Puheenvuorot 5/2014


caspar

Caspar von Walzel


Luutnatti (res)
Helsingin Seudun Reserviläispiirin 2. varapuheenjohtaja
caspar(at)hsrk.fi

Lisää vastuuta reserviläisille

Syksy kolkuttaa jo ovea ennätyskesän jälkeen. Helteet ovat vaihtuneet sateisiin ja ukkosiin. Kesä on ollut paitsi ennätyksellisen lämmin myös muuttuvien aikojen jakso. Ukrainan kriisi on jatkunut ja ajoittain kärjistynyt. Länsimaat ja Venäjä käyvät poliittista ja kaupallista kädenvääntöä. Kriisi on myös vaikuttanut suuresti suomalaisten mielipiteisiin, ja sekä kansalaiset että poliittinen johto esittävät yhä useammin ääneen uskottavan puolustuksen tärkeyden. Oma uskottava maanpuolustus on ehdottoman tärkeä, riippumatta liittoumista. Puolustusvoimien uusi komentaja kenraali Lindberg on kertonut julkisuuteen, että säästötoimet on tältä erää nyt tehty, ja niin osaamista kuin materiaaliakin ryhdytään parantamaan ja päivittämään. Reserviläisten kannalta tärkeintä on, että suunnitelmat kertausharjoituksien nostamisesta riittävälle tasolle toteutuvat. Maanpuolustuksen erinomainen voimavara, suuri reservi, pystyy toimimaan tehokkaasti vain jos sen osaamista ylläpidetään ja päivitetään. Tulemme varmasti näkemään jonkun verran muutoksia rakenteissa ja kokoonpanoissa keväällä julkaistujen lisäksi. Kenraali totesi kuun alussa, että terävimmän kärjen valmiustaso pitää olla kuukausissa tai viikoissa. Suuret joukot tulisivat silloin hoitamaan pitkäaikaisempia tehtäviä. Kenraalin sanoin, Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut. Suomi on myös valmis nostamaan valmiustasoaan tarvittaessa. Toivomme kenraalille menestystä tehtävässään ja odotamme hyvän yhteistyön jatkuvan piirimme ja puolustusvoimien välillä.

Reservin upseereina meidän tulee myös itse huolehtia kenttäkelpoisuudestamme. Kuten keväällä kuultiin, uusi reserviläiskoulutussuunnitelma asettaa paljon henkilökohtaista vastuuta reserviläiselle, koska itsenäinen ja vapaaehtoinen harjoittelu tulee osaksi koulutusta. Kannattaa siis aktiivisesti osallistua piirin ja kerhojen järjestämään liikunta- ja ampumatoimintaan. Piiri kehittää jatkuvasti kalustoaan, jotta voimme tarjota mahdollisimman kattavan harjoittelu- ja koulutusmahdollisuuden kerhoille ja jäsenille. Lisätietoja piirin nettisivuilla ja tulevissa lehdissä. Myös sählynpeluu ja marssit jatkuvat syksyllä, jonka lisäksi kerhot järjestävät monimuotoista ja laadukasta liikuntaohjelmaa.

Tänä syksynä piiri järjestää Kaverille kanssa -rekrytointitapahtuman 4.10. Töölössä. Ideana on, että jäsen tuo mukaan yhden tai useamman reserviupseerituttavan, joka ei vielä ole piirimme jäsen. Tarjolla on hyvä tilaisuus päästä ampumaan pistoolilla ja kertoa hyvästä harrastuksesta myös tuttavalle. Lisätietoja löytyy kiertokirjeestä. Ilmoittautumiset 30.9. mennessä osoitteeseen jarjesto@hrup.fi.

Järjestämme piiriseminaarin. Tämän syksyn seminaari järjestetään iltaseminaarina tiistaina 21.10 Pohjois-Haagan yhteiskoululla, alkaen kello 17.30. Seminaarikutsu toimitetaan kerhoille syyskuun alussa. Paitsi tiedon jakaminen, seminaarit on myös erinomainen tilaisuus tavata muiden kerhojen aktiivisia toimijoita.

Aktiivista syksyä toivottaen!

Jaa uutinen: