01/2016 uutiset

Lotta Svärd Säätiö täyttää 95 vuotta

Maaliskuussa 1921 perustetusta järjestöstä kehittyi talvi- ja jatkosodan aikana maailman suurin naisten
vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Talvisotaan osallistui noin 240 000 naista, jotka vapauttivat rintamalle
noin 100 000 miestä. Lottien rooli muonituksessa, lääkintähuollossa, ilmavalvonnassa ja muissa tehtävissä
sotatoimialueella sekä kotirintamalla oli Suomen itsenäisyyden säilyttämisen kannalta merkittävä.

Edelläkävijä ja lottien kuntoutuksen tukija
Suomen hallitus joutui määräämään 23. marraskuuta 1944 Lotta Svärdin lakkautettavaksi rauhanehtojen vuoksi.
Toiminta jatkui sotien jälkeen Suomen Naisten Huoltosäätiönä. Säätiö hoiti ruokapalvelua koko maassa ja
palkkasi työntekijöiksi entisiä lottia tukeakseen näiden toimeentuloa ja koulutustoimintaa. Työmaahuolto muonitti
mm. Helsingin olympialaiset vuonna 1952. Voidaankin sanoa, että Lotat toivat Suomeen nykyaikaisen
työpaikkaruokailun. Työmaahuolto myytiin 1978 Oy Fazer Catering Ab:lle. Suomen Naisten Huoltosäätiö vaihtoi
29. kesäkuuta 2004 nimensä Lotta Svärd Säätiöksi.
Tänä päivänä Lotta Svärd Säätiö tukee vuosittain noin 2000:n lotan ja pikkulotan kuntoutusta. Vuodesta 1997
lukien säätiö on kuntouttanut 38000 lottaa. Avustustoimintaa säätiö rahoittaa vuokraamalla pääkaupunkiseudulla
noin 500 omistamaansa asuntoa. Jälkipolville perinnetyö ja historia välittyy Tuusulan lottamuseon toiminnan
kautta. Museo yhdistää kulttuurin ja kohtaamiset sekä toimii aktiivisesti kasvatustyössä mukana.
Aktiivisesti muuttuvan maailman mukana
Tulevaisuuden linjauksemme noudattelee säätiön perustaneiden lottien toiveita. Säätiö jatkaa toimintaansa
yhteiskuntavastuuta kantaen lottien jälkeenkin avustamalla vähäosaisia ja apua tarvitsevia. Panostamme naisten
vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan ja tuemme koulutustoimintaa kriisitilanteissa. Jälkipolville perinnetyö ja
historia välittyy Tuusulan Lottamuseon kautta. Ylläpidämme museo- ja näyttelytoimintaa elämyksellisesti
nykyaikaisin keinoin.
Lotta Svärd Säätiön perustamisen 95-vuotisseminaari järjestetään Tampereen yliopiston juhlasalissa lauantaina
19.3.2016 klo 10–15. Kalevantie 4, Tampere. Tasavallan Presidentin puoliso, Rouva Jenni Haukio, toimii
tilaisuuden suojelijana. Seminaarissa puhuu mm. eduskunnan II varapuhemies Paula Risikko. Tilaisuuden
järjestää Suomen Lottaperinneliitto.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Tarja BjörklingPakarinen
tarja.bjorklingpakarinen@lottasaatio.fi
puh. 050 527 2640
www.lottasaatio.fi

Jaa uutinen: