Ilmatorjuntaohjusmuseo Unkarissa (Zsámbéki rakétabázis)
Ennen Varsovanliiton hajoamista, 1960-luvulta 1990-luvun puoliväliin saakka Budapestiä ympäröi useita ilmatorjuntatukikohtia. Näissä oli kalustoa, joidenka torjuntaetäisyys oli 500 metristä 257 kilometriin ja torjuntakorkeus 20 metristä 40 kilometriin. Yksi näistä huippusalaisista tukikohdista sijaitsi noin 30 kilometriä Budapestistä länteen Zsámbék-nimisen kylän vierellä olevalla mäellä. Täällä oleva ilmatorjuntaohjuspataljoona oli varustettu keskipitkänkantaman ohjuksilla, eli torjuntaetäisyys 3,5-45 kilometriä. Alueella oli 6 ilmatorjuntaohjusasemaa.
Unkarin Natojäsenyyden myötä Zsámbékin ilmatorjuntaohjuspataljoona lakkautettiin 1997. Lakkauttamisen jälkeen paikallinen matkailuorganisaatio on kehittänyt aluetta ja paikalla toimii museon lisäksi mm. ulkoilmateatteri. Kohde on myös Natura-2000-luonnossuojelualue. Ohjustukikohdan alue on ollut 15 hehtaarin kokoinen, josta museokäytössä on nyt 2,5 hehtaaria. Museo avattiin 22. syyskuuta 2006.
Kaupunkilomalla
Joitakin vuosia sitten muutaman päivän kesäinen kaupunkiloma suuntautui Budapestiin. Matkaohjelmaan oli otettu myös tutustuminen ohjustukikohtaan, jos se vaan löytyisi. Hotellimme vastaanoton neuvojen mukaan matkustimme museopaikkakunnalle paikallisella bussilla. Zsámbéki-nimisen kylän ohituksen jälkeen bussikuski pysäytti autonsa eräässä tienristeyksessä ja kertoi museon olevan 500 metrin päässä. Näin ainakin ymmärsin.
Kilometrin kävelyn jälkeen tien vasemmalla puolella näkyi aidattu alue, jossa oli joitakin rakennuksia. Arvelimme näiden liittyvän tukikohtaan. Koska portti oli kiinni, lähdimme kiertämään aluetta ulkopuolelta. Siltä löytyi tasainen betonoitu alue, joka vaikutti entiselle ohjus- tai tutka-asemalle. Palasimme alkuperäiselle tielle ja tiedustelimme paikalliselta maanviljelijältä museota. Ohjeeksi saimme kävellä edelleen ja puolen kilometrin päästä löytyikin opastuskyltti ja tie museolle. Mutkaista ja jyrkkää ylämäkeen menevää tietä riittikin sitten kilometrin verran ja museo löytyi.
Museon ulkoalueen näyttelyssä oli itävalmisteisia tykkejä, tutkia ja ohjuksia, sekä muusta rekvisiittaa. Ilmatorjuntatykkikalustosta jäi mieleen 37 mm:n Bofors-kopio, 100 mm:n ilmatorjuntatykki ja PUAZO-keskuslaskin. Tätä kalustoa oli käytössä jo sodanaikana. Uudempaa tykkikalustoa edusti IT-panssarivaunu. Näitä oli varmaan käytetty alueen lähitorjunnassa taikka sitten niitä on tuotu muualta alueelle.
Ulkoalueella oli useita eri ohjuksia ja niiden tutkakalustoa. Säätä uhmasivat mm. ohjukset S-75 Dvina (SA-2) ja S-125 Neva (Pechora) (SA-3).
Tutkien vaunujen ovet olivat lukitut, joten sisälle ei päässyt käymään. Ulkoalueen ohjukset, tutkat ja niihin liittyvät laitteet olivat sään runtelemat. Ulkoalueesta jäi vaikutelmana: ”käytöstä poistettujen sotakalujen säilytysalue”.
Sisänäyttelyt olivat vanhoissa halleissa. Niissä oli näytillä opetuskäytössä olleita ohjuksia, tauluja ja jonkin verran tykkikalustoa. Valitettavasti toinen halleista oli kokonaan suljettu ja auki olevaankin pääsi tutustumaan vain osaksi.
Museoalue kattoi vain osan koko ohjustukikohdasta ja sen rakennuksista. Mitähän niissä muissa rakennuksissa nykyisin on? Onkohan museoalueen ohjusten ja tutkien paikoille vielä alkuperäistä käyttöä?
Museosta olisi saanut enemmän irti, jos esittelytekstit olivat olleet englanniksi. Jos tulee uudelleen matkustettua näille seutuville, niin silloin ohjelmassa on vierailu tässä museossa ja ennakkoon tulee tarkistettua opastetun kierroksen saatavuus.
Matka takaisin mäen juurella olevaan kylään olikin jo tulomatkaa lyhempi. Alueen kulmassa olevan vartiotornin aidan raosta pääsi alueen ulkopuolelle, josta matka jatkui polkua pitkin mäkeä alaspäin. Kävelyn jatkuessa kohti muutaman kilometrin päässä olevaa kylää polku laajeni ajotieksi. Kylässä sitten odottikin yllätys, ruokapaikkaa ei löytynyt mistään, ainoastaan kolme juottolaa. Lieneekö tarjonta perua aikaisemmasta sotilashistoriasta?
Museosta löytyy lisää tietoa osoitteesta:
Teksti Heikki Marttila
Kuvat Ville Marttila ja Heikki Marttila