02/2016 uutiset

PAHKIS 50 –vuotta – Kilpailunjohtajan mietteitä

Stadin Sissien 50-vuotisjuhla-Pahkis järjestettiin Vekaranjärvellä 18–20.9.2015 PV:n tilaamana vapaaehtoisena harjoituksena (VEH). Mahtoiko johtua juhlavuodesta tai jostain muusta, mutta harjoitukseen osallistui yli 200 taistelijaa, joten se oli suurin Pahkis vuosikausiin. Merkillepantavaa oli myös, että noin 70% osallistujista tuli Sissien jäsenistön ulkopuolelta, osa eri puolilta Suomea ja osallistujien keski-ikä oli alle 30 vuotta. Pahkis ei siis ole enää harjoitus samalle tutulle Sissiporukalle, vaan yhä useammalle osallistujalle yksi MPK:n harjoitus muiden joukossa – toki meidän sissien mielestä se paras ja vaativin.

Yksi Stadin Sissien hienoista periaatteista on ollut, että isoihinkin tehtäviin voidaan nimittää nuoria ja kehityskelpoisia vastuuhenkilöitä. Tällä on kautta aikojen taattu toiminnan leveä kärki. Ja kun eri aktiviteetit eivät ole yhdestä taistelijasta kiinni, on mahdollista tehdä asioita laajemmin ja laadukkaammin kuin moni muu reserviläisyhteisö. Periaatteesta haluttiin pitää kiinni myös Juhla-Pahkiksen osalta.

Valmistautuminen alkoi tammikuussa – paukkupatruunoista puute

Saimme tammikuussa kasaan nuorehkon, mutta jo kokemusta hankkineen johtoryhmän, varajohtajana Ville Saari, OPKE:n päällikkönä Sami Hotakainen, tehtäväpäällikkönä Sami Manner, huoltopäällikkönä Maria Vanonen, kuljetuspäällikkönä Marko Läärä ja viestipäällikkönä Antti Matinlauri. Kun vielä Osastojen johtajiksi saatiin Joonatan Kuorikoski (Ruskea), Marko Koistinen (Vihreä) ja Sampo Nurmi (vastaosasto Keltainen), niin paketti oli kasassa.

pahkis1
Pahkis-harjoituksen johtaminen on todella työläs ja vaativa tehtävä. Kuvassa harjoituksen johtaja Matti Riikonen (oik) käy esikuntansa kanssa läpi tulevan harjoituksen kulkua.

Tammikuussa kävimme Karjalan Prikaatissa neuvottelemassa reunaehdot harjoitukselle ja sopimassa käytännön järjestelyistä. Taas kerran kävi ilmi, kuinka hienolla tavalla KARPR suhtautuu reserviläistoimintaan ja pitkään jatkuneeseen yhteistoimintaan Stadin Sissien kanssa. Saimme lupauksen kaikesta tuesta joka Prikaatin on suinkin mahdollista järjestää, ja muutenkin asiat lähtivät kitkatta liikkeelle. Merkittävin rajoite oli paukkupatruunoiden määrä, vain reilu lipas per taistelija. Tämä ei johtunut priorisoinnin puutteesta, vaan yksinkertaisesti siitä että Prikaatilla ei ollut jakaa enempää. Tämä tarkoitti, että mitään suuria yhteenottoja ei voinut edes ajatella, ja moni tehtävä piti toteuttaa miinoilla ja panoksilla sissimäisesti soveltaen.

Juoni – ei suuria yllätyksiä, mutta lisää vaativuutta

Pahkis on joka vuosi erilainen, ja jokainen johtoryhmä aloittaa suunnittelun alusta. Toki usein Pahkiksella toistuvat samat teemat: Perjantaina tiedustelu, lauantaina tehtävät pienemmille kokoonpanoille, ja sunnuntaiaamun sarastaessa Osastojen kootut iskut. Tähän formaattiin emme juhlavuonna halunneet muutosta, tosin toimintaa ja vaativuutta haluttiin lisää, koska sen puutteesta oli edellisenä vuonna tullut palautetta. Toinen periaate suunittelussa oli, että Pahkis on ensisijaisesti nousujohteinen harjoitus, toissijaisesti kilpailu.

Päädyimme tilanteeseen (kts. Yleistilanne 18SYY), jossa vihollinen käyttää Pahkisalueen tiestöä huoltaakseen sivusuunnan joukkojaan. Harjoituksen rakenteeksi muodostui aika perinteinen kaava.

– Perjantaiyöksi suunniteltiin paljon jatkuvaa toimintaa vihollisen kuljetuksia vastaan.

– Jo lauantaille suunniteltiin vaativa isku siltaa vastaan, jonka oli tarkoitus sitoa yli puolet osaston resursseista.

– Lauantaille suunniteltiin lisäksi erillisten tehtävien sarja erikokoisille ryhmille ja partioille, mm. tst-ensiapu ja toiminta tarkka-ampujaa vastaan, miinanraivaus, vihollisen viestiaseman tuhoaminen käsikranaateilla, etäisyyden arviointi, tulenjohto ja ammunta liikkuviin tauluihin.

– Sunnuntain kootun iskun kohteeksi määriteltiin raskaan raketinheittimen suoja-asema, joka osastojen tuli tiedustella lauantai-illan ja yön aikana uudella toiminta-alueella.

pahkis2
Harjoitus on perustamisvaiheessa ja harjoituksen johdolla odottavainen mieli. Tästä se alkaa. Kuva: Urho Ilmonen.

Kevään aikana suunnitelmat etenivät ja iso juonikuvio alkoi muotoutua. Pidettiin kaksi maastontiedustelupäivää, jossa testattiin viestilaitteiden kuuluvuus ja valittiin tärkeimpien tehtävien suorituspaikat. Osastot tekivät myös kätkön, johon sijoitettiin yhdessä tehtävässä tarvittavat r-aineet (eli tehtäväpäällikkö Samin valamat betoniset ’ryhtimokkulat’).

Lopulliset tehtäväkohtaiset suunnitelmat valmistuivat vasta kesällä. Se oli melko myöhään, koska tehtävähenkilöstö piti vielä saada perehdytettyä toteuttamaan tehtävät suunnitellulla tavalla, mutta uskoimme ajan ennen harjoitusta riittävän siihen. Näin ei aivan käynyt.

Suunnitelmat uusiksi kuukausi ennen H-hetkeä

Kun ilmoittautumisaika oli päättynyt 10.8, totesimme että harjoitukseen oli ilmoittautunut 240 taistelijaa, kun harjoitus oli mitoitettu 120-150 hengelle. Usealla taholla syntyi pelko, että kaikille ei riitä tarpeeksi tehtävää. Tästä seurasi päätös lisätä yksi tiedustelutehtävä perjantaiyölle ja suorittaa jotkut lau­antain tehtävät useampaan kertaan. Aika­taulut piti siis suunnitella uusiksi nopeasti, mikä olikin melko työläs urakka. Tehtävien lisääminen ei sinänsä olisi ollut mikään on­gelma, mutta koska tehtäviin oli alun perin varattu tietyt henkilöt vain tietyksi ajaksi, syntyi vaje toteuttavista resursseista.

Kuljetuspäällikön painajainen – pk-seudun julkinen liikenne lakossa

Jotta uusien tehtävien ja uuden aikataulun laatiminen ei olisi jäänyt ainoaksi haasteek­si, totesimme Pahkista edeltävällä viikolla, että pääkaupunkiseudun julkinen liikenne on lakossa Pahkisperjantaina. Juuri kukaan osallistuja ei siis pääsisi Rautatientorille, josta yhteiskuljetukset lähtevät. Mutta ei syytä huoleen, kuljetuspäällikkö organisoi muutamassa päivässä keruureitit Itäinen, Pohjoinen ja Läntinen, jonka varrelta tais­telijat poimittiin busseihin. Perjantaina aa­mupäivällä voimme todeta, että lähes kaikki ilmoittautuneet olivat saapuneet harjoituk­seen, kuka milläkin tavalla. Ainoastaan osa pitkämatkalaisista oli jäänyt ilman kyytiä ja joutuivat jättämään harjoituksen väliin. Täs­tä suorituksesta täydet 10 pistettä ja papu­kaijamerkki kuljetuspäällikkö Markolle.

pahkis3
Töpinässä ei huolet paina! Kuva: Urho Ilmonen.

Harjoitus alkaa – osastot maastoon

Harjoituksen perustaminen eteni improvi­soitujen kuljetusten jälkeen lähes aikatau­lussa, huoltopäällikkö Marian suunnitelman mukaan. Käytössä oli ensimmäistä kertaa isot varastohallit varuskunta-alueen poh­joisosassa, ja jokaiselle osastolle oma halli. Se oli hyvä ratkaisu, koska jaettava materiaa­li tuli sinne jo edellisenä päivänä, ja osastot pystyivät organisoimaan joukkokohtaisen materiaalin jaon hallin sisällä.

Pientä hämmennystä aiheuttivat muutamat kalustopuutteet tai virheellinen materiaali, mm. kylkipanokset. Olimme tukipyynnös­sä tilanneet kevyitä kylkipanoksia, jotka 2.6 kg:n painoisina kulkisivat hyvin taistelijoi­den rinkoissa. Saimme kuitenkin osittain raskaita kylkipanoksia, jotka siis painavat n. 15 kg/kpl. Voisi tietysti ajatella, että tosisis­si nakkaa moisen möhkäleen selkäänsä n. 20 kg:n varusteiden päälle, mutta harvassa taitavat olla ne taistelijat jotka etenevät peit­teisessä pimeässä maastossa 5-10 km sen kanssa, kunnes pääsevät asentamaan sen vihollista vastaan. Eli raskaat kylkipanokset jäivät sitten suosiolla perustamishalleille. Toinen puute olivat valotikut, joilla oli tar­koitus kuvata asennettujen miinojen paikat yöllä. Niitä emme maavoimien joukko-osastolta saaneet – ovat kuulemma vain merivoimilla käytössä – mutta onneksi pai­kallishankinnat Kouvolasta tuottivat tulosta, joskin pienellä viiveellä. Joka tapauksessa, pimeän jo tultua Osastojen toinenkin porras oli saatu maastoon.

Osastojen 1. tehtävä oli perustaa tähystysasema vihollisen käyttämän tieuran varteen, häiritä vihollisen kuljetuksia koko yön tuhoamalla miinoilla ja panoksilla vihollisen kuorma-autoja vastatoiminnasta huolimatta, ja valmistautua räjäyttämään Nikamalahden silta käsketyllä hetkellä lauantaina. Osastojen toiminta maastossa lähti hyvin liikkeelle, mutta koska Operaatiokeskus ei ollut saanut Osastoilta ilmoituksia pohjamiinojen paikoista ja toimintavalmiudesta vihollista vastaan, varsinaisia maaliajoja ei saatu heti käyntiin. Illan ja yön kuluessa ne kuitenkin saatiin vihdoin pyörimään – osin improvisoidusti – ja osastot tuhosivat hyvän määrän vihollisen kalustoa yön aikana.

pahkis4
Siltaa puolusti joukko keltaisen osaston taistelijoita. Kuva: Urho Ilmonen.

Lauantai – siltatehtävä onnistuu

Lauantain kohokohta oli vihollisen kuljetusten katkaiseminen räjäyttämällä Nikamalahden silta. Sitä ennen Osaston oli tiedusteltava sillan ympäristö, osalla joukosta ylitettävä vesistö uiden sillan toisen puolelle, noudettava räjähteet kätköstä, suoritettava isku ja suojattava sillalle johtavat tieurat panostamisen ajaksi. Kokonaisuus oli tarkoituksella suunniteltu vaativaksi, ja osastot olivat suunnitelleet toimintansa sen mukaan.

Hyvissä ajoin ennen H-hetkeä kutsuvierasyleisö – joukossa MPK:n toiminnanjohtaja ja vanhoja sissejä – odotti iskua turvaetäisyyden päässä. Osasto Vihreän isku alkoi oikealla kellonlyömällä, ja hetken päästä toiminta oli jo täydessä käynnissä. Ei kulunut montaa minuuttia, kun viimeinen mies oli sytyttänyt r-tulilangan ja räjähdystä kuvaava tulenkuvauskenttä tömähti ilmaan. Sanomattakin oli selvää, että kaikki paikalla olleet pitivät näkemästään – Osasto oli onnistunut tehtävässään hyvin. Vielä paremmin oli kolme tuntia aiemmin onnistunut Osasto Ruskea, joka sai suorituksestaan paremmat pisteet ja hankki selvän kaulan kokonaispisteissä. Merkitystä voi olla sillä, että Osasto Ruskeaan oli vahvistukseksi sijoitettu seitsemän kadetin ryhmä, joka oli tullut harjoitukseen omasta aloitteestaan, ja oli tottunut toimimaan yhdessä.

pahkis5
Pahkiksen perinteinen pakoputki päättyi tällä kertaa esterataan. Suoritusvuorossa osasto vihreä.

Lauantaina syntyy ongelmia

Siltatehtävän jälkeen osastot saivat suorittakseen erillistehtäviä. Tehtäviä oli runsaasti, ja niiden tarkoitus oli luoda painetta osastojen johtajille, jotka joutuivat pitämään kirjaa käynnissä olevista tehtävistä ja niihin sitoutuneista resursseista, ja silti suunnittelemaan ja koordinoimaan tulevan tiedustelutehtävän ja kootun iskun. Tässä kohtaa harjoituksen johto oli kriittiset tunnit sitoutunut kutsuvieraille pidettäviin esityksiin harjoituksen kulusta. Ei olisi pitänyt, sillä asiat alkoivat kehittyä epätoivottuun suuntaan, ja niihin olisi pitänyt reagoida aiemmin.

Lauantaina alkuillasta Operaatiokeskus antoi tilanneselostuksen edellistuntien tapahtumista, ja selvisi vähemmän miellyttäviä yllätyksiä. Toisen Osaston johtaja oli ajanut itsensä piippuun ja kärsi hetkellisesti nestehukasta ja krampeista. Osastoilla ei ollut toimivaa viestiyhteyttä kaikkiin partioihinsa, koska uusien hyppivätaajuisten radioiden asetukset eivät olleet kaikille tuttuja. Moni Osastoille suunniteltu erillistehtävä oli jäänyt suorittamatta iltapäivällä aikapulan ja viestiongelmien vuoksi. Osastojen siirtyminen uudelle toiminta-alueelle oli viivästynyt, ja pimeän tultua etenemisnopeus hidastui entisestään. Harmillista oli myös se, että osastojen vesihuolto oli suunniteltu tapahtuvaksi erillistehtävien yhteydessä, mutta jos osasto jätti tehtävän väliin, vesitäydennystä ei tullut. Joku voi sanoa, että perusongelmia Pahkiksella, mutta siinä vaiheessa tuntui pahalta. Ei auttanut muu kuin sopia tapaamiset osastojen johtajien kanssa Y-pisteelle, kuulla tilanne paikan päällä ja antaa käskyt jatkosta. Tärkeintä oli suuntautua edessäolevaan tärkeimpään tehtävään, eli tiedusteluverkon järjestämiseen loppuyön aikana ja aamun koottuun iskuun. Osastoille annettavia käskyjä piti vielä tarkentaa yön aikana Operaatiokeskuksen kanssa, joten uni kutistui pariin tuntiin.

pahkis6
Osasto ruskean johtaja Joonatan Kuorikoski vastaanottaa Pahkiksen kiertopalkinnon Bo Lutherilta.

Sunnuntai – kootut iskut, irtautuminen ja esterata

Aamukasteisessa metsässä sunnuntaiaamuna odotimme Osasto Ruskean kootun iskun alkamista klo 7.00. Pian isku alkoikin, ja osasto löi yllätetyn harvalukuisen suojajoukon ja tuhosi maalina olleen raketinheittimen. Alkoi irtautuminen, jonka suojaksi osasto oli järjestänyt ylläkön ajoneuvoilla takaa-ajavaa vihollista vastaan. Tunnin päästä iski Osasto Vihreä, joka sai suorituksestaan lähes samat pisteet.

Noin puolentoista tunnin varusteiden kanssa suoritetun pikamarssin jälkeen osastot tulivat puron varteen. Tehtävä oli siirtyä vastarannalle veden yli valmiiksi pingotettuja köysiä pitkin, suorittaa sinne rakennettu esterata, ja sen jälkeen juosta kootusti kilpailun päätepisteeseen Niskalahden sillalle. Osasto Ruskea keräsi köysiylityksessä ja sen jälkeisessä esteradassa selvästi paremmat pisteet, koska sen suoritus oli paremmin johdettu, ja taistelijat auttoivat toisiaan erivaiheissa niin, että suoritus oli nopeampi. Yhteistyö on voimaa, varsinkin silloin kun porukka on väsynyt, mutta se vaatii johtajal­ta kannustavaa otetta.

Harjoituksen maasto-osuus päättyi pika­taipaleen jälkeen. Loput patruunat, PaVat ja miinat luovutettiin pois, ja osastot siir­rettiin ajoneuvokuljetuksin varuskuntaan. Huoltopäällikkö Maria otti vastuun har­joituksen purun johtamisesta, ja Pahkis-JOPO, valvojat ja harjoituksen muu johto siirtyivät suorittamaan loppuarvostelun. Arvostelu on melko laaja, koska se koostuu 10 eri pääkohdasta ja niiden sisällä 78 eri yksityiskohdasta.

Loppupuhuttelu ja palkitut

Harjoituksen loppupuhuttelu pidettiin Kaartinkinon salissa. Pahkiksen 50 vuotta aiemmin alkanutta perinnettä kunnioittaen palkinnot jakoi ensimmäisestä Pahkiksesta asti mukana ollut Pahkiksen ’isä’ Bo Luther. Näin saatiin hienolla tavalla ympyrä sulkeu­tumaan.

Kilpailun voitto meni tällä kertaa Osasto Ruskealle. Osaston johtaja Joonatan Kuori­koski vastaanotti kiertopalkinnon, joka on raskaan kranaatinheittimen kranaatti.

Tehtäväosion voitto meni myös Osasto Ruskealle, joten Joonatan vastaanotti myös toisen kiertopalkinnon, joka on ErP 4:n kaukopartiomiesten sodan aikana ruoaksi kaataman hirven sarvi.

Kilpailu oli hyvin tasainen, kuten pistetau­lukosta voi päätellä, ja ratkesi lähinnä silta­tehtävän ja irtautumisen piste-eroilla.

Inhimillinen kitka ja mitä opittiin?

Pahkiksen tärkein opetus kaikille johtajille on se, mitä tapahtuu sen jälkeen kun tieto ei kulje, viestiyhteydet katkeilevat ja väsymys syö aloitekyvyn. Maastossa olevan partion johtajan pitää ymmärtää, että jos partio ei saa yhteyttä Osaston johtopaikalle, se on kokonaisuuden kannalta täysin hyödytön, koska sen tietoja ei voi käyttää. Jos yhteys katkeaa, pitää aktiivisesti hakea radiolle pa­rempaa kuuluvuutta, tai hakeutua ennalta sovittuun paikkaan yhteydenpitoa varten. Asiat eivät ratkea itsekseen, niille pitää teh­dä jotain ja aloittaa tekeminen mieluummin heti kuin myöhemmin.

Oikean ja ajantasaisen tilannekuvan yllä­pitoa ei voi kyllin korostaa. Se on tärkeää kaikilla johtamistasoilla, mutta erityisen tärkeää se on, mitä ylemmälle tasolle men­nään. Tilannekuva muodostuu yksityiskoh­dista: Osaston johtajan täytyy tietää, missä omat partiot ovat ja milloin niihin on vii­meksi saatu yhteys. Säännölliset ilmoitukset Osaston johtopaikalle ovat partionjohtajan tärkein tehtävä – muuten Osaston johtaja ei pysy pallon päällä. Kuten kaikessa tieduste­lussa, se että tietyssä paikassa tiettynä ajan­hetkenä ei ole mitään on aivan yhtä tärkeä tieto kuin että siellä on. Eli tieto siitä, että partio on paikassa x hetkellä y ja siirtymässä paikkaan z, on johtajan kannalta tärkeä tie­to, vaikka viestittäjästä se voi tuntua turhalta rutiinilta.

Operaatiokeskuksen on puolestaan pidet­tävä langat käsissä siitä, missä vaiheessa Osastojen suoritus etenee. Jos pyydettyjä ilmoituksia ei tule pyynnöistä huolimatta, niitä pitää lähteä hakemaan paikan päältä maastosta, siellä missä tieto on. Aivan kuten partion johtaja ei voi jäädä vain odottamaan viestiyhteyksien palautumista, OPKEn pitää alkaa aktiivisesti hankkia puuttuvaa tietoa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Virkamies­mentaliteetin, jonka mukaan vain todetaan että koska tietoa ei ole tullut pyydetysti, sitä ei ole, voi heittää sotaharjoituksessa romu­koppaan ja vaihtaa tilalle sissimäisen asen­teen: tavoitteen saavuttamiseksi tehdään kaikki mahdollinen ja vähän enemmänkin.

Kaikki edellämainitut asiat tapahtuvat joka vuosi yhä uudelleen, muodossa tai toisessa, vaikka niihin joka kerta valmistaudutaan, eikä tämä vuosi suinkaan ollut poikkeus. Mutta Pahkiksen juju onkin siinä, että mah­dollisimman moni pääsee itse kokemaan erilaisia käytännön haasteita, joista jää muistijälki seuraavia suorituksia varten.

pahkis7
Harjoituksen johtaja näyttää mallia.

Henkilökohtaiset kokemukset

Yli parikymmenvuotisen sissiurani aikana Pahkiksen johtaminen oli raskain yksittäi­nen operaatio. Ehkä myös siksi, että paineet juhla-Pahkiksen onnistumiseksi olivat kovat ja tilanteet muuttuivat vielä loppumetreil­lä. Harjoituksen lähestyessä se söi kaiken vapaa-ajan, ja harjoituksen jälkeen takki oli aivan tyhjä monta viikkoa, ja puoliksi tyhjä vielä kuukausia. Jonkunlainen PPSD (Post Pahkis Stress Disorder) siis. Pikkuhiljaa sii­tä on kuitenkin palattu, ja katse edessäpäin uudessa Esikuntatyöskentelyn kurssissa ja Viron Utria-kilpailussa. Suosittelen tulevia Pahkiksen vetäjiä jättämään muut isot tehtä­vät väliin kevään ja kesän ajaksi, ettei burn-out yllätä.

Itselleni harjoituksen johtaminen opetti muutaman tärkeän asian, joiden merkitys kirkastui vasta jälkikäteen. Ne ovat loppujen lopuksi aivan yleispäteviä, mutta listaan ne kuitenkin:

1) Tärkeintä ei ole paras suunnitelma. Tär­keintä on riittävän hyvä suunnitelma, joka pannaan toimeen mahdollisimman hyvin. Vain hyvin toimeenpantu operaatio voi on­nistua.

2) Hyvin harjoiteltu on puoliksi tehty. Hen­kilöt ja joukot jotka toteuttavat tehtäviä, pitää perehdyttää toiminta-ajatukseen niin monta kertaa, että jokainen varmasti tietää oman roolinsa ja sen vaikutuksen kokonai­suudessa. Johtaja sortuu helposti siihen, että kun on itse ajatellut asian moneen kertaan ja pitää sitä itsestäänselvänä, ei muista että toiselle henkilölle suunnitelma on täysin vieras ennekuin se on käyty läpi ja harjoitel­tu. Tähän pitää käyttää tarpeeksi aikaa, jotta alainen pystyy valmistautumaan riittävästi.

3) Jos et osaa delegoida, et ole sopiva johta­maan. Delegointi alkaa oman tiimin kasaa­misesta. Lähtökohtana on luottamus jäsen­ten kykyyn hoitaa oma tonttinsa ja vähän naapurinkin. Päämäärä on tärkein, ja sinne voi päästä eri teitä.

4) Valvonta on välittämistä. Jos on jotain käskenyt, pitää muistaa valvoa että asiat tu­levat hoidettua sovitulla tavalla. Tämä on varmaan reserviläistoiminnassa se hankalin asia, koska luotetaan että kaveri hoitaa kun on kerran luvannut. Ja pelätään että valvonta kertoo epäluottamuksesta. Mutta sitähän se ei ole, vaan halua päästä toivottuun lopputu­lokseen yhdessä. Vastuu valvonnasta on aina johtajalla.

Kiitos kaikille Juhla-Pahkiksen osallistujille, ja erityisesti järjestelyvastuussa olleille. Il­man teidän uhrautuvaa panostanne iso har­joitus ei olisi onnistunut. Lähdimme harjoi­tukseen oppimaan, joten uskon että osaatte iloita onnistumisista ja oppia eteen tulleista haasteista. Voimia myös tulevien Pahkisten johtoryhmille viedä harjoitusta eteenpäin seuraavat 50 vuotta!

Jaa uutinen: