Mahdollisuus tukea joukkorahoituksella suomalaisen sotahistorian elämäkertatutkimusta

Yhteisörahoituspalvelu Mesenaatin kautta on nyt mahdollisuus tukea myös sotahistorian tutkimusta. Joensuulainen FT, dosentti Jarkko Kemppi kirjoittaa parhaillaan elämäkertateosta vuonna 1946 kenraalimajuriksi ylennetystä Ilmari Karhusta (1897-1971). Teoksen on määrä ilmestyä loppusyksystä 2016. Kemppi on aiemmin kirjoittanut 15 tietoteosta.

Karhun nuoruus liittyi vahvasti Karjalaan. Hän syntyi Lumivaaralla ja kävi Sortavalan lyseon. Sotilasuralle lähdettyään hänestä tuli 1920- ja 1930 -lukujen koulutetuimpia upseereja (yleisesikuntaupseerin tutkinto sekä Suomesta että Ranskasta).

Talvisodassa Karhu oli ensin pataljoonankomentajana Terijoella ja nimenomaan hänen yksikkönsä oli Mainilan laukausten aikaan rajalla. Joulukuusta 1939 lähtien Karhu oli JR 15:n komentaja ja mukana Summan taisteluissa. Jatkosodassa hän toimi 5. divisioonan komentajana sekä myöhemmin Aunuksen Ryhmän esikuntapäällikkönä. Sodan jälkeen Karhu toimi useissa merkittävissä tehtävissä, kuten päämajan yhteysosaston päällikkönä eli hän hoiti yhteyksiä liittoutuneiden valvontakomissioon.

Syksyllä 1946 Karhu pidätettiin asekätkentäjuttuun liittyvässä asiassa ja hän pääsi vapaaksi vankilasta seuravana kesänä. Sotilasura huipentui sotakorkeakoulun johtajan tehtävänään vuosina 1948-1955. Työura jatkui metalliteollisuuden työnantajajärjestöissä 1960-luvun alkuun saakka.

Käytännössä tukea voi antaa osallistumalla joukkorahoitukseen osoitteessa https://mesenaatti.me/elamakerta-kenraalimajuri-ilmari-karhusta/