04/2015 uutiset


northern coasts 244 northern coasts 278

 


Merellistä aluskalustoa Northern Coasts 2010 -harjoituksessa, joka järjestettiin myös Suomen aluevesillä. Kuvat Tomi Alajoki.


Merivoimat mukana Northern Coasts 2015 -harjoituksessa

Merivoimat osallistuu Northern Coasts 2015 -harjoitukseen (NOCO15) syyskuussa Saksassa. Harjoituksen päätehtävä on kehittää osallistuvien joukkojen monikansallista yhteistoimintakykyä rauhaan vakauttamisoperaatioissa, konfliktin ehkäisemisessä ja kriisinhallinnassa. NOCO15 mahdollistaa myös harjoittelun kansainvälistä terrorismia ja merirosvoutta vastaan.

Tänä vuonna merivoimat ei lähetä omaa alusta harjoitukseen, vaan osallistuu esikuntaupseereilla harjoituksen esikuntaan sekä merellisellä EOD-osastolla, joka on erikoistunut räjähteisiin ja niiden purkamiseen sekä raivaamiseen maalla, vedessä ja veden alla.

Merivoimat on asettanut harjoituksen kansallisiksi tavoitteiksi kehittää henkilöstön osaamista vaativissa kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä ja harjoituksissa. Lisäksi harjoituksessa keskitytään parantamaan aiempina vuosina kehitettyjä toimintatapamalleja.

Northern Coasts -harjoitus on Saksan merivoimien omistaman kutsuharjoitus Nato, EU ja Pfp -maille ja se on järjestetty vuodesta 2007. Tänä vuonna harjoituksen johtaa Saksan merivoimat ja se järjestetään 7.-24. syyskuuta.  Harjoitukseen osallistuvat suunnitelmien mukaan Tanska, Viro, Suomi, Belgia, Hollanti, Saksa, Puola, Ruotsi ja Kanada.  Northern Coasts -harjoitus on osa Suomen merivoimien vuosisuunnitelman mukaista harjoitustoimintaa ja Suomi on ollut mukana harjoituksessa vuodesta 2007. Suomi on Saksan lisäksi ainoa maa, joka on johtanut harjoituksen useammin kuin kerran. Suomi johti harjoituksen vuosina 2010 ja 2014.

Suomen johtamasta NOCO14 -harjoituksesta on videoita katsottavissa puolustusvoimien Youtube-kanavalla. (Merivoimien tiedote)

Jaa uutinen: