Valmiussotilas

Kirja on päiväkirjamainen kuvaus valmiussotilaan arjesta ajalla 8.2.2010 – 1.7.2011 alkaen värväyksestä ja päätyen loppuristeilyyn. Sisältäen harjoittelua niin Suomessa kuin Ruotsissa, kasarmielämää Dragsvikissä ja mielenkiintoisia kuvauksia niistä tuntemuksista joka todennäköisesti jokainen ao. ”firman” palveluksessa ollut on myös kokenut.

Kirjoittaja, jääkärikomppanian 3. joukkueen 1. ryhmän varajohtaja Mikael Lindroos piti mukanaan ruutuvihkoa ja merkitsi siihen tuoreeltaan palveluspäivän tapahtumat ja tunnelmat. Kirjan tyyli on sen mukainen ja ainakin itselleni tuli muutaman kerran sellainen fiilis kuin olisin ollut itse paikalla Lindroosin nahoissa Drakan rustiksella, g-skogenissa, Syndalenissa tai sodessa. Intti-sanasto kirjan alussa on sekä hyödyllinen, että hauska. Paljon pohdiskelua varusteiden toimivuudesta ja sijoittelusta.

Suomalaisen ammattisotilaan koulutusta on harvoin, jos koskaan, kuvattu näin yksityiskohtaisesti ja toisaalta eipä Suomessa juurikaan tämänkaltaista ammattiarmeijaa jossa myös sotamiehet ovat vakinaista väkeä juurikaan ole ollut.

Se, että kirjan tapahtumat sijoittuvat toimittajalle niin rakkaaseen Dragsvikiin, ei suinkaan vähennä lukukokemuksen miellyttävyyttä.

Parhaiten koulutettu ja varustettu sotilasjoukko Suomessa vuoden 1945 jälkeen.

Jörgen Engroos

Koska jokainen meistä, niin halutessaan, voi lukea kirjan, päätimme tuottaa lukijoillemme hiukan lisäarvoa haastattelemalla myös sen kirjoittajan. Olkaa hyvä – varsågod:

Millaista oli olla ammattirivimiehenä Suomessa? Tämä lienee sellainen kokemus jota kovin monella suomalaisella ei olekaan. Oliko se kuin varusmiespalvelus 2.0?

Tavallaan, mutta paljon parempana. Omasta varusmiespalveluksestani oli silloin kymmenen vuotta aikaa, niin oli silmiä avaavaa päästä näkemään kuinka paljon asiat ovat puolustusvoimissa kehittyneet sekä varusteiden että koulutuksen osalta.

Koulutusrunko oli samankaltainen kuin varusmiehillä eli harjoittelu aloitettiin yksittäisestä taistelijasta päätyen komppanian harjoituksiin ja huipentuen lopulta koko pataljoonan yhteisharjoitteluun.

Asuimme muutaman hengen huoneissa isojen tupien asemasta, illat olivat vapaa-aikaa ja välillä oli gines-viikonloppuja. Koulutus oli luonnollisesti paljon aikuismaisempaa, koska olimme kaikki hakeutuneet osastoon vapaaehtoisesti ja näin ollen olimme siellä töissä emmekä täyttämässä maanpuolustusvelvollisuuttamme.

Mitä mieltä olet, käytettiinkö Teihin käytetyt rahat hyvin? Vai olisiko samalla rahalla saanut enemmän turvaa isänmaalle jossain muussa käytössä?

Tähän joudun valitettavasti vastaamaan kieltävästi, niin kuin todennäköisesti suurin osa taisteluosastossa olleista. Osittain tämä ei ole Suomen vika, sillä ymmärtääkseni Suomi olisi ollut valmis lähettämään BG:n operaatioon. Tämä kuitenkin vaatii yhtenäisen päätöksen EU:ssa eikä sellaista taida tulla siellä koskaan syntymään. Onko järkeä pitää yllä tällaisia osastoja, jos niitä ei ole tarkoitus koskaan edes käyttää?

Tämä ei tosin ole mikään ongelma maissa, joissa asevoimat perustuvat palkka-armeijaan. Valmiuteen voidaan laittaa joukko-osasto, joka olisi muutenkin kokopäiväisesti palveluksessa. Toista se on meidän asevelvollisuuteen perustavassa järjestelmässä, jolloin joukot joudutaan keräämään hyvin pitkälti reservistä.

Lisäksi NBG:n loppu jätti hieman huonon maun, sillä meiltä pääsi vain yksittäisiä taistelijoita esim. Afganistanin rotaatioon. Rotaation rungon muodosti Porin prikaatin kansainvälisen valmiusjoukkokoulutuksen saaneet varusmiehet. Meistä olisi hyvin voinut valita esimerkiksi joukkueen vahvuisen ns. dream teamin, jolle olisi annettu NBG:n lopussa rotaatiokoulutus. Nyt juuri varusmieskoulutuksensa päättäneet menivät ohi miehistä, jotka olivat lähes poikkeuksetta viettäneet ensin vuoden varusmiespalveluksessa, osa oli ollut aiemmassa EU:n taisteluosastossa ja varsin moni jossain aiemmassa operaatiossa ja sen lisäksi joukko oli nyt harjoitellut vuoden yhdessä! Sanoisinko, että siinä jos missä puolustusvoimat heitti hukkaan pitkälle koulutettuja miehiä.

Mitä mieltä olit kanssasotija ruotsalaisista?

Heistä ei ole mitään huonoa sanottavaa. He ovat monessa asiassa meitä suomalaisia edellä, mikä johtunee hyvin pitkälti heidän palkka-armeijaan perustuvasta asevoimistaan. Ruotsalaisten vetämissä harjoituksia huokui heidän Afganistanissa saamat kokemukset.

Emme valitettavasti päässeet toimimaan ruotsalaisten kanssa niin tiiviissä yhteistyössä, että osaisin arvioida heitä yksityiskohtaisemmin. Uskoakseni yksittäisissä miehissä ei suuria eroa ole, vaan erot ovat lähinnä koulutuksellisia ja varustuksellisia.

Miten Dragsvikin muu väki Teihin suhtautui? Itse kuullut, että kaikkien mielestä Teidän siellä olo ei ollut pelkästään jätte-kiva?

Suurin osa prikaatin henkilökunnasta suhtautui meihin hyvin, mutta osa valitettavan nuivasti. Muutaman yksittäisen henkilön käytös tietenkin leimaa helposti koko porukan. Tämä tuntuu hieman hassulta, sillä joukossamme kiertäneen torni-huhun mukaan Uudenmaan prikaati vältti lakkautuksen NBG:n ansiosta. En tiedä asian todenperäisyyttä.

Varausvarasto vei silti palvelualttiudessaan voiton kaikista, mutta siihenhän nyt on saanut tottua muissakin varuskunnissa.

Miltä Dragsvik tuntui suomenkielisestä? Meille hurreillehan se on lähes pyhäpaikka jossa palveltu jo neljännessä sukupolvessa.

Suomea äidinkielenä puhuvana maavoimien miehenä suhtauduin ruotsinkieliseen ja merivoimien alaisuuteen kuuluvaan varuskuntaan hyvin epäluuloisesti. Onneksi opetus- ja komentokielemme oli suomi, josta tosin aiheutui hieman ongelmia niiden muutamien täysin suomea osaamattomien taistelijoitten kanssa. Onneksemme kävimme NBG:n lopussa parin viikon mittaisen rannikkojääkärikurssin, jolloin pääsin tutustumaan tähän itselleni täysin vieraaseen aselajiin. Senkin jälkeen olen päässyt viettämään Uudenmaan prikaatissa useita viikkoja mm. kuulumalla NRF-joukkopooliin. Tätä kautta prikaatista on tullut kuin toinen koti, jossa on monia tuttuja ja jonne on aina mukava palata. Näiden kokemusten myötä arvostus rannikkojääkäreihin ja heidän haasteelliseen toimintaympäristöönsä on kasvanut roimasti.

Kerro tarkemmin tästä NRF-joukosta?

Kuuluin NBG:n jälkeen NRF-osastoon, joka oli siis osa Nato Response Forcea eli Naton nopean toiminnan joukkoja. Tämä osaston rungon muodosti entiset beegeeläiset ja se täydennettiin ATU-koulutuksen saaneista. Yksikkö oli valmiudessa 2015, mutta se ei kuitenkaan kuulunut Naton korkean valmiuden joukkoihin, joten miehet eivät fyysisesti päivystäneet valmiudessa. Osaston koulutus järjestettiin useammalla kertausharjoituksella. Näistäkin harjoituksista olisi aineistoa ja päiväkirjamerkintöjä omaan kirjaansa asti, mutta en taida jaksaa ainakaan ihan lähitulevaisuudessa kirjoittaa niitä puhtaaksi.

Lähtisitkö uudestaan?

Toki! Hieman jopa harmitti, kun en saanut kutsua maavoimien vetämään BG16-osastoon, jonka valmiusaika päättyi viime vuoden lopussa. BG-vuosi oli erittäin antoisa ja sain vuoden aikana monia hienoja kokemuksia ja monia hyviä ystäviä. En mistään hinnasta jättäisi kokemusta pois.

Mikä sai sinut kirjoittamaan kirjaan?

Tähän löytyy varsin seikkaperäinen vastaus kirjan alkusanoista. Sain siis entiseltä esimieheltäni tehtävän pitää päiväkirjaa taisteluosastossa ollessani. Hän ei ehkä tarkoittanut tehtävänantoa kirjaimellisesti tai ainakaan näin seikkaperäisesti täytetyksi. Päätin kuitenkin kirjoittaa palveluksessa ollessani päivittäin tapahtumia ylös ruutuvihkoon, jotka sitten työstin kirjaksi kustannusliike Warelian Marko Vesterbackan avustuksella. Koko kirjaprojekti otti sen viitisen vuotta, joka ei sentään ollut aktiivista tekemistä koko ajan.

Mikael Lindroos: Valmiussotilas. 595 sivua. Kustannusliike Warelia

Lisätietoja ja -kuvia löytyy kirjan fb-sivuilta:

https://www.facebook.com/valmiussotilas/

Fakta:

Valmiussotilas-kirja kertoo EU-taisteluosastoista seuraavaa:

Euroopan unionin taisteluosastokonsepti luotiin 2000-luvun alkupuolella osana unionin laajempaa puolustussuunnittelua. Tärkeän sysäyksen toimintaan antoi operaatio Artemis Kongon demokraattisessa tasavallassa vuonna 2003. Tuolloin EU lähetti ensimmäisen kerran joukkojaan Euroopan ulkopuolelle. Vuoden 2004 alussa Ranska, Saksa ja Iso-Britannia ehdottivat EU:lle taisteluosaston kokoista kriisinhallintajoukkoa. Vuoden päästä ehdotuksesta taisteluosastot olivat valmiudessa. Täysi operatiivinen kapasiteetti saavutettiin vuonna 2007. Siitä lähtien EU:lla on ollut täydessä toimintavalmiudessa kaksi taisteluosastoa kerrallaan kuuden kuukauden ajan. Taisteluosastoja ei ole vielä kertaakaan käytetty operaatioihin.

Päätös taisteluosastojen lähettämisestä kriisinhallintaoperaatioon edellyttää unionissa yksimielisyyttä. Päätöksen suomalaisten joukkojen lähettämisestä operaatioon osana EU:n taisteluosastoja tekee tasavallan presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen perusteella.

EU:n pitäisi olla valmis käynnistämään BG-operaatio (Battle Group) viiden päivän kuluessa Eurooppa-neuvoston päätöksestä. Sen jälkeen EU:n taisteluosaston (EUBG) pitäisi olla kymmenessä päivässä operaatio-alueella, jossa se voi toimia ilman jatkohuoltoa kuukauden ja jatkohuollon saatuaan maksimissaan neljä kuukautta.

EU:n taisteluosastoa voidaan käyttää irrallisena tai ensimmäisenä joukkona osana rauhanturvaoperaatiota. Toisin kuin nimestä voisi päätellä, taisteluosastoa ei ole tarkoitettu vain taistelemaan. Tyypillisiä tehtäviä taisteluosastolle olisivat muun muassa konfliktin estäminen, riitelevien joukkojen erottaminen voimakeinoin, evakuointi- ja humanitaariset tehtävät sekä vakauttaminen, jälleenrakentaminen ja sotilaallinen neuvonanto. Paikalle tullessaan taisteluosasto todennäköisesti ottaisi haltuunsa tärkeät liikenteen solmukohdat, kuten sataman ja lentokentän.

Taisteluosastoja on suunniteltu käytettävän 6 000 kilometrin säteellä Brysselistä, mikä on huomioitu myös joukkoja varustettaessa. Ajoneuvot, asusteet ja varusteet on suunniteltu siten, että joukko kykenee toimimaan niin trooppisissa kuin kylmissäkin olosuhteissa.

Suomi on osallistunut aiemmin kahteen taisteluosastoon vuosina 2007 ja 2008. Vuonna 2011 Suomi sitoutui kahteen taisteluosastoon. Erikoisoperaatio-osasto perustettiin Utin Jääkärirykmenttiin ja se kuului Hollannin johtamaan taisteluosastoon (Netherlands Battle Group, NLBG11). Taisteluosastoon kuuluivat Suomen lisäksi Hollanti, Saksa, Itävalta ja Liettua. Osaston kokonaisvahvuus oli noin 2 000, josta Suomen osuus oli 110 sotilasta.

Toinen taisteluosasto oli Pohjoismainen taisteluosasto (Nordic Battle Group, NBG11). Se toimi Merivoimien alaisuudessa sijoitettuna Uudenmaan Prikaatiin Dragsvikiin.

Pohjoismaisen taisteluosaston kokonaisvahvuus oli noin 2 150 henkeä. Ruotsin kokonaispanos kehysvaltiona oli reilut 1 600 sotilasta. Norjalla oli tuki- ja huoltotehtävissä 150 sotilasta, Virolla oli 50 sotilaan suojausjoukkue ja Irlannilla oli 150 hengen tiedustelukomppania, ISTAR (Intelligence, Surveillance, Target Acquisition ja Reconnaissance).

Suomen osuus NBG:stä oli noin 200 sotilasta. Tavaraa osastolla oli yhteensä 150 kontillista ja ajoneuvoja 57. Ajoneuvokaluston suhteen oli jouduttu tekemään tiettyjä kompromisseja, sillä osaston käyttöön alun perin suunniteltu ja parhaiten varustettu kalusto oli osoitettu suomalaisten ISAF-joukkojen käyttöön Afganistaniin.

Pohjoismaiseen taisteluosastoon kuului myös ilmavoimakomponentti, EAW (Expeditionary Air Wing), josta vastasi Ruotsi ja johon kuului 6–8 JAS 39 Gripen -hävittäjää, 6 kevyttä helikopteria sekä kaksi C-130 Herkules -kuljetuskonetta. Ruotsi tarjosi taisteluosaston käyttöön lisäksi kaksi huipputasoista kenttäsairaalaa, jotka kykenivät kahdeksaantoista yhtäaikaiseen leikkaukseen ja sisälsivät hoitopaikat noin 50 potilaalle.

Kahden taisteluosaston koulutus ja valmiuden luominen maksoi Suomelle lähes 29 miljoonaa euroa. Yksittäiseen operaatioonkin osallistuminen olisi ollut huomattavan kallista. Arvion mukaan Pohjoismaisen taisteluosaston toteuttaman operaation toimeenpano olisi maksanut Suomelle 14 miljoonaa euroa.

Vastaavasti vuonna 2009 noin 26 000 reserviläisen kertausharjoituskoulutus maksoi yhteensä 18 miljoonaa euroa.