04/2016 uutiset

Viestiosaston Toimintapäivä Santahaminassa

Helsingin Reserviupseerien Viestiosasto järjesti jäsenilleen Toimintapäivän Santahaminassa lauantaina 3. syyskuuta, mukavan lämpöisen poutasään vallitessa. Kutsuttuina tapahtumaan osallistui jäseniä myös Uudenmaan Viestikillasta ja edustus oli myöskin Helsingin Reserviupseeripiirin hallituksesta.

Ammuntaa. Kuva Erkka Suopanki.
Ammuntaa. Kuva Erkka Suopanki.

Päivä alkoi ammuntaosuudella pistooliradalla, jossa oli mahdollisuus kokeilla mm. RONI pistooli-karbiinia. Kilpasarjat ammuttiin Glock pistoolilla ja MP5 pistooli-karbiinilla. Tarkimmin tähtäsi Erkka Suopanki.

Pullakahvien jälkeen siirryttiin Teerisaareen ja rastina oli kaluston tunnistustehtävä, jossa piti kuvien perusteella tunnistaa erilaisia laitteita ja härveleitä. Parhaiten siinä onnistui Ville Karttunen.

Tämän jälkeen vuorossa oli (harjoitus)käsikranaattien tarkkuusheitto, joka on yllättävän haastavaa! Tasaisen rastin voiton vei Niko Hämäläinen.

Varsinaisten rastien jälkeen puhdistettiin vielä aseet ennen kuin päästiin Teerisaunan makoisiin löylyihin ja mereen uimaan. Perinteiseen tapaan nautittiin myös nuotiolla paistetusta lohesta ja muista grilliherkuista.

Ammuntabriiffausta. Kuva Erkka Suopanki.
Ammuntabriiffausta. Kuva Erkka Suopanki.

Päivän päätteeksi mentiin Kerholle ja onneksemme vasta siinä vaiheessa alkoi satamaan, tosin oikein kunnolla. Kerholla pelattiin biljardia ja tuomaristo ynnäsi rastien pisteet. Kokonaistuloksissa ykkönen oli Niko Hämäläinen, toiseksi tuli Ville Karttunen ja kolmanneksi Antti Kuisma. Palkintoja riitti jopa kaikille osallistujille, kiitos siitä HRUP:n Ossille ja Tomille! Päivän antiin oltiin varsin tyytyväisiä, vaikka kotimatkalle lähdettiinkin kaatosateessa.

Lisätietoja Viestiosaston toiminnasta www.viestiosasto.net ja puheenjohtaja [ät] viestiosasto.net.

Jaa uutinen: