumpi mahtaa olla huolestuttavampaa.

Reserviläisliiton toiminnanjohtajan kirjoitus ei linjauksena valitettavasti ollut mitenkään edistämässä maamme reserviläisten keskuudessa käytävää ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Ellei se sitten herättänyt kriittisiä huomioita, jotka saavat aikaan terveellistä pohdintaa.

Suojeluskuntien lakkauttaminen 1944

/in , , /by

Suojeluskuntajärjestön lakkauttaminen ei ollut tullut yllätyksenä. Mikäli sota päättyisi tappiollisesti, vaara olisi todellinen. Järjestön komentaja, kenraaliluutnantti Lauri Malmberg oli jo keväällä 1944 pohtinut vaihtoehtoja sen varalta. Toiminnan jatkamisen lisäksi häntä askarrutti järjestön omaisuuden kohtalo. Malmbergin huoli oli ymmärrettävä. Suojeluskuntajärjestö oli perustettu pysyväksi instituutioksi, eikä sitä koskevissa asetuksissa ja laeissa ollut otettu huomioon lakkauttamisen mahdollisuutta. Siksi ei myöskään ollut säädöstä, mitä järjestön omalle omaisuudelle tapahtuisi mahdollisen lakkauttamisen yhteydessä.

Välirauha solmittiin 19.9.1944. Suojeluskuntien yliesikunta kutsui järjestön ylimääräisen edustajakokouksen koolle 29.9. Tuusulan päällystökoululle. Kutsussa ei mainittu mitään erikoista asiaa, mutta kaikille osanottajille lienee ollut selvää, että omaisuuden kohtalo nousisi esille. Muihin keskeisiin seikkoihin kokouksella ei edes ollut vaikuttamisen mahdollisuutta. Kaikki 38 suojeluskuntapiiriä lähettivät edustajansa paikalle. Kokous poikkesi tavanmukaisesta edustajakokouksesta, johon osallistuivat niin piiripäälliköt kuin valitun esikunnan edustajatkin. Nyt Tuusulaan saapui vain yksi edustaja kustakin piiristä. Heistä 32 oli valittujen esikuntien jäseniä ja vain kuusi oli suojeluskuntapiirien viranhaltijoita. Lauri Malmbergin esitettyä tilannekatsauksen kokous valtuutti Malmbergin lahjoittamaan, myymään tai muulla tavalla siirtämään ja luovuttamaan toiselle yliesikunnan hallussa olleen järjestön omaisuuden.

Suojeluskuntajärjestö ja Suomen Punainen Risti r.y. solmivat heti heti seuraavana päivänä sopimuksen suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen varalta. Nopea toiminta osoittaa, että asiasta oli jo ennalta sovittu. Mikäli järjestö joutuisi lakkautettavaksi, se sitoutui lahjoittamaan Suomen Punainen Risti r.y:lle kaiken suojeluskuntajärjestön yhteisen kiinteän ja irtaimen omaisuuden. Sopimus olisi voimassa kaksi vuotta. Minkä vuoksi juuri Punaiselle Ristille? Se ei välttämättä ollut Malmbergille mieluisin kohde, mutta se näytti turvallisimmalta. Voittajavaltojen olisi vaikeampi vaatia lahjoituksia takaisin kansainvälisen järjestön Suomen yksiköltä kuin muilta puhtaasti kansallisilta tai paikallisilta tahoilta.

Ylimääräisessä edustajakokouksessa ei keskusteltu suojeluskuntapiirien ja paikallisten suojeluskuntien omaisuuden siirtämisestä toisiin käsiin. Tieto yliesikunnan omaisuuden mahdollisesta kohtalosta levisi osanottajien välityksellä kaikkiin suojeluskuntapiireihin, joille jäi näin aikaa pohtia omia ratkaisujaan. Ja ratkaisuja tehtiin. Ensimmäiset luovutukset tapahtuivat jo syyskuussa. Lokakuun 30. päivään mennessä oli tapahtunut nelisenkymmentä luovutusta. Eivät ainoastaan yksittäiset suojeluskunnat tehneet omaisuudensiirtoon liittyviä päätöksiä, vaan suojeluskuntapiirit ja suojeluskuntia lähellä olleet tukisäätiötkin alkoivat reagoida. Vaikka varhaisten omaisuudensiirtojen määrä oli vain murto-osa suojeluskuntien kokonaismäärästä, se oli selkeä osoitus siitä, että kentällä uskottiin suojeluskuntajärjestön joutuvan lakkautetuksi.

Suojeluskuntajärjestön entinen esikuntapäällikkö, kenraalimajuri A.-E. Martola, jonka Mannerheim oli halunnut toiseksi ulkoasianministeriksi U. J. Castrénin hallitukseen, yritti ratkaisua, joka säästäisi edes osan suojeluskuntien toiminnoista. Hän esitti 16.10.1944 puolustusministeri Rudolf Waldenille, että koko puolustuslaitos järjestettäisiin miliisiperiaatteen mukaan ja että suojeluskuntajärjestö naamioitaisiin sen sisään. Sekä Walden että Mannerheim näyttivät vihreää valoa, ja Martola ryhtyi yleisesikunnan päällikön, kenraaliluutnantti K. L. Oeschin kanssa työhön. Heidän seuraavana päivä paperille panemansa suunnitelman mukaan armeija olisi järjestetty osittain miliisiperiaatteen mukaan. Kertausharjoituksilla olisi järjestelmässä suuri osuus, mistä aluejärjestö vastaisi. Aluejärjestöön hyväksyttäisiin myös vapaaehtoisia, joille järjestettäisiin ampuma- ja urheilukoulutusta. Myös reserviläiset saisivat osallistua vapaaehtoistoimintaan. Aseet säilytettäisiin aluejärjestön varastoissa. Aluejärjestön jäsenten keskuudessa voitaisiin perustaa kannatusyhdistyksiä helpottamaan toiminnan edellytyksiä. Hahmotellun järjestelmän toteuttaminen olisi merkinnyt vanhan suojeluskuntajärjestön loppua. Siinä olisi kadonnut autonomian lisäksi miesten oikeus säilyttää asettaan kotona. Suojeluskuntajärjestön omaisuus oli kokonaan vaille huomiota jätetty ongelma-alue. Marsalkka hyväksyi esityksen, joka kelpasi nimeä lukuun ottamatta Lauri Malmbergillekin. Asia ei kuitenkaan liikahtanut eteenpäin.

Lakkauttaminen tuli polttavan ajankohtaiseksi 29.10. presidentti Mannerheimin päädyttyä lopputulokseen, että oli viisainta lakkauttaa itse suojeluskuntajärjestö ennen kuin Neuvostoliitto vaatisi sitä. Lauri Malmberg sai siitä tiedon kello 18, ja puoli tuntia myöhemmin piirien edustajat kutsuttiin ylimääräiseen neuvottelukokoukseen Helsinkiin yliesikuntaan seuraavaksi illaksi. Kutsutut olivat samat henkilöt, jotka olivat olleet paikalla 29.9.1944 pidetyssä kokouksessa. Jyväskylän, Pohjois-Karjalan, Länsi- Pohjan, Pohjolan ja Ahvenanmaan piirien edustajat eivät ennättäneet yliesikunnassa pidettyyn kokoukseen, mutta sillä ei ollut merkitystä, sillä aika oli jo loppunut kesken, kun Neuvostoliiton vaatimus suojeluskuntien lakkauttamisesta oli saatettu hallituksen ulkoasianvaliokunnan tietoon 30.10. klo 14. Järjestö oli lakkautettava viimeistään 7.11.1944. Näin edustajankokouksen työjärjestyksestä putosi pois ainoa käsiteltävä asia. Sen korvasi Lauri Malmbergin selostus viimeisimmistä suojeluskuntajärjestöä koskevista tapahtumista.

Puolustusministeriössä nopeasti laaditussa lakiesityksessä todettiin suojeluskuntajärjestön lakkauttaminen, mistä määrättäisiin tarkemmin hallintotoimin, ”samoin kuin järjestön omaisuuden vastaisesta käyttämisestä”. Esitys annettiin tiistaina lokakuun viimeisenä eduskunnalle, joka otti asian heti työn alle. Ensimmäinen käsittely, joka kesti kaksi minuuttia, oli ohi klo 16.37. Toinen käsittely alkaisi vajaan tunnin kuluttua, kun esitys olisi ensin käynyt lausunnolla suuressa valiokunnassa ja puolustusasiainvaliokunnassa. Puolustusasiainvaliokunta kuuli asiantuntijana puolustusministeri Rudolf Waldenia. Sen olisi pitänyt taata, että kaikki tietäisivät tarkalleen, mistä oli kysymys. Toinen käsittely meni keskusteluitta yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Eduskunnan seuraava istuntopäivä oli vakiintuneen käytännön mukaan perjantaina marraskuun 3. päivänä. Lakkautuslaki hyväksyttiin silloin vain kahden puheenvuoron saattamana. Se painettiin ja astui voimaan lauantaina marraskuun 4. päivänä 1944.

Puolustusministeriö määräsi maanantaina 6.11. toiminnan lopetettavaksi seuraavana päivänä. Määrätyt suojeluskuntajärjestön virat siirrettäisiin puolustuslaitokseen. Lakkautettujen virkojen tai toimien haltijat siirrettiin lakkautuspalkalle tai siirrettäisiin valtion muiden kuin puolustuslaitoksen virkoihin tai toimiin niin kuin siitä erikseen määrätään. Vain omaisuuden ja rahavarojen hoitoon sekä tilien päättämiseen liittyvät toimet olivat sallittuja. Malmberg antoi samana maanantaina viimeisen päiväkäskynsä, jonka hän luki radiossa. Enää ei ollut järjestöä, joka olisi voinut hoitaa päiväkäskyn jakelun. Valvontakomission tahto oli toteutunut.

Järjestön lakkauttaminen sujui nopeasti vailla lehdistön voimakkaita kannanottoja. Lokakuun viimeisen päivän lehdet eivät kertoneet asiasta. Seuraavana päivänä pääkaupungin lehdet Uusi Suomi, Suomen Sosialidemokraatti ja Hufvudstadsbladet julkaisivat lakkauttamisesta uutisen, jossa lyhyesti todettiin asian käsittely eduskunnassa edellisenä päivänä. Helsingin Sanomat, vanhan suojeluskuntalaisen Eljas Erkon lehti, muodosti poikkeuksen. Se julkaisi yläkerran ”Suojeluskuntajärjestö 1918–1944” ja pääkirjoituksen, joka korosti järjestön merkitystä ”että sen lakkauttaminen tuntuu yllättävältä. Siihen nyt on kuitenkin asiain kehitys johtanut, ja välttämättömyyteen on lojaalisti sopeuduttava siinä toivossa, ettei nyt tehtävä muutos merkitse vaaraa maan turvallisuudelle ja vapaudelle.”

Asioita ei lehdistössä kutsuttu niiden oikeilla nimillä. Asia eli lehdistössä pari päivää. Sitten sitä ei enää ollut. Lehdistö osasi sopeutua olosuhteiden vaatimuksiin ja turvautumaan itsesensuuriin. Soraääniä ei esiintynyt. Osittain se johtui siitä, että lokakuun lopussa laillistetun Suomen Kommunistisen Puolueen lehdistö ei ollut vielä alkanut ilmestymistään. Vapaan Sanan ensimmäinen numero ilmestyi vasta 7.11.1944.

Suojeluskunnat olivat pystyneet hyvin seuraamaan tilanteen kehittymistä ja valmistautumaan järjestön lakkauttamiseen. Aikaa oli riittävästi.

Marraskuun 7. päivän iltaan mennessä omaisuuttaan siirtäneiden määrä oli noussut 631:een. Matti Myöhäsiä, jotka tekivät lahjoituksensa kiistatta myöhässä, oli vain yhdeksän. Lakkautettavia suojeluskuntapiirejä oli 38 ja niihin kuuluvia suojeluskuntia 714. Kun lukuun lisätään vielä yliesikunta, päästään 753 suojeluskuntayhteisöön, joilla oli oikeus hankkia ja omistaa varallisuutta. Näistä lähes 85 prosenttia siirsi omistuksensa, tai ainakin sen valtaosan toisiin käsiin viimeistään toiminnan loppuessa. Lahjoitusten tekemättä jättämiselle oli sillekin syynsä. Alueluovutukset ja Lapin sota olivat tehneet monista suojeluskunnista varattomia. Sellaisia suojeluskuntia löytyi toki muualtakin. Vain noin 5 % suojeluskuntien omaisuuden kirjanpitoarvosta jäi luovuttamatta, joukossa myös kiinteistöjä. Teknisenä suorituksena tämä suojeluskuntajärjestön viimeinen operaatio onnistui erinomaisesti. Toinen asia on, että kiireessä tapahtui melkoinen määrä haksahduksia, joita jouduttiin myöhemmin oikaisemaan. Prosessi oli hyvin ohjeistettu. Se tapahtui pääasiallisesti suullisesti. Järjestö huolehti, että neuvoja lahjoitusten muodollisesti oikeasta tekemisestä oli saatavilla.

Suomalaisia sotilaita hiihtämässä

Talvisotahiihdot alkavat

/in , /by

Talvella 2014-2015 on kulunut 75 vuotta Suomen ja Neuvostoliiton välisestä Talvisodasta. Torjuntavoitolla Suomi säilytti itsenäisyytensä ja loi perustan maan kehittymiselle nykyisen kaltaiseksi hyvinvointivaltioksi.

Suomalaisten joukkojen hiihtotaidolla ja raskaissa töissä hankitulla fyysisellä kunnolla oli keskeinen merkitys armeijamme menestykselle. Kansalaisten terveys ja hyvä kunto ovat tärkeitä myös tänään kehittäessämme hyvinvointivaltiotamme kohtaamaan sen uudet haasteet.

Muistovuotta vietetään monin tavoin. Yksi näkyvimmistä tapahtumista on Talvisodan kansallisen muistomerkin peruskiven muuraus Helsingin Kasarmitorilla 13.3.2015. Talvisotahiihdon tuotoilla osallistutaan muistomerkin kustannuksiin.

Talvisotahiihdon avajaistapahtuma Kiilopään Koukkaus järjestetään 30.11.2014 Saariselän-Kiilopään alueella. Tarjolla on 7, 15 ja 30 kilometrin hiihtomatkat. Tapahtumakeskuksena toimii Suomen Latu Kiilopää.

Osallistumismaksu Kiilopään Kouk-kaukseen on ennakkoon 20 euroa tai paikan päällä maksettuna 30 euroa. Hinta sisältää mm. muistopinssin, reittikartan ja pientä evästä. Ennakkoilmoittautuminen on auki 15.11. saakka osoitteessa www.lyyti.in/Kiilopaan_Koukkaus

Talven aikana tapahtumia järjestetään ympäri Suomea. Tarkempiin tietoihin ja kalenteriin voi tutustua osoitteessa www.talvisotahiihto.fi.

Suomi muuttuneessa kansainvälisessä kriisinhallinnassa

/in , /by

Ulkoministeriö asetti keväällä 2013 työryhmän valmistelemaan mietintöä, jossa pohdittaisiin mahdollisia lakimuutoksia, jotka mahdollistaisivat Suomen osallistumisen tehokkaammin kansainväliseen kriisinhallintaan. Mietintö luovutettiin marraskuussa ulkoministeri Erkki Tuomiojalle. Mietintöä valmistelleessa työryhmässä oli mukana valtioneuvoston kanslian, ulkoministeriön, oikeusministeriön, sisäministeriön,
puolustusministeriön, pääesikunnan ja tasavallan presidentin kanslian edustajia.

Mietinnössä käsitteellään kriisinhallinnan ja avun antamiseen ja pyytämiseen liittyviä lainsäädännön muutostarpeita. Työryhmän esityksen mukaan lakia esitetään muutettavaksi siten, että sotilaita voitaisiin lähettää sotilastehtävien lisäksi myös esimerkiksi YK:n poliittisiin operaatioihin ja siviilikriisinhallintaan. Myös päätöksentekomenettelyä esitetään myös kevennettäväksi lähetettäessä sotilaita yksittäisiin sotilastehtäviin. Mietinnön taustalla on muuttuva kansainvälinen toimintaympäristö. Täysipainoinen osallistuminen kansainvälisten velvoitteiden mukaiseen yhteistyöhön edellyttävät, että lainsäädäntömme
sisältää tarvittavat säädökset päätöksenteon pohjalle.

Päätöksentekoprosessia ehdotetaan kevennettäväksi siten, että puolustusministeriö päättäisi yksittäisten sotilaiden lähettämisestä
sotilaalliseen kriisinhallintaan. Työryhmä joutui arvioimaan myös muita alaan liittyviä lainmuutoksia.

Lainsäädännön muutostarpeet ovat aiheellisia. Operaatiot, joihin osallistuu sekä siviili- että sotilasasiantuntijoita, lisääntyvät. Sotilaallinen ja siviilikriisinhallintatehtävät voivat olla lähellä toisiaan. Sotilasoperaatiot tarvitsevat entistä enemmän siviiliasiantuntijoiden osaamista. Siviiliasiantuntijoiden määrä on lisääntynyt sotilasesikuntien tehtävissä.

Vuoden 2014 sotilaallisen kriisinhallinnan tehtäviin osallistui noin 530 sotilasta ja siviilikriisinhallinnan tehtäviin noin 140 suomalaista asiantuntijaa. Kansainväliselle kriisinhallinnalle on ollut ominaista, että samalla kriisialueella voi toimia useita kansainvälisiä järjestöjä. Laki puolustusvoimista määrittää yhdeksi puolustusvoimien tehtävistä osallistumisen kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin.

Nykyisessä laissa ei ole pykälää, joka mahdollistaisi osallistumisen toisen maan alueen valvontaan osallistumisen. Kysymys nousi esille, kun päätettiin, että suomalaiset hävittäjät osallistuvat Islannin ilmatilan valvontaan.

Ongelmaksi olisi tullut myös osallistuminen Ruotsin mahdolliseen sukellusveneetsintään. Tosin pyyntöä Ruotsi ei Suomelle
esittänyt. Voimassaoleva lainsäädäntö ei mahdollista toisen valtion alueen valvontaa. Paljon on puhuttu Suomen ja Ruotsin tilannekuvayhteistyöstä.

Yhteistyö toimii hyvin, mutta vain tilannekuvien vaihdon osalta. Suomella
tulisi olla lainsäädännölliset valmiudet vastata naapureiden avunantoon tilanteissa, joissa puolustusvoimien resursseja voitaisiin käyttää. Tietenkin pyynnön mukaisesti.

Kun lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta sorvattiin vuonna 2006 (päätös 2007), päätettiin, että vapaaehtoisia reserviläisiä voidaan käyttää vain Suomen alueella tapahtuvaan toimintaan. Lähtökohtaisesti
esimerkiksi maakuntajoukkoihin sitoutuneille henkilöille ei kuulu kansainvälisiin tehtäviin osallistuminen. Kansainvälinen virkaaputoiminta
tulee hoitaa puolustusvoimien yksiköiden toimesta. Tarpeita lain muuttamiseksi siis on.

Uuden lain tulisi keventää päätöksentekoprosessia. Se nopeuttaisi Suomen osallistumista muiden valtioiden avustamiseen myös siviilikriisinhallinnassa. Lisäksi uskon, että on reserviläisiä, jotka voisivat osallistua muissa maissa tapahtuvaan toimintaan. Sen toki tulee olla vapaaehtoista. Tämäkin on osa Suomen kansainvälistymistä.

Jääkärinyön reserviläisammunnat

JÄÄKÄRIN YÖ 18.10.2014

/in /by

Jälleen on aika Jääkärin yön. Helsingin Koulutus- ja tukiyksikön ase – ja ampumakoulutustoimialan yhteistyössä Reserviläispiirien kanssa
järjestämään harjoitukseen, turvallisen asekäsittelyn merkeissä.

PAIKKA: SANTAHAMINA

HARJOITUKSEN AIHE: Antaa edellytykset sekä kehittää turvallista aseenkäsittelyä ryhmän jäsenenä. Toimimaan eri valaisuolosuhteissa
sekä erityyppisillä värityksellä ja muodolla ohjaavaan maalinvalintaan. Kouluttaa oikean ampumapäätöksen tekemiseen. Testata omaa
fyysistä kykyä, kun toimitaan vajaa vuorokausi ampumaradoilla suoritettavien tehtävien parissa.

KALUSTO: Käytettävä materiaali muodostuu osallistujien omista aseista niiltä osin, kun osallistujilla ei ole omaa asekalustoa on järjestävällä taholla varattu lainattaviksi tehtäviä varten. Lisäksi alueilla tehtäväkohtaista kalustoa.

TEHTÄVÄT: Toiminnallisia, ryhmädynamiikkaa kehittäviä, osassa käytetään erityyppistä kalustoa eri matkoille. Ampumaradoilla suoritettavat tehtävät ovat pääosin tunnistamattomia, joihin ei tutustuta etukäteen. Jokaisessa partiossa on johtaja, joka johtaa sekä tekee
partion toiminta-ajatuksen päätöksen eteen tulevasta tilanteeseen ”tiedustelutiedon” perusteella. Tiedot ovat tehtävän ennakkokuvauksessa ampumapaikkoineen. Kaikki tehtävät suoritetaan turvavarusteiden kanssa.

ILMOITTAUTUMISET: www.mpk.fi Helsinki Jääkärin Yö III 18.10.2014. Ilmoittautuminen päättyy 12.10.2014 klo 16.00. Mukaan mahtuu 40 osallistujaa = 10 partiota. Kokoa oma partio tai osallistu muuten, partiot kootaan paikanpäällä.

Tervetuloa, lisätiedot tapahtuman sivuilta: www.mpk.fi > Helsinki > Jääkärin Yö III

Ilma-aseiden sarjakilpailu Töölössä

/in /by

Ilma-aseiden sarjakilpailu käynnistyi 1.10.2014. Ampumavuorot harjoitussalissa, joka viikko vappuun 2015 saakka:

  • tiistai klo 14.00 – 19.30
  • torstai klo 16.30 – 18.00

Radalle pääsee katutasosta InttiStoren takaovesta (Töölöntorinkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulma). Oven pielessä on ovikello radalle.

Harjoituksissa ei ole nimettyä valvojaa, vaan toiminta tapahtuu oma-aloitteisesti. Radan takaosan varastohuoneessa löydät taulut. Tuloskortit, sarjakilpailun tuloskansio yms. ovat lukitussa kaapissa, numerolukon koodin saa Seppo Laitakarilta Sarjakilpailumaksu on 3 euroa, joka oikeuttaa ampumaan enintään kaksi suoritusta illan aikana. Sarjakilpailussa ammutaan 40 kilpalaukausta sekä vapaavalintainen määrä koelaukauksia. Sarjakilpailussa huomioidaan kauden aikana ammutut kolme parasta tulosta. Muista ilmaasekilpailuista tulee erillinen kutsu, seuraa ilmoittelua Lehdessä ja piirin www-sivuilla.

Lisätiedot: Seppo Laitakari, 050-4626780.